Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2016

Yksilön kokemuksesta organisaation osaamiseksi?

WP_20160902_009

Aidosti kansainvälisen oppilaitoksen taustalla on aina sitoutunut ja osaava henkilöstö. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen, Cimon tekemän selvityksen (linkki tämän artikkelin lopussa)  mukaan oppilaitoksen kansainvälistymistä ei jarruta mikään niin paljoa kuin opettaja, joka ei esimerkiksi verkostoidu tai tuo esille kansainvälisyyden hyötyjä opiskelijoille.

Kaikkia opiskelijoita ei ole mahdollista lähettää ulkomaille opintojen aikana, mutta kaikki tarvitsevat kansainvälisyysosaamista. Mikä avuksi? Henkilöstön omat kansainväliset kokemukset on yksi tapa vahvistaa organisaation kansainvälisyysosaamista. Opiskelijat tulevat ja menevät eikä kaikkia kuitenkaan voida lähettää ulkomaille osana opintoja. Kv-toimintaan osallistumalla henkilöstö myös kehittää sitä ja toiminnasta kertyneet yksilökokemukset hyödyttävät myös koko organisaatiota.

Opettajat ovat paljon vartijana ja myös avainroolissa siinä kuinka kansainvälisyys näkyy oppilaitoksen arjessa. Yksi keino kansainvälistää isojakin opiskelijajoukkoja on integroida saapuvia opiskelijoita omiin opetusryhmiin. Tämä syyslukausi onkin alkanut saapuvien opiskelijoiden osalta vilkkaana. Yksi ensimmäisiä saapuja joukkoja oli ryhmä Trentosta, Italiasta saapuneita vaatetuksen opiskelijoita. Saapuvat opiskelijat työskentelivät kolmenhengen tiimeissä (2 italialaista + 1 suomalainen) suunnitellen ja toteuttaen asuja, joiden teemana oli valo, varjo ja kierrätysmateriaalit.

WP_20160830_001WP_20160831_005

Ryhmää luotsannut vaatetuksen opettaja Sirpa Vauhkala:

”Italialaisten vaihdokkiaika hurahti joutuisasti ohi. Ilmoittauduin jo Helenalle (Kunnas, koulutuspäällikkö), että otan mielelläni jatkossakin uusia vaihtareita ryhmääni, niin mielenkiintoinen ja avartava kokemus oli kokonaisuudessaan. Itselleni tuli melko moinen vimma opetella englantia, vaikka yllättävän hyvin tällä rallienglannilla selvisinkin. Tein ammatillisen opintokokonaisuuden arvioinnin vaihtareiden vihkoihin jo valmiiksi, joten siltä osin asioiden pitäisi olla kunnossa.

Olin mukana sekä melonnassa että luontopolulla. Viimeisenä perjantaina järjestimme Tarjan (Mäntynen) kanssa jouluaiheisen yllärijuhlan, jossa tarjoiltiin pientä purtavaa, ja johon myös joulupukki löysi tiensä ja jakoi lahjoja. Oli kyllä aika huikea tunnelma!”

20160831_170456_resized20160824_154656_resized_1

Sirpa keräsi myös omilta opiskelijoiltaan palautteen kahden viikon jakson lopuksi:

Mikä onnistui?

+ yhteistyö toimi hyvin (ideointi ja työskentely)

+ töiden jakautuminen tiimeissä

+ lopputulos (asukokonaisuus)

+ viimeisen päivän ylläri

+ englannin puhuminen

Mikä tuntui hankalalta?

– kielitaito- ja kommunikaatio-ongelmat

– italialaiset opettajat osallistuivat hieman liikaa tiimityöskentelyyn

Mitä opit?

+ italialaiset ottavat opiskelun vakavammin

+ italialaiset olivat hyviä piirtämään

+ uusia asioita Italian kulttuurista

+ opin tuntemaan myös oman ryhmäni opiskelijoita paremmin

+ puhumaan englantia paremmin

Yksi kansainvälisen toiminnan kehittämisen painopisteistä on vaikuttavuuden näkyväksi tekeminen. Mikä yksilöissä ja organisaatiossa muuttuu/kehittyy kv-toiminnan kautta? Niin Sirpan kommenteissa kuin opiskelijoiden palautteessakin on luettavissa kuinka niinkin lyhyen ajan kuin kahden viikon yhdessä työskentely on jättänyt myönteisen jäljen ja antanut uusia näkymiä omaan tekemiseen niin opiskelijoille kuin opettajillekin.

Jos innostuit ja kaipaat vinkkejä saapuvien opiskelijoiden intregroimiseen omaan opetukseesi, ole yhteydessä Sirpaan tai kv-koordinaattoreihin.

Lisätietoja:

Sirpa Vauhkala p.5568

Milka Niskanen, kv-koordinaattori p.6158

Rea Tuominen, kv-koordinaattori p.6159

http://www.cimo.fi/palvelut/tutkimus-_ja_selvitystoiminta/ammatillisen_koulutuksen_strategiat_ja_kaytannon_kansainvalisyystyo

Deike and Julian from East Frisia, Germany

sunset

Who are you and where do you come from?

My name is Deike Wengatz, I am 22 years old and I am from Germany. My friends say that I am a honest, helpful and friendly person. I love reading a good book, hang out with friends and to travel.

My name is Julian Wolters. I’m twenty-four years old and from Germany, too. I am known as a faithful, attentive and nice person. I love cars, like the nature and enjoy to travel.

What are you studying?

We are both in our second year of a school for business administration with the subject tourism in Wittmund, Germany. We learn a lot about marketing, accounting and the management from companies, especially tourism companies like tourist informations, bus companies or hotels.

We made our internships in a hotel on the German island Juist (Deike) and in a bus company in the tourism area Bad Zwischenahn, Germany (Julian).

What have you been doing in Jyväskylä?

Our task was to collect experiences about the practical parts of tourism. We wanted to see the differences to the German summer tourism and see the other cultures and possibilities of the country.

We organized with Finish students a nature trail for studens from Italy, was kayaking and canoeing, doing outdoor activities like beach football, slackline, volleyball and tennis and learned how to guide a group in the kayaking and canoeing.

We also suggest a presentation about our German home and the waddensea for the students from your Finish class. Some of them will come to Germany in the December and it was nice to tell them something about our country and the cities they will visit.

How long have you stayed in Jyväskylä?

We were in Finland for four weeks. We arrived in Jyväskylä at the 15th of August and we will be leaving at the 12th of September.

We also stayed two days in Helsinki from the 25th – 26th of August.

Do you think the time has been too short (why?), too long (why?)

The time of four weeks was for us a perfect time to stay in Finland/Jyväskylä. It was not too long or too short. We think we have seen everything that we wanted to see and learned a lot. If the time was shorter it wouldn’t be so instructive. We used the whole time to see so many things of Jyväskylä and the Finish nature.

What have you learned during your stay?

We learned so much of the different cultures here. The people was so much nicer than in Germany. We also learned to speak a better English than before and some words in Finish.

It was fun and interesting for us to learn the canoeing and kayaking and how to fall in the water, swim with the canoe back to the beach and keep the water out of the canoe. The water was very cold!

In Germany we go rarely to the forests. So it was nice to go to a forest, plan a nature trail and learn a lot of the trees, berries and how to make a campfire.

What have been the best moments during your stay?  

One of the best moments was definitely to see the northern lights! It was a cold and clear night and such a beautiful moment. Our short trip to Helsinki was also a highlight. In the time we stayed there was the “night of arts”. In the whole city of Helsinki was artists who played something on instruments or demonstrate their art. At the second day we were sightseeing in suomenlinna, an old seacastle a few kilometers in front of Helsinki. it’s a very nice place to see.

Our absolutely highlight of the trip was the people here. We have found many new friends and they made our stay unforgettable. They spent much time in the afternoons after school or in the evenings with us and was always helpful. We had a very good time with them!

Give three tops and tips (based on your own experience) to someone who is planning to come to Jyväskylä. How should they prepare? What should they do/see/visit/experience?

  1. Visit the tower of Jyväskylä. You will have a great view of Jyväskylä and the lakes around the city.
  2. Go to a forest, make campfire and grill some sausages.
  3. If you have the chance enjoy a finish sauna and go after it into a lake to cool down
  4. On a nice clearly evening in the right time you have to see the northern lights

Take sports clothes with you. Most of the people in Jyväskylä are sporty and active. When you walk around you will see people playing volleyball, beachfootball or playing other games.

More information about mobility in tourism education: Timo Lehtonen and Mira Ahtila (at)jao.fi

More information about outgoing and incoming mobility in general: Milka Niskanen (at)jao.fi