Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2019

innoVet tapaaminen Sveitsissä 8. – 11.9.2019

Teksti ja kuvat: Päivi Peltonen, Merja Hakanen ja Jaana Virtanen

InnoVet -verkostossa on mukana ammatillisen koulutuksen toimijoita viidestä maasta: GBS St. Gallen, Sveitsi, Aarhus TECH, Tanska, IBJ -verkosto, Saksa, Horizon College, Hollanti ja Gradia, Suomi. Verkosto on tavannut aiemmin muutamia kertoja Saksassa, Hollannissa, Tanskassa ja Suomessa. Verkoston tavoitteena on tutustua eri maiden digioppimisen käytänteisiin ajatuksella: ”VET glocal – a perspective for new ways of teaching, learning and training with digitalization“.

Sveitsin vierailun tavoitteena oli syventää Digital Ambassador / eTutor -profiilia, laatia Digital Skills Framework eli digitaalisen osaamisen viitekehystä oppilaitoksissa opiskelijan ja opettajan näkökulmasta sekä kuulla kokemuksia ensimmäisestä Teacher Academy -tapaamisesta Jyväskylässä.

Ensimmäisenä päivänä meidät johdatteli Theo Zentveld päivien aiheeseen otsikolla “Expect the unexpected”. Testasimme omaa keskittymistämme jongleeraamalla pallojen kanssa. Täytyy tunnustaa, että vaikeuksia oli itse kullakin hallita kolmea palloa – minulla mukaan lukien.

Päivän aikana keskityimme Digital Ambassadorin profiilin ”kirkastamiseen” ja pohdimme, mitä tehtäviä digital ambassador -opettajan tulisi vähintäänkin tehdä jokaisessa verkoston oppilaitoksessa. Totesimme, että hänen tulisi olla henkilö, joka mm. motivoi toisia, on roolimallina muille opettajille, tukee opetusmenetelmien käytössä ja käyttöönotossa, neuvoo ja jakaa tietoa. Totesimme yhdessä, että tänä päivänä digital ambassador on tärkeä henkilö oppilaitoksissa ja sitä osaamista tarvitaan. Ensimmäisen päivän aikana kuulimme myös puheenvuoroja Byodista UseYODiin ja IT turvallisuudesta.

Simon Heftin puheenvuoron From Byod to UseYOD a pedagogical challenge tuli väkisinkin miettineeksi sitä, miten eri tilanteessa olemme verkostossa. Suomessa keskustellaan oppivelvollisuuden pidentämisestä ja maksuttomasta koulutuksesta. Me ehkä otamme silloin pari askelta taaksepäin BYODin tai UseYODin kanssa ja palaammeko siihen, että oppilaitokset tarjoavat niin tietokoneet, padit kuin muutkin työvälineet?  Ehkä? Mutta kaikkinensa ekirjallisuus ja e-oppiminen tulee vauhdilla ja siinä me olemme ehkä muita verkoston jäseniä edellä eGradian myötä. Tosin täytyy myötää, että innoVET verkoston myötä meidän pitäisi myös miettiä keinoja siihen, miten voisimme hyödyntää toistemme osaamista ja kysyä esim. neuvoa toinen toisiltamme arjen digiongelmissa.

Päivän toinen keynote IT Security oli mielenkiintoinen. Urs Bühler on CEO ja omista Belsoft Infortix AB:ssa. Hän nosti esille teknologian kehityksen, laitteiden, pilvipalveluiden yms. heikkoudet ja haasteet. Miten me tavallisena kuluttajina, työntekijöinä, opettajina huomioimme päivittäisissä työtehtävissä tietosuojan ja tietoturvan puhumattakaan siitä, ymmärrämmekö kyberturvallisuuden riskit.

Tiistaina pureuduimme digitaitojen viitekehykseen ryhmätöissä. Meillä kaikilla verkoston oppilaitoksilla on hyvin pitkälti samanlaiset odotukset siitä, millaiset taidot pitäisi olla opettajilla ja opiskelijoillamme. Kuulimme, miten esimerkiksi tanskalaiset käyttävät pankkipalvelujaan ja miten he kirjautuvat verojärjestelmiinsä jne. Tanskassa toimitaan hyvinkin samantyyppisesti kuin Suomessa. Tarvitaan avainlukulistaa, jotta päästään palveluihin. Tosin Suomessa tämäkin tulee muuttumaan.

Kuulimme tiistaina myös Merjan kertomana, miten Teacher Academy toteutui Jyväskylässä ja mitä on odotettavissa seuraavassa tapaamisessa Hollannissa. Tämä on yksi keino jakaa ja syventää digital ambassador opettajien osaamista sekä verkostoitumista. Teacher Academyn kehittyessä voisin kuvitella, että meille voisi syntyä verkostossa jopa yhteisiä verkkokursseja.

Mitä sitten jäi taskuun matkasta? Meillä alkaa olla selkeä näkemys siitä, mikä on digital ambassador innoVET -verkostossa. Se on meillä Gradiassa eTutor, joka toimii opettajien apuna, mutta hän on myös verkostoitunut kansainvälisesti. Meillä on näkemys Teacher Academyn ja innoVET verkoston tarpeellisuudesta. Aloittaessamme verkostotapaamisen, totesimme, että olemme lähes kaikki oppilaitokset samoilla alkumetreillä esim. O365, oppimisympäristöjen kanssa. On hienoa käydä keskusteluja siitä, miten olemme edenneet ja nähdä miten esimerkiksi Moodle on kehittynyt Saksassa, ItsLearning Tanskassa. Me opimme toinen toisiltamme joka kerta jotain uutta, vahvistamme osaamistamme ja verkostoidumme uusien ihmisten kanssa. Yhteistyössä on voimaa – siksi me olemme innoVET!

InnoVET -verkosto kokoontuu seuraavan kerran Wilhelmshavenissa maaliskuussa 2020.

Lisätietoja: Jaana Virtanen, koulutuspäällikkö, sähkö ja ict

Two European Recognitions for Gradia’s Entrepreneurship Learning Models

The Awards for VET Excellence 

The entrepreneurship learning ecosystem of Jyväskylä Educational Consortium Gradia has been selected as the best in Europe. The selection was announced at the main event of the European Vocational Skills Week at Finlandia Hall in Helsinki on Thursday evening 17 October 2019. This is an award for excellence in vocational education and training. 

The awards are given in 12 categories and their aim is to recognise excellence, provide visibility and recognition for good work done, motivate those taking part, whether individuals or organisations, enable the building of networks and new career opportunities, enable the winners to become ambassadors in their field of expertise, and reach out to citizens through online voting.

A jury of independent members was established in each category. The various juries each identified 2(or 3) nominees and indicated their respective winner. A public online voting was organised. The 2019 award winners were selected through a mix of votes from the jury, and the general public, both results weighting 50%. The final results in all categories were revealed on 17 October during the Awards Nominees Celebration.

By rewarding an entrepreneurship learning model, EU wants to encourage vocational education and training institutions to invest in entrepreneurship training. An entrepreneurial mindset and entrepreneurship competences reinforce the ability of young people to cope with the future of work.  

The European Vocational Skills Week was now celebrated for the fourth time. The aim of the week is to disseminate European-wide information on vocational training, organise events and share recognition of excellence in vocational education and training. 

The Entrepreneurial School Awards 2019 

In addition, on the previous evening, Gradia received the Entrepreneurial School Award from Junior Achievement Europe. Junior Achievement (JA) is the world’s largest organisation providing entrepreneurship and consumer education for young people. In Finland it is represented by Junior Achievement Finland.  

The Entrepreneurial School Awards is an annual recognition by JA Europe, which aims to provide a supportive and motivational framework to guide education providers, headmasters and teachers from across Europe in their entrepreneurial learning initiatives. 

The Entrepreneurial School Awards 2019 took place in Helsinki as part of the European Vocational Skills Week on 16 October 2019. 

Gradia is one of the most active Finnish education providers in the annual entrepreneurship program. In the JA program, the students set up a real company for the year, where they can learn about entrepreneurship and develop their skills. 

More information on entrepreneurship at Gradia 

Petrikki Tukiainen, Senior Specialist, Entrepreneurship, Gradia, tel. 350403415850, petrikki.tukiainen@gradia.fi 

Anu Tokila, Development Director, Gradia, tel. 358403415141, anu.tokila@gradia.fi 

Pirjo Kauhanen, Principal, Gradia Jyväskylä, tel. 358403416152, pirjo.kauhanen@gradia.fi 

More information about VET Excellence Awards and JA Finland:

https://ec.europa.eu/social/vocational-skills-week/awards-vet-excellence-2019_en  

https://nuoriyrittajyys.fi/en/

Henkilöstövaihdossa Sloveniassa

Logistiikan opettaja Simo Ahtiainen kävi valmistelemassa opiskelijavaihtoja SIC Ljubljana -oppilaitoksessa.

Kuvat ja teksti: Simo Ahtiainen

Saavuin Ljubljanan lentokentälle noin klo. 19.00, josta kansainvälisten asioiden koordinaattori Ziga Vuk nouti minut hotellille. Hotelli Slon (slon=norsu). Hotelli oli hyvä ja sijainti oli loistava; aivan ydinkeskusta. Ziga perehdytti minut seuraavan päivän aikatauluun ja julkisen liikenteen käyttöön, joka oli erittäin helppoa. Ljubljanan keskusta on pääosin suljettu yksityisliikenteeltä, joten siellä liikkuu kevyen liikenteen lisäksi vain busseja ja pieniä jako autoja. Pyöräily on isossa osassa liikkumista.

Autokoulu: Driving School Ježica

Autokoulu on osa SIC organisaatioita ja toimii pääasiassa perinteisenä autokouluna. Osa logistiikan opiskelijoiden kursseista järjestetään myös autokoulun tiloissa. Autokoulu on Slovenian ainut valtion rahalla toimiva virallinen autokoulu. Ensimmäisenä päivänä pidin esittely tunnin Gradiasta Haris Gordonin, logistiikan opettajan ryhmälle. Esittelyn jälkeen kiersimme koulun tiloja ja keskustelimme heidän autokoulutoiminnastaan.

Liukkaan ajon simulaattori. Hyvin vähän käytössä, mutta käytössä kuitenkin. Liukkaalla ajon harjoitukset eivät ole pakollisia kuljettajakoulutuksessa.

Extralux – Terminaali ja varasto

Pääsin tutustumaan yhdessä Harisin ja opiskelijoiden kanssa paikalliseen pääasiassa toimistotarvikkeita toimittavaan yritykseen. Extralux varastoi ja toimittaa tuotteitaan ympäri Sloveniaa. Yrityksellä löytyy itseltään kolme yhdistelmää, mutta pääasiassa tavarat kulkee postin välityksellä. Terminaali vaikutti hyvältä ja siistiltä työpaikalta, joskin turvavarusteissa oli hieman puutoksia. Alustavien keskustelujen perusteella, Extralux olisi valmis vastaanottamaan suomalaisia logistiikan opiskelijoita työharjoittelu jaksolle. Yritys oli Hariksellekin uusi, joten vielä ei varmuutta harjoittelupaikasta ole.

SIC Ljubljana – Strokovni Izobraževalni center Ljubljana

Koulun päärakennukselta löytyi useita eri alojen opiskelijoita. Rakennus oli vanha ja uusiin tiloihin yritetään saada rahoitusta. Itse tutustuin pääasiassa logistiikan tiloihin sekä auto-  ja koneistusopiskelijoiden työtiloihin. Tutustuttuani paremmin Slovenian koulutusjärjestelmään, keskustelimme hieman auto asentajien mahdollisesta opiskelijaliikkuvuudesta. Mika ja Milka jatkavat asian tiimoilla. Eurooppa päivän kunniaksi koululle saapui erittäin paljon väkeä ympäri Eurooppaa. Illalla keskustassa järjestettiin suuri tapahtuma Eurooppa päivän kunniaksi.

Union Experience

Pääsin myös tutustumaan paikallisen oluen ja virvokkeiden panimoon Ljubljanassa. Kierros oli erittäin mielenkiintoinen. Panimo niin kuin monet muutkin, oli lähes täysin automatisoitu. Pääsin kuitenkin näkemään vanhemman ajan laitteistoa.

Päivä Portorozissa

Portoroz on turistien suosima rantakohde, joka sijaitsee Adrian meren rannalla. Portorozissa pääsin tutustumaan kouluun minkä alla toimi ”lukio” sekä yliopisto. Haris käy parhaillaan kyseistä koulua.

Sum up

Tavoitteet: Yhteistyön ylläpito, laadunvarmistaminen sekä uuden työharjoittelupaikan löytäminen. Ljubljana vaihtokohteena erittäin hyvä; rauhallinen, helppo liikkua yhteyshenkilöt innokkaita. Uusi potentiaalinen työharjoittelupaikka Extralux. Opettajat kiinnostuneet mahdollisesta opettajavaihdosta. Erittäin potentiaalinen autoasentajien vaihtokohde. Valmis ohjelma alan opiskelijoille. Koululla oma asennushalli. Itse opin paljon vaihtoasioiden hoitamisesta, sekä Gradian säännöillä matkustamisesta. Kokemuksen jakaminen tapahtuu tiimissä sekä opiskelijoille oppitunnilla.

Lisätietoja henkilöstövaihdoista Rea Tuominen, kv-suunnittelija