Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2015

Uusia mahdollisuuksia Kanadassa

Neljän suomalaisen ammatillisen koulutuksenjärjestäjän (Ammattiopisto Lappia, Kainuun ammattiopisto, Turun kaupunki ja Jyväskylän kky) kv. toimijat vierailivat Kanadassa 24.5.-1.6.2015.

Kanadan ammatillisen koulutuksen johto kokoontui Winnipegissä (Manitoba) vuotuiseen CICan -konferenssiin (Colleges and Institutes of Canada), jossa saimme esiintymisaikaa kertoaksemme oman maamme koulutusjärjestelmästä ja erityisesti toiveistamme vastavuoroisen opiskelija- ja henkilöstöliikkuvuuden suhteen.

Opetushallitus on rahoittanut Kanada-verkoston opinto- ja työssäoppimisjaksoja muutaman vuoden ajan. Tähän mennessä on ollut haasteellista löytää kumppaneita Kanadasta, sillä kansainvälisyys siellä merkitsee maksullista, tutkintotavoitteista koulutusta, johon rekrytoidaan ulkomaisia opiskelijoita.

Toukokuun lopun konferenssin myötä saimme verkostolle useita, hyviä oppilaitoskontakteja, joiden kanssa neuvotteluja vastavuoroisista vaihdoista voidaan jatkaa. Koulutusaloja on tarjolla useita: kaupan ja palvelun, hyvinvoinnin ja kulttuurin, tekniikan ja liikenteen alat sekä metsä- ja puutarha-alat ovat kaikki mukana. Tähän mennessä opiskelijoitamme on ollutkin jo Winnipegissä (auto- ja IT-alat), Thunder Bayssa (puutarha-ala) ja Calgaryssa (hierojaopiskelija) sekä ravintola-alan opettaja Québecissä.  Syksyllä palataan näihinkin!

Alla muutama kuva seitsemän ruokalajin illalliselta. Tällaista oppia voivat ravintolakokkiopettajamme ja -opiskelijamme saada Buckingham, Relais de la Lièvre-Seigneurie, Ècole hôtelière de l’Outaouais -oppilaitoksessa opettaja Gaëtan Tessier’in johdolla.

Quebec_1 Quebec_2 Quebec_3

 

 

 

 

Venäjä-verkosto Viipurissa

Kuuden oppilaitoksen edustajat Venäjä-verkostosta, Jyväskylän ammattiopisto mukaan lukien, toteuttivat 9-10.6.2015 tutustumismatkan Viipuriin.  Käynnin tavoitteena oli tutustua Viipurin kaupunkiin sekä kahteen oppilaitokseen Aleksandrovitsk Collegeen ja Pushkin instituuttiin. Aleksandrovitsk  College on n. 600 opiskelijan, lähinnä tekniikan alan oppilaitos, jossa verkosto tutustui ravintola- ja cateringalan opetukseen ja tiloihin. Pushkin instituutti on samoin n. 600 opiskelijan koulu, jossa yhdistyvät suomalaistyyppinen lukiokoulutus sekä ammatillinen oppilaitos, josta valmistuu opettajia niin päiväkoteihin kuin perusasteellekin. Molemmissa oppilaitoksissa vastaanotto oli venäläisille tyypillisen lämminhenkinen.

Venäjä-verkosto ja tutustumiskohteena olevat oppilaitokset käynnistävät pienimuotoisen yhteistyön jo ensi syyslukukauden aikana. Lappeenrantalainen ammattiopisto Sampo toimii yhteistyön avaajana koko verkostolle ja tavoitteena onkin tiivistää verkostomaisesti toimintatapaa ja avointa yhteistyötä toimijoiden välillä. Syksyllä Venäjä-verkosto tarjoaa lyhyitä oppimisvierailuja niin ravintola- kuin matkailunkin opiskelijoille.

 

Lisätietoja: Milka Niskanen

Taneli in Bridgwater

Who are you and where are you from? 

My name is Taneli Ahtikallio. I come from Finland and I’m a student from Jyväskylä College. My school is located near Jyväskylä in a town called Petäjävesi.

What are you studying? 

I study cabinet making.

What have you been doing in Bridgwater?

I was at Bridgwater College doing joinery. I have practised doing dovetails and other types of joints. I also made a wooden jewelry (trinket) box.

box

 How long have you stayed in Bridgwater?

I spent 6 weeks at the college.

Do you think the time has been too short (why?), too long (why?)

The time went really fast. Only complaint that I might have is that the town is really small and there was not  alot of things to do on my freetime. Timewise the lenght of the exchange was fine.

What have you learned during your stay?

I have learned to make different joints and I’m now a lot more skilled in using handtools on my work.

Give three tops and tips (based on your own experience) to someone who is planning to go to Bridgwater:

  1. Excercise. There are a lot of nice places to excercise in Bridgwater, you can go to the gym or go running in the countryside.
  1. Pubs. A lot of pubs with great atmosphere and cheap ale in Bidgwater.
  1. Explore. The transportation is really good in Bridgwater, so you could go to the surrounding towns or cities. Bristol is a good place to visit.

Taneli’s exchange was part of the pilot phase of a two-year KA2 project called EMEU http://em-eu.eu/.

More information regarding student mobility and the project from the coordinators of Jyväskylä College:

Milka Niskanen p.6158

Rea Tuominen p.6159 

Comenius-tapaaminen Jyväskylässä 12. – 16.5.2015

Comeniustapaaminen 1 2015Kaksivuotisen Comenius-projektimme ”Parks and Gardens in Europe – Yesterday and Today” viimeinen, seitsemäs tapaaminen pidettiin Jyväskylässä Schildtin lukion Voionmaan toimipisteen järjestämänä toukokuun puolivälissä 2015.

Tiistai 12.5. oli vieraiden saapumispäivä. Valtaosa vieraista noudettiin Koulutuskuntayhtymän linja-autolla Helsinki-Vantaan lentokentältä. Vieraita saapui yhteensä kuudesta eri maasta: Turkista, Portugalista, Italiasta, Saksasta, Romaniasta ja Puolasta.

Ensimmäinen työskentelypäivä oli keskiviikko 13.5.

Comeniustapaaminen 2 2015

Päivän aluksi kokoonnuimme saliin, jossa rehtori Mika Rantala ja apulaisrehtori Seppo Haavisto toivottivat vieraat tervetulleiksi ja kertoivat lyhyesti lukiomme historiasta ja erityistehtävästä. Aamupäivän aikana opiskelijat esittelivät kotiseutunsa puistojen lintulajistoa, puustoa ja ihmisen toiminnan vaikutusta kyseiseen puistoon. Voionmaan opiskelijat esittelivät tilaisuudessa Harjun aluetta alkaen sen muodostumisesta viimeisimmän jääkauden päättyessä. Esityksessä kuvailtiin myös Harjun eliöstöä ja pohdittiin Harjun merkitystä jyväskyläläisille. Lopuksi esityksessä tuotiin esille opiskelijoiden näkemyksiä Harjun kehittämiseksi tulevaisuudessa.

Iltapäivän aluksi katsoimme Prezi-esityksen projektin aikana vierailujen kohteiksi valikoituneista puistoista. http://prezi.com/zuwqnkpk4q3u/?utm_campaign=share&utm_medium=copy&rc=ex0share

Comeniustapaaminen 3 2015

Tämän jälkeen teimme kävellen tutustumiskierroksen Jyväskylään. Tutustumiskohteina olivat Harju, Kirkkopuisto, Toivolan vanha piha ja Aalto museo. Harjun alueella tutustuimme suomalaiseen kaupunkipuistoon ja katselimme maisemia Harjun tornista sekä tutustuimme eläinmuseoon. Kirkkopuistossa tutustuimme Kaupunginkirkkoon, ihailimme kaupungintaloa ja kerroimme vieraillemme Minna Canthista. Kolmantena kohteena kierroksellamme oli Comeniustapaaminen 4 2015”vanhaa Jyväskylää” edustanut Toivolan vanha piha, jossa oppaamme Marianne Aho kertoi meille Toivolan vanhan pihan vaiheista ja vieraamme pääsivät näkemään sepän työssään, tutustumaan kuparisepän taloon ja sekä pihan myymälöihin. Lopuksi kokoonnuimme Alvar Aalto –museoon ja vietimme siellä hetken tutustuen museon näyttelyn.

Toinen työskentelypäivä oli varattu retkelle Helvetinjärven kansallispuistoon. Helatorstain Comeniustapaaminen 5 2015hieman viileässä ja sateisessa aamussa pysähdyimme Keuruulla Vanhan Keuruun kohdalla tutustuen museon näyttelyyn ja Vanhan Pappilan pihapiiriin.
Keuruulta jatkoimme Haapamäen kautta Helvetinjärven kansallispuistoon. Linja-autot veivät meidät Kankimäen parkkipaikalle, josta kävelimme pari kilometriä Helvetinkolun päivätuvalle, joka sijaitsee Ison Helvetinjärven rannalla. Päivätuvalla paistoimme makkaraa ja maissia nuotiolla, joka oli monelle vieraalle uusi kokemus. Näköalapaikalta ihailimme maisemia, jotka avautuvat Helvetinjärvelle ja sitä ympäröivään luontoon.

Comeniustapaaminen 6 2015

Paluureitiksi osa vieraista valitsi enemmän suomaisemaa halkovan reitin, joka oli tosin osin veden vallassa. Puhdas luonto, hiljaisuus ja keväinen, viileä, osin sateinenkin sää tarjosi vieraille unohtumattomia kokemuksia ja tuntemuksia. Palautekyselyn perusteella esimerkiksi makkaranpaisto nuotiolla järven rannassa oli mieleen painunut kokemus.

Perjantai 15.5. oli vierailun kolmas työskentelypäivä ja samalla Comenius-päivä. Aamun Comeniustapaaminen 7 2015kohteena meillä oli Petäjäveden vanha kirkko, joka on yksi UNESCOn maailmanperintökohteista. Opas valotti meille kirkon historiaa ja merkitystä suomalaisen kyläyhteisön keskuspaikkana. Vanha puukirkko on sekä ulkoapäin että ennen kaikkea sisältä vaikuttavan oloinen ja saamamme palautteen perusteella vieraat pitivät kirkkoa mielenkiintoisena tutustumiskohteena.

Comeniustapaaminen 8 2015Petäjäveden vanhalta kirkolta jatkoimme Ähtärin eläinpuistoon. Ähtärissä kiersimme eläinpuiston rauhalliseen tahtiin tutustuen suomalaiseen eläimistöön. Suomalaiset opiskelijat ja opettajat opastivat vieraita läpi eläinpuiston kohteelta toiselle. Eläinpuistossa näimme mm. tutustua esimerkiksi ahmoja, hirviä, karhuja ja ilveksiä. Vaikka tutustumiskierroksemme ajoittui lähelle keskipäivää, oli eläimiä hyvin nähtävillä. Eläinpuistovierailu olikin vieraiden antaman palautteen perusteella yksi mielenkiintoisimmista kokemuksista vierailun Comeniustapaaminen 9 2015aikana. Eläinpuistossa eläimillä on käytössään suuret aitaukset ja niiden elinympäristöstä on pyritty tekemään mahdollisimman luonnonmukainen. Tämä oli uutta monille kaupunkieläintarhoihin tottuneille vieraillemme.

Eläinpuistokierroksen jälkeen ruokailimme ravintola Mesikämmenessä, jonka tarjoilut saivat vierailta runsasta kiitosta. Nälän karkoitettuamme aloitimme paluumatkan Jyväskylään. Matkalla pysähdyimme ihmettelemään kuohuvaa koskimaisemaa Palsankoskelle, jonka humuksen värjäämä ruskehtava vesi herätti vieraissa monenlaisia kysymyksiä.

Comeniustapaaminen 10 2015

Kolmannen vierailupäivän iltaa vietimme Schildtin lukion Voionmaan toimipisteen tiloissa. Aloitimme illan virallisella osiolla, jossa osallistujille jaettiin osallistumistodistukset ja pidettiin pieniä kiitospuheita. Kuvassa projektivastaavamme Laura Sallinen sekä turkkilaiset opettajattaret Ismahan Erol ja Funda Akyurek. Virallisen osion loputtua kokoonnuimme saliin seuraamaan suomalaisten opiskelijoiden illanviettoon valmistamaa ohjelmaa, jonka aikana opiskelijoiden bändi, tanssijat ja nuoret voimistelijat esiintyivät.

Esityksiä seurasi tutustuminen suomalaiseen ruokakulttuuriin, sillä tarjosimme vierailemme päivälliseksi poronkäristystä perunasoseella ja puolukkahillolla. Illanvietossa Comeniustapaaminen 11 2015 oli tarjolla myös vanhempien tilaisuuteen leipomia leivonnaisia ja pientä suolaista purtavaa. Illanvietto huipentui tapaamisissamme perinteeksi muodostuneen Comenius-kakun leikkaamiseen: jokaisen osallistujamaan edustajat leikkasivat kakusta pienen palan. Kuvassa saksalainen koordinaattorimme Uwe Rehfeld leikkaa kakkua projektiin osallistuneiden opettajien ja oppilaiden seuratessa vieressä.

Comeniustapaaminen 12 2015Loppuillan opiskelijat viettivät salissa musiikin parissa nauttien viimeisestä yhteisestä illasta tämän projektin parissa. Oheisessa kuvassa Schildtin lukion Voionmaan toimipisteen Comeniusryhmän opiskelijoita ja opettajia.