Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2013

Voiko Intiaa ymmärtää?

intia

Kaksi lähihoitajaopiskelijaa Jyväskylän aikuisopistosta, Kaisa Terhosalo ja Janna Turunen olivat työssä oppimassa Pohjois-Intiassa Amritsarissa 14.10-8.11.2013. Amritsarin kaupunki on sikhien pyhä kaupunki ja siellä asukkaista suuri osa on sikhejä. Siellä sijaitsee sikhiläisyyden pyhin paikka, Kultainen temppeli.

Työssä oppimispaikkanamme Amritsarissa oli lahjoitusvaroilla ja vapaaehtoisvoimin toimiva avustuskeskus All India Pingalwara Charitable Society. Avustuskeskus tarjoaa hoitoa, huolenpitoa ja kodin monille köyhille, orvoille, hylätyille sekä vammautuneille ihmisille. Siellä toimii myös koulu slummien lapsille, erityiskoulu sekä kuurojen koulu.

Ensimmäisellä viikolla työskentelimme naisten osastolla. Siellä kaikki tarrautuivat kiinni ja vaativat paljon huomiota jokainen. Kaikki olivat todella iloisia siitä, että olimme siellä. Osastolla oli kyllä todella meluisaa ja paljon naisia, reilut 200, myös muutama lapsi äitinsä kanssa. Osastolla on paljon mielenterveysongelmista kärsiviä ja vammaisia. Myös esimerkiksi tuberkuloosipotilaita oli asukkaina.

Silti oli ihana asia kuinka asukkaista pidettiin huolta, toinen toisistaankin huolehtivat. Myös yhteishenki näkyi osastolla. Ylläolevassa kuvassa isosisko pitämässä huolta pikkusiskostaan. Kummatkin olivat naisten osaston asukkaita.

intia2

Tässä yhdeltä osastolta asukkaiden sairaus- ja vammalista. Jokaisella osastolla oli omanlaisensa, mutta hyvin samantyyppisiä sairauksia ja vammoja oli niiden kaikkien asukkailla.

Naisten osastolla kaikki mitä näimme ja mitä koimme ei ollut aina mukavaa. Yksi asia mikä aiheutti meille totaalisia vilunväristyksiä ja jota oli hirvittävän vaikea hyväksyä oli se, että osa naisista tai lapsista oli sidottuja/kahlittuja, kuka mistäkin syystä. Koska osastoilla puhuttiin hirvittävän huonosti englantia niin emme saaneet oikein kunnollista selitystä siihen miksi osa asukkaista kahlittiin paksuilla kettingeillä kiinni kaltereihin.

Harjoittelun aikana työskentelimme myös fysioterapiassa, jossa polion runtelemat ihmiset ja muut vammautuneet saivat paljon hoitoa ja jumppausta. Osa hoidosta voisi olla näin länsimaalaisittain kyseenalaisia, kuten lämpöhoito kuumalla vahalla/parafiiniöljyllä, tai ultraäänihoidot. Toisaalta lämmöllä voi olla paljon suotuisia vaikutuksia, esimerkiksi kipuun… eikä koskaan voi aliarvioida plasebovaikutusta.

Kuitenkin on hyvä, että asukkaat saavat erilaista hoitoa ja joku yrittää heidän puolestaan tehdä jotakin. Tämän tyyppiset paikat ovat kuitenkin monelle asukkaalle lottovoitto, koska kun köyhyys on suurin, niin inhimillisyyskin voi olla joskus kallista.

Kävimme työssä myös miesten osastolla sekä kouluissa. Koulujen arkea häiritsi työssä oppimisemme aikana lähestyvä juhla Diwali. Pääsimme myös itse viettämään Diwalia paikallisen perheen luokse,  ja ilta kului syöden hyvin sekä ilotulitusraketteja ampuen. Diwalia voisikin verrata suomalaisittain johonkin joulun + uudenvuoden juhlaan. Diwali on lamppujen, kynttilöiden ja valon juhla.

intia4

Diwalin juhlintaa.

Lähdön hetki koitti 6.11. ja kaikilla asukkailla sekä meillä oli kyyneleet silmissä.

Kaiken kaikkiaan työssä oppimisemme oli ihana matka, ja nyt ollaan monia kokemuksia rikkaampia. Lähdettiin reissuun tyhjän repun kanssa ja takaisin Suomeen palattiin reppu täynnä kokemuksia. Suurin opetus mikä matkasta tuli, varmasti selkenee myöhemmin, mutta tällä hetkellä se tuntuisi olevan se, mitä opimme Intiassa maasta, ihmisistä, työskentelystä ja kulttuurista.

Saimme myös paljon kotiin viemistä, mm. sen kokemuksen että Intiassa osataan kohdata ihminen. Intiassa asiakasta kohdatessa on pikemminkin sääntö, että jutustellaan mukavia alkuunsa. Esittäydytään ja kysytään päivän kulusta, saatetaan jopa suomalaisittain ajateltuna jutella ”jonnin joutavia”, mutta tämä jutustelu on tärkeä asia! Siinä potilas huomattavasti rentoutui, ja small talk rikkoi jäätä ja sai asiakkaalle varmasti tunteen että häntä kohdataan tässä tilanteessa ja hänen asioistaan ollaan kiinnostuneita! Hetken juttelun (ja teekupillisen) jälkeen siirryttiin itse asiaan.

Suomalaisessa kulttuurissa tämä ei ole kovin tavallista,  jos miettii vaikka asiointia terveyskeskuksessa; asia kerrotaan vastaanottoluukulla kaikkien tietoisuuteen, siirrytään odottamaan lääkärin/sairaanhoitajan vastaanottoa, missä sitten käydään suoraan asiaan ja tutkitaan ja hoidetaan asia mahdollisimman tehokkaasti heti alta pois! Tehokkuutta voi toisaalta ulkomailla myös kaivata, mutta toisaalta tällaisten sosiaalisen tekijöiden merkitys voi olla suuri, varsinkin jos asiakas on Suomeen tullut ihan eri kulttuurista.

Mielestämme ei olisi ollenkaan hurja ja väärä ajatus, että Suomessakin voitaisiin kiinnittää enemmän huomiota nimenomaan asiakaspalveluun. Toivottavasti osaamme säilyttää tämän kokemuksen ja siirtää sen omaan työhömme.

Intia ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Se on täynnä värejä, makuja, hajuja, tunteita, hallittua kaaosta. Intiasta sanotaan, että sitä joko rakastaa tai sitä vihaa. Voimme vaan todeta, että Me Rakastuimme Intiaan!

Kaisa ja Janna

Ammatillisen koulutuksen Intia-verkoston sivut: http://www.aasiaverkostot.net/intia/intia.htm

Lisätietoja Intia-verkostosta: Auli Bister ja Aino Malin

intia5

Työelämän tilaus

Print

Kansainvälistyvää osaamista aikuisille.

Jyväskylän aikuisopisto on saanut opetushallitukselta toimeksiannon koordinoida kahden ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistymishankkeen yhteistyötä ja järjestää niille yhteinen loppuseminaari. Työskentelyn pohjana oli Laura Jauholan ja Terttu Virtasen tekemä selvitys ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistymisen nykytilasta (OPH 17.4.2012), josta haluttiin edetä käytännön toimiin sekä koulutussektorin että työelämän saroilla.

Joustavat opinpolut on Tampereen aikuiskoulutuskeskuksen (TAKK) hanke, jossa on tuotettu opas aikuisopiskelijan liikkuvuuden tukemiseksi. Oppaassa on tarkasteltu ulkomaan työssä oppimisjaksoihin liittyviä käytännön järjestelyitä eri toimijoiden näkökulmista ja annettu vinkkejä vastuukouluttajille, KV-koordinaattoreille, työssä oppimispaikoille ja aikuisopiskelijalle itselleen. Muistettavien asioiden tarkistuslistat ja pienet tositarinat elävästä elämästä valottavat niitä käytännön kysymyksiä ja oivalluksia, jotka matkan varrella ovat vieneet osaamista ja ymmärrystä eteenpäin.

Amiedun koordinoima PALMA – ennakoiva asiakaspalvelumalli –hanke tutki työelämän tulevaisuuden tarpeiden selvittämistä  ja kehitti mallia ennakointitiedon kytkemiseksi osaksi koulutuksen järjestäjien päätöksentekoa. Ammatillisen aikuiskoulutuksen rooli yrityksen kansainvälistymisen tukemisessa on varmistaa, että työnantajien saatavilla on globaalissa kilpailussa pärjäämiseen vaadittava ammatillinen osaaminen. Koulutussektorin tehtävä ja tavoite on turvata määrällisesti riittävä ammattitaitoisen työvoiman tarjonta alueen elinkeinoelämän tarpeisiin, ja kristallipallolla olisi käyttöä tavoitteeseen pääsemiseksi. Sen keksimistä odoteltaessa ennakointitiedon keräämiseksi on löydettävä muita menetelmiä.

Hankkeiden loppuseminaari järjestettiin Paasitornissa Helsingissä 8. päivänä marraskuuta 2013. Hankkeiden vastuuhenkilöiden lisäksi esiintyvät myös ulkomaan työssä oppimisjaksoille uskaltautuneet aikuisopiskelijat kertoen kokemuksistaan. Paneelikeskusteluun osallistuivat koulutuksen järjestäjän ja työelämän edustajatkin. Ulkomaisena vieraana näkemyksensä esitti johtaja Gina Glicenstein Lontoolaisesta työelämän ja koulutuksen vuoropuhelua koordinoivasta Global Gateways LTD –yrityksestä. Opetushallituksen ja CIMOn edustajat käyttivät lyhyen avaus- ja loppupuheenvuoron. Seminaarin puheenjohtajana toimi opetusneuvos Hanna Autere opetushallituksesta.

Seminaarin materiaalit ja Opas aikuisopiskelijan liikkuvuuden tukemiseen ovat löydettävissä opetushallituksen sivulta:

http://www.oph.fi/rahoitus/valtionavustukset/ammatillinen_koulutus/kansainvalistyminen

Lisätietoja: Auli Bister

 

Preerian tuulia

 

Viime toukokuussa OPH:n rahoittaman Kanada-verkoston väki kävi Winnipegissä Kanadassa tutustumassa kahteen paikalliseen ammatilliseen oppilaitokseen Red River Collegeen ja Winnipeg Technical Collegeen. Nyt marraskuussa olikin aika lähettää ensimmäiset opiskelijat tutustumaan kyseisiin oppilaitoksiin ja päästää heidät paikallisiin oppilaitoksiin oppimaan.

Opiskelijaporukka koostui yhteensä 7 opiskelijasta: 2 opiskelijaa Kajaanista, 2 Kemistä, 2 Jyväskylästä ja 1 Turusta. Opiskelijoista 3 meni top-jaksolle Winnipeg Technical Collegeen ICT-oppiin ja 4 autoalan poikaa Red River Collegeen. Ensimmäisen viikon opiskelijoiden asioita oli hoitamassa ja säätämässä myös Jyvaskylan ammattiopiston kv-koordinaattori Milka Niskanen. Ihan hyvä itse asiassa, että myös aikuinen lähti tässä tapauksessa rapakon taakse – menomatkaan mahtui monenmoista kommervenkkiä niin tullin kuin maahanmuuttoviranomaistenkin kanssa ja lentokoneestakin meinattiin myöhästyä Torontossa….mutta loppu hyvin kaikki hyvin:)

Winnipegissä opiskelijat majoittuivat perheissä, joka osoittautui erinomaiseksi vaihtoehdoksi. Opiskelijat pääsivät heti todelliseen kanadalaiseen elämään kiinni, mukaan arkeen ja harrastuksiin. Koulupäivän jälkeen opiskelijoilla oli milloin ringetteharjoituksia, milloin curlinkia, kuntosalia ja ratsastusta. Myös maapähkinä-hilloleivät  ja jokapäiväiset hampurilaislounaat tulivat tutuiksi.

Mitä opiskelijat sitten saavat ekstraa siitä, että lähtevät Eurooppaa pidemmäksi kalaan? Ainakin yleisellä tasolla jokapäiväinen arki poikkeaa eurooppalaisesta. Winnipegissä välimatkat ovat kohtuullisen pitkiä, ihmiset puheliaita ja äärettömän ystävällisiä ja avoimia, ilmasto preerialla talvella kylmää ja kuivaa. Kanadan väestö on silmiinpistävän monikulttuurista, perustuuhan teollisuuden työvoiman saanti puhtaasti maahanmuuttajiin. Kanadassa on töitä tarjolla lähes alalla kuin alalla – toisin kuin Euroopassa.

Oppilaitoksista varsinkin Red River college tarjoaa huikeat puitteet autoalan opiskelijoille oppia uutta. Kaikilla aloilla anti ei kuitenkaan välttämättä ole opintojen osalta sen mullistavampaa kuin Euroopassakaan, joten kannattanee miettiä tarkkaan kuka ja miltä alalta kannattaa Kanada-verkoston kautta yli valtameren lähettää. Top-jakson kustannukset kuitenkin nousevat jo pelkästään matkakulujen osalta niin paljon korkeammaksi kuin Eurooppaan lähetettäessä. Kuitenkin tämä Kanada-verkoston mahdollistama jakso Winnipegissä jättää ihan varmasti lähtemättömän vaikutuksen opiskelijoihin ja kuukauden Kanadan jakso cv:ssä on hyvä lisä opiskelijoille heidän siirtyessä työmarkkinoille.

Lisatietoa Kanada-verkostosta: Aino Malin

CAFE LINGUA, KULTTUURIT KOTONA, HEUREKA, UUDET AVAUKSET… – Kansainvälisen toiminnan onnistumisia ja kohokohtia vuodelta 2013

Kuntayhtymän tulosalueiden kansainväliset toimijat kokoontuivat 3.12. iltapäiväksi vaihtamaan kokemuksia, ajatuksia ja onnistumisen elämyksiä vuoden 2013 ajalta.

Reija, Panu, Heli, Jaana, Jyrki

Reija, Panu, Heli, Jaana ja Jyrki

Liisa, Kaisu, Auli, Ulla, Mika

Liisa, Kaisu, Auli, Ulla ja Mika

Aino

Aino

 

Keskusteluissa nousi esille moninaisia onnistumisen elämyksiä niin yksilö- kuin organisaatiotasolla; onnistuneita kansainvälisiä projekteja, läpimenneitä rahoitushakemuksia, eri maista tulleita vierailijaryhmiä, uusia yhteistyökumppaneita ulkomailta, tyytyväisiä ulkomailta palanneita opiskelijoita, uusia kansainvälisestä toiminnasta innostuneita opettajia ja hyviä avauksia koulutusliiketoiminnan kentältä.

onnistumiset

Puheenvuoroissa korostettiin sitä, kuinka kansainvälisyyden merkitys arkipäivän toiminnassa on lisääntynyt.  Se näkyy mm. opiskelijoiden kiinnostuksena kehittää omaa osaamistaan myös kotimaan rajojen ulkopuolella. Koska kaikilla opiskelijoilla ei ole mahdollisuuksia lähteä ulkomaan opinto- tai työssäoppimisjaksoille, on tärkeää, että tarjolla on vaihtoehtoisia tapoja kansainvälisen osaamisen kehittämiseen omassa oppilaitoksessa ja kotikaupungissa. Tämän vuoksi erilaiset kotikansainvälistymistä tukevat mallit ja niiden merkitys korostuvat. Näiden osalta on tehty paljon työtä viime vuosien aikana mm. Kansainvälisyyskouluhankkeessa.

onnistumiset2

Kansainväliseen toimintaan on tullut mukaan myös uusi ulottuvuus, kansainvälinen koulutusliiketoiminta, joka tuo opettajille ja kouluttajille uudenlaisia mahdollisuuksia hyödyntää jo olemassa olevaa osaamistaan ja hankkia uusia taitoja. Keskusteluissa pidettiin positiivisena sitä, että henkilöstön osaamisen kehittäminen kansainvälisen koulutusliiketoimintaedellytysten parantamiseksi on tuonut toimintaan mukaan monia uusia kasvoja.

onnistumiset3

Näillä kokemuksilla suunnataan uuteen vuoteen. Paljon actionia tänä vuonna ja ensi vuonna luvassa vielä enemmän!