Vanhustyötä ja smørrebrød-taitoja Tanskassa

Tammikuun lopulla Aalborgin lentokentälle laskeutui kone josta astui ulos kaksi aikuisopiston lähihoitajaopiskelijaa. Jännittyneenä ja mielenkiinnolla he odottivat mitä seuraavan kuuden viikon aikana tapahtuisi.

MAria1

Aalborg on Tanskan neljänneksi suurin kaupunki ja se sijaitsee Limvuonon molemmin puolin. Kaupungin yleisilme on oikein siisti ja siellä on paljon vanhoja koristeellisia tiilirakennuksia. Keskustassa on kävelykatuja joiden varrelta löytyy runsaasti vaatekauppoja, ravintoloita, kahviloita sekä pubeja. Lisäksi siellä on eläintarha, runsaasti erilaisia museoita, ainakin kaksi uimahallia sekä iso elokuvateatteri varustettuna pehmeillä, säädettävillä penkeillä. Kulttuuritarjontaa on paljon ja se on laadukasta. Suosittelut voi antaa mm. talvisirkuksesta, Elvis-musikaalista sekä Lord of the Dance- showsta.

Kulkuyhteydet ovat erinomaiset, linja-autot kulkevat tiheästi selkein opastuksin ja uudet junat vievät kätevästi naapurikaupunkeihin. Päiväretken arvoisia kohteita ovat ainakin Århus ja Randers.

MAria2Maria3

Vastaanotaava sosiaali- ja terveysalan oppilaitos oli SOSUNord. Se on todella moderni koulu missä on otettu huomioon viihtyvyys, ergonomia ja erilaiset oppimistavat. Opiskelijoilla on mahdollisuus opiskella vaikka patjalla maaten seinään tapetoidun rantamaisematapetin vieressä tai tehdä ryhmätöitä yhdessä monista rauhallisista lasiseinäisistä työtiloista.

Koulussa on uusinta teknologiaa joka puolella, hoitoluokissakin pääsee harjoittelemaan uusimpien apuvälineiden käyttöä. Future-lab on paikka missä voi tutustua mm. ihmis-, eläin- sekä ruokailurobotteihin.

Kouluun oli rakennettu myös ikäihmisen huoneisto sekä lastentarhaa muistuttava tila,  joissa pääsee hienosti oikeaan tunnelmaan hoitotyötä opiskellessa.

Thomasminde Plejehem oli työpaikkamme kuuden viikon ajan. Meidät otettiin erittäin ystävällisesti vastaan niin pomojen, työntekijöiden kuin asukkaidenkin taholta. Olimme hoito-ja palvelukodin ensimmäiset ulkomaalaiset opiskelijat ja alkuun oli hieman ujostelua puolin ja toisin. Melko nopeasti jutustelu kävi helpommaksi ja ujostelu unohtui.

MAria4

Hoitotyö Tanskassa on hyvin samankaltaista kuin meillä täällä Suomessa. Sitä tehdään asiakaslähtöisesti kuntouttavalla työotteella ja yhteistyössä muiden hoito-alan ammattilaisten kanssa. Myös välineet ja menetelmät ovat hyvin pitkälle samat. Sairaudet ovat samoja ja niitä lääkitään samankaltaisesti. Kaksi asiaa Tanskassa on huomattavasti paremmin kuin meillä: asukkaat pääsevät parempikuntoisina muuttamaan palvelutaloon ja henkilökuntaa on reilusti enemmän. Hoitajilla on aikaa asukkaille ja ennaltaehkäisyn teho on voimakkaampi koska asukkaiden toimintakyky on parempi.

Ohjaajamme Jason oli oikein energinen ja sitoutunut tehtäväänsä. Alkuun seurasimme hänen työskentelyään ja sitten kun ihmiset, tavat ja ympäristö kävi tutuksi niin pääsimme työskentelemään myös itsenäisesti. Jason on hyvin sosiaalinen ja vastavuoroinen joten yhteistyö sujui helposti.

Tällaisia asioita muun muassa opimme tanskalaisista:

He pyöräilevät paljon, reitit ja tiet ovat hyvät ja autoilijat ottavat hienosti huomioon.

He syövät paljon voileipiä, joiden valmistamisessa on tarkat säännöt (kantapään kautta opimme 🙂

He pitävät kuninkaallisia tärkeinä, heidän syntymäpäivinään linja-autoissakin liehuu Tanskan lippu

He ostavat ruokansa useista pienistä kauppaketjuista ja maksavat sen kruunuilla. Postilaatikko täyttyy mainoksista hyvin nopeasti

He ovat luonteeltaan ja huumoriltaan hyvin samankaltaisia suomalaisten kanssa.

 

 

Välillä on pitänyt oikein ihmetellä miten sujuvasti ja mutkattomasti koko matka meni. Molempien päiden koordinaattorit Auli ja Vibeke tekivät hienoa työtä, iso kiitos siitä heille. Työpaikan henkilökunta ja asukkaat tekivät viikoistamme mukavat. Erityiskiitos ohjaajallemme Jasonille. Kaupunki on näkemisen arvoinen ja viihtyisä, joten vapaa-ajallakin riitti puuhastelua. Olemme oikein tyytyväisiä, että tartuimme tähän mahdollisuuteen!

Maria5

Maria Hyytiäinen ja Veikko Valli, lähihoitajaopiskelijat

Jyväskylän aikuisopisto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *