Aihearkisto: yleinen

Jaroslavlilaisten opettajien ja opiskelijoiden vierailu Jyväskylän Lyseon lukiolla

Pari sataa kilometriä Moskovasta pohjoiseen sijaitseva Jaroslavlin kaupunki on Jyväskylän ystäväkaupunki. Koulujen välinen ystävyys on kestänyt 25 vuotta, jota pystyimme juhlistamaan Jaroslavlilaisten opiskelijoiden ja opettajien vierailulla Lyseoon. Alun perin ystävyyssuhde oli muodostettu Vaajakosken lukioon, jonka kautta ystävyyssuhde on siirtynyt Lyseoon.

Pitkään matkustettuaan junalla ja bussilla vieraat lopulta saapuivat iltapäivällä Harjun toimipisteelle, jossa tarjoiltiin lounasta. Vieraiden majoitus hoitui lyseolaisten opiskelijoiden ja opettajien kotona, joita kohti lähdettiin lounaan jälkeen. Halu tutustua toisiin oli vahva molemmin puolin, eikä kielimuurikaan ollut haitaksi, sillä Kääntäjä otettiin nopeasti avuksi.

Lauantain ohjelmaan kuului aamusta shoppaileminen. Heti iltapäivästä vieraat pääsivät tutustumaan kaupunkiin ohjatun bussiajelun kautta. Kahvitteluhetkessä Toivolan vanhalla pihalla pääsivät sitten kaikki tutustumaan toisiin ensimmäistä kertaa isolla porukalla. Säät hellivät Jyväskylää onneksi juuri tuolla viikolla, mikä mahdollisti illanvieton Mertoniemessä. Siellä oli jo päivällä lämmitetty sauna, josta pitivät niin vieraat kuin suomalaisetkin. Silloin kun ei saunottu, niin syötiin grillimakkaraa, pannukakkuja tai mansikoita. Kaunis kesäilta innosti opettajat ja opiskelijat laulamaan tunnettuja suomalaisia ja venäläisiä lauluja yhdessä.

Viikon lämpimin päivä, eli sunnuntai, oli oiva hetki risteilylle. Vauhtia otettiin ensin Pandan tehtaan myymälästä, jossa pääsi tutustumaan suomalaisiin makeisiin. Tästä sitten siirryttiin laivaa odottamaan kanaalille. Risteilyllä pääsimme syömään erittäin suomalaista ruokaa ja katselemaan Keski-Suomen kaunista järvimaisemaa.

Maanantaina ja tiistaina vierailla oli mahdollisuus käydä suomalaisilla oppitunneilla katsomassa opetusta ja tutustua paikalliseen koulukulttuuriin. Jaroslavlilaiset opiskelijat olivat valmistaneet lahjaksi koulunväelle perinteisiä Jaroslavlilaisia tanssiesityksiä ja myös opettajat ottivat osaa laulamiseen. Kaunis esitys piristi varmasti jokaisen paikallaolijan päivää. Tiistai iltapäivänä vieraat saatettiin matkaan lämpimin hyvästein.

Oona Huttunen

Lisätietoja,  Ulla Aarnio 040 341 4695

Uusia mahdollisuuksia Kanadassa

Neljän suomalaisen ammatillisen koulutuksenjärjestäjän (Ammattiopisto Lappia, Kainuun ammattiopisto, Turun kaupunki ja Jyväskylän kky) kv. toimijat vierailivat Kanadassa 24.5.-1.6.2015.

Kanadan ammatillisen koulutuksen johto kokoontui Winnipegissä (Manitoba) vuotuiseen CICan -konferenssiin (Colleges and Institutes of Canada), jossa saimme esiintymisaikaa kertoaksemme oman maamme koulutusjärjestelmästä ja erityisesti toiveistamme vastavuoroisen opiskelija- ja henkilöstöliikkuvuuden suhteen.

Opetushallitus on rahoittanut Kanada-verkoston opinto- ja työssäoppimisjaksoja muutaman vuoden ajan. Tähän mennessä on ollut haasteellista löytää kumppaneita Kanadasta, sillä kansainvälisyys siellä merkitsee maksullista, tutkintotavoitteista koulutusta, johon rekrytoidaan ulkomaisia opiskelijoita.

Toukokuun lopun konferenssin myötä saimme verkostolle useita, hyviä oppilaitoskontakteja, joiden kanssa neuvotteluja vastavuoroisista vaihdoista voidaan jatkaa. Koulutusaloja on tarjolla useita: kaupan ja palvelun, hyvinvoinnin ja kulttuurin, tekniikan ja liikenteen alat sekä metsä- ja puutarha-alat ovat kaikki mukana. Tähän mennessä opiskelijoitamme on ollutkin jo Winnipegissä (auto- ja IT-alat), Thunder Bayssa (puutarha-ala) ja Calgaryssa (hierojaopiskelija) sekä ravintola-alan opettaja Québecissä.  Syksyllä palataan näihinkin!

Alla muutama kuva seitsemän ruokalajin illalliselta. Tällaista oppia voivat ravintolakokkiopettajamme ja -opiskelijamme saada Buckingham, Relais de la Lièvre-Seigneurie, Ècole hôtelière de l’Outaouais -oppilaitoksessa opettaja Gaëtan Tessier’in johdolla.

Quebec_1 Quebec_2 Quebec_3

 

 

 

 

Venäjä-verkosto Viipurissa

Kuuden oppilaitoksen edustajat Venäjä-verkostosta, Jyväskylän ammattiopisto mukaan lukien, toteuttivat 9-10.6.2015 tutustumismatkan Viipuriin.  Käynnin tavoitteena oli tutustua Viipurin kaupunkiin sekä kahteen oppilaitokseen Aleksandrovitsk Collegeen ja Pushkin instituuttiin. Aleksandrovitsk  College on n. 600 opiskelijan, lähinnä tekniikan alan oppilaitos, jossa verkosto tutustui ravintola- ja cateringalan opetukseen ja tiloihin. Pushkin instituutti on samoin n. 600 opiskelijan koulu, jossa yhdistyvät suomalaistyyppinen lukiokoulutus sekä ammatillinen oppilaitos, josta valmistuu opettajia niin päiväkoteihin kuin perusasteellekin. Molemmissa oppilaitoksissa vastaanotto oli venäläisille tyypillisen lämminhenkinen.

Venäjä-verkosto ja tutustumiskohteena olevat oppilaitokset käynnistävät pienimuotoisen yhteistyön jo ensi syyslukukauden aikana. Lappeenrantalainen ammattiopisto Sampo toimii yhteistyön avaajana koko verkostolle ja tavoitteena onkin tiivistää verkostomaisesti toimintatapaa ja avointa yhteistyötä toimijoiden välillä. Syksyllä Venäjä-verkosto tarjoaa lyhyitä oppimisvierailuja niin ravintola- kuin matkailunkin opiskelijoille.

 

Lisätietoja: Milka Niskanen

Vuoroin vieraissa – yhteistyökumppaneita Intiasta

 

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, erityisesti Jyväskylän aikuisopisto on mukana opetushallituksen Ovet Auki Aasiaan – Intia-verkoston toiminnassa 14 muun suomalaisen ammatillisen oppilaitoksen verkostokumppanina. Toistaiseksi 11 pääasiassa sosiaali- ja terveysalan opiskelijaamme on suorittanut 4 viikon työssä oppimisjakson Amritsarissa, Pingalwaran hoitokodissa ja marraskuussa ovat lähdössä seuraavat kaksi. Verkostolla on toistaiseksi ollut käytettävissään myös kaupan, tekniikan ja AV-alan työssä oppimismahdollisuuksia Amritsarin lisäksi myös Mumbaissa ja Chennaissa.

WP_20150509_10_42_01_Pro

Amritsarista käsin opiskelija- ja asiantuntijaliikkuvuuksien käytännön järjestelyjä hoitaa matkatoimisto Jeet Travels, jonka omistajapariskunta Mr Paramjeet Singh Dadwal ja Mrs Siti Balquish tekivät toukokuussa tutustumismatkan Intia-verkoston kumppanioppilaitoksiin. Tavoite oli perehtyä työssä oppimispaikkoihin eri aloilla ja näin saada käsitys siitä, minkä tyyppisiä kontakteja Intian päässä opiskelijoille tarvitaan. Jyväskylän vastuulla oli sosiaali- ja terveysalan työssä oppimisjärjestelyjen esittely. Kyllön terveyskeskussairaala, Onerva Mäen koulu ja Luhtisen päiväkoti avasivat ovensa kaukaisille vieraille.