Jyväskylän ammattiopiston kone-metallialalla on reilun kolmen viikon ajan ollut 6 slovenialaista opiskelijaa oppilaitosvaihtojaksolla. Nuoret 17-vuotiaat slovenialaiset tulevat Nova Goricasta, Italian rajan tuntumasta Šolski center Nova Goricasta. Kolmannen vuoden opiskelijat valikoituivat Suomeen lähtijöiksi opintomenestyksen ja kielitaitonsa ansiosta – pojat ovat siis luokkansa parhaimmistoa.

Slovenialaispojat  saapuivat Jyväskylään opettajan johdolla heti loppiaisen jälkeen. Opiskelijat ovat majoittuneet Priimuksessa, ulkomaalaisille opiskelijoille tarkoitetussa asuntolassa. Majoitus on opiskelijoiden mielestä ollut hyvä, tosin kovin hiljainen 😉 Vapaa-aika on kulunutkin lähinnä asuntolassa ruokaa tehden ja leffoja katsellen.

Koululla slovenialaiset ovat työskennelleet työpareina. Työparit ovat kiertäneet kolmella eri työpisteellä tutustuen näin kattavasti meidän kone-metallialan opetukseen ja saaneet siten kokonaiskuvan meidän koulutuksestamme. Työtehtäviin on kuulunut asennusta (pneumatiikka ja hydrauliikka), sorvausta sekä hitsaus ja levytöitä. Osa työtehtävistä on ollut tuttuja ja jotain uuttakin on tullut opittua!

Kokonaisuudessaan opiskelijat ovat tyytyväisiä jaksoonsa koululla. Opettajat ovat olleet kuulemma todella ystävällisiä ja auttavaisia ja tekemisen käytännönläheisyys on ollut opiskelijoiden mielestä hyvä asia. Ainoa mitä jäi ehkä kaipaamaan koululla oli tutustuminen suomalaisiin opiskelijoihin. Jos työparina olisikin ollut suomalainen opiskelija olisi ehkä helpompi ollut tutustua?

Mukavana lisänä koululla työskentelyyn slovenialaispojat pitivät yritysvierailuja  Moventas Oy:llä sekä SSV Säiliövalmiste Oy:llä Saarijärvellä.  Moventas sävähdytti laajuudellaan ja SSV:llä taas mielenkiintoista olivat valtavat säiliötankit.

Lisätietoa oppilaitoksesta Šolski center Nova Gorica: www.scng.si

Teksti ja kuva: Milka Niskanen, kv-koordinaattori

Viimeinen työharjoitteluni ennen valmistumistani kondiittoriksi tapahtui Pohjois-Italiassa, Torinossa. Olin siellä kuusi viikkoa, 2.11.-13.12.2014. Matkaan lähdin Helsinki-Vantaalta sunnuntaina aikaisin aamulla Milanon kautta. Aikaero Suomen ja Italian välillä on vain tunti, joten siitä ei aiheutunut ongelmia. Milanosta piti vielä matkustaa 2 tuntia bussilla Torinoon. Sen jälkeen pääsin matkatavaroiden kanssa minulle järjestettyyn asuntoon.

Kävellessäni näin ensimmäistä kertaa jo vähän kaupunkia, joka tulisi olemaan kotini seuraavat 6 viikkoa. Sää muistutti Suomen oloja, koska Pohjois-Italiassa on kylmempää kuin etelässä ja Torino on erittäin sateinen kaupunki. Yllätyin siitä, että kaupunki oli paljon hiljaisempi kuin olin kuvitellut. Päätin olla avoin ja valmis kaikkeen, nähdä niin paljon kuin mahdollista ja ottaa paljon kuvia kaikesta ja kaikista, jotta minulle jäisi paljon muistoja.

Työharjoitteluni tapahtui konditoriassa nimeltään Pasticceria del Capitano Rosso. Se on perheyritys ja se sijaitsee kolmessa vierekkäisessä rakennuksessa: konditoria (pasticceria), suklaalaboratorio (missä suklaa käsitellään) ja suklaakauppa (La Cambusa). Siellä tehdään tuotteita paikallisista raaka-aineista, esim. hasselpähkinöistä, jotka kasvavat siellä pohjoisessa luonnossakin. Yritys oli sekä tosi perinteinen että ainutlaatuinen. Siellä tehdään perinteisiä italialaisia tuotteita ja reseptit ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Perinteisten tuotteiden lisäksi paikassa kokeillaan joskus todella uusia ja omaperäisiä ideoita.

Työskentelin sekä konditoriassa että suklaalaboratoriossa. Erityisesti suklaalaboratorio jäi mieleen, sillä pääsin kokeilemaan suklaajuttuja, joita en ole tehnyt koskaan aikaisemmin. Oli hienoa, että olin siellä joulun alla, sillä pääsin näkemään ja tekemään perinteisiä italiaisia tuotteita. Yksi niistä on alla olevassa kuvassa näkyvät hauskat suklaakengät. Konditoriassa tein yhtenä päivänä joulutähtiä sokerimassasta.

Olin tosi yllättynyt siitä, kuinka paljon Pohjois-Italialaiset muistuttavat suomalaisia. He olivat aika etäisiä ja omissa ajatuksissaan, ainakin verrattuna Etelä-Italian ihmisiin. Ehkä viileä ja sateinen sää vaikuttaa ihmisiin tällä tavalla. Torino oli todella kaunis ja iso, ja siellä oli monia muistomerkkejä, museoita ja kirkkoja. Lähes kaikki rakennukset olivat vanhoja, joten kaupunki näytti täysin erilaiselta kuin esim. Jyväskylä. Minun työpäiväni olivat pitkiä, joten arkisin en ehtinyt tehdä mitään ylimääräistä, mutta viikonloppuisin ehdin tutustua kaupunkiin. Kävin mm. Museo Egiziossa ja Mole Antonellianassa sijaitsevassa elokuvamuseossa.

Työharjoitteluni aikana Torinossa järjestettiin suklaafestivaalit, ja yhtenä viikonloppuna kävin tutustumassa niihin. Se oli todella hieno kokemus, sieltä löytyi vaikka mitä suklaatuotteita, suklaapitsasta suklaakebabiin. Torino on jokaisen suklaan ystävän unelmapaikka.

Olen iloinen, että lähdin työharjoitteluun ulkomaille. Opin paljon paitsi tulevasta ammatistani, myös yleisesti elämästä. Yksin matkustaminen vieraaseen maahan, jonka kieltä ei osaa, on aina vaativampaa kuin esim. porukassa matkustaminen. Joskus tulee eteen asioita, jotka yllättävät tai hämmästyttävät, mutta se opettaa sopeutumaan uusiin tilanteisiin ja aina selviämään jollakin tavalla kaikesta, mitä eteen sattuu. Suosittelen kaikille siirtymistä pois omalta mukavuusalueelta ja uusien asioiden kokeilemista.

Agata Kozaczyk, kondiittoriopiskelija

Jyväskylän aikuisopisto

Matkasimme Pohjois-Intiaan Amritsariin työssä oppimaan 4.10.-5.11.2014 väliseksi ajaksi. Matkaan lähdimme Helsinki-Vantaalta lauantai-iltana ja perillä Delhissä olimme seuraavana aamuna noin kello 5 paikallista aikaa. Siitä sitten jatkolennolla Amritsariin. Asenteenamme oli, että otamme vastaan sen mitä annetaan. Mukana oli myös avoin ja luottavainen mieli.

Lentokentältä Delhissä ulos astuessamme ensimmäisenä huomasimme lämpimän, joskin hyvin saastepitoisen ilman. Taivasta tuskin erotti usvan seasta, tosin monsuuni vielä lisäsi ilman pilvisyyttä. Likaisuus ja ilma oli jotain aivan käsittämätöntä verrattuna Suomen oloihin. Onneksi perillä Amritsarissa ilman laatu oli parempi, mutta sekin huonompi kuin kotimaassamme. Liikennettä Amritsarissa voisi kuvailla sanoin ”hallittu kaaos”. Intiassa on vasemmanpuoleinen liikenne ja ratitkin siis autoissa oikealla puolella.

Itse työharjoittelumme tapahtui Pingalwara All India Charitable Societyn Manawalan yksikössä. Manawala on tarkoitettu kaikenikäisille, pääosin varattomille asiakkaille. Suurin osa ihmisistä asuu paikan päällä. Kaikki toiminta Pingalwarassa perustuu lahjoituksiin ja vapaaehtoistyöhön. Työskentelimme miesten, lasten ja naisten osastoilla sekä kuurojen ja erityislasten koulussa. Tutustuimme myös fysioterapiaan, joka totisesti oli hieman toisenlaista kuin meillä täällä Suomessa.

Intian kulttuuri oli hyvin vieraanvaraista ja saimme osaksemme paljon huomiota. Pääsimme myös hyvin usein kuvattaviksi kaduilla ja missä tahansa liikuimme. Tapaamistamme ihmisistä suurin osa otti meidät vastaan lämpimästi ja ystävällisesti. Tätä kansaa tuntui leimaavan kohteliaisuus, hymyileväisyys ja toisten kunnioittaminen. Meistä tehtiin lehtijuttukin, katso http://epaper.tribuneindia.com/c/3777369.

Pääsimme vapaa-ajallamme vierailemaan mm. Intian ja Pakistanin välisellä rajalla. Täällä armeija järjestää jokailtaisen tapahtuman, missä toiminta oli todella näyttävää. Muita paikallisia suositeltuja nähtävyyksiä on kultainen temppeli, Sikhien pyhä paikka jonne he myös tekevät pyhiinvaellusmatkoja. Vierailimme myös Dalai Laman asuttamassa DharamSala- nimisessä kaupungissa Himalajan vuoristossa. Tämä paikka oli todella upea. Ilma oli todella raikas, näkymät kuin elokuvista ja tunnelma lumoava.

Reissu oli hyvin avartava, saimme paljon eväitä reppuun, enemmän kuin itse saatoimme odottaa. Opimme uusia asioita, niin itsestämme kuin muistakin. Varmasti pystymme nyt Suomessa kohtaamaan paremmin haasteellisia ja erilaisia asiakkaita.

Miksi lähteä ulkomaille? Eri kulttuureihin tutustumalla todennäköisesti pystyt samaistumaan muihin ihmisiin helpommin ja opit lisää myös itsestäsi. Maailmankatsomuksesi laajenee, ihmisten kohtaaminen helpottuu ja osaat arvostaa vielä enemmän Suomessa olevia hyviä asioita. Reissuun mukaan suositamme avointa mieltä, seikkailunhalua, rohkeutta ja huumorintajua. Ja tietenkin halua oppia.

Jyväskylän aikuisopiston lähihoitajaopiskelijat

Niina Nalli ja Kyösti Rehunen