Matkani kohti Kyprosta alkoi jo vapunpäivän lauantaina kun lähdin junalla kohti Vantaata ja lentokenttähotellia. Aikaisin aamulla pääsin töihin menevien lentoemojen ja stuerttien kanssa samalla taksilla kentälle. Sitten lähtöselvityksen jälkeen lentokoneeseen iloisten lomalaisten kanssa, halvimmat lennot kun olivat löytyneet Aurinkomatkojen lomalentoina. Perillä minua oli vastassa tyrmäävä helle ja bussikuski Costas. Pääsin ainoana matkustajana isolla bussilla vajaan tunnin mittaiselle matkalle Limassoliin. Matka sujui mukavasti jutellen ja liikennekulttuuria havainnoiden, tein päätelmän että ennen ajoon lähtöä tehty ristinmerkki korvaa turvavyön ja vilkunkäytön. Keskustelimme kaikesta maan ja taivaan välillä, myös kreikan talouskriisistä. Onneksi matka alkoi olla lopuillaan kun Costas intoutui puhumaan ”siitä Merkelin naisesta”, kiihtymys oli suoraan verrannollinen ajotapaan joten olin helpottunut kun pääsimme perille. Sitten laukut huoneeseen ja adapteria ja juomista ostamaan ja jotain mukavaa kahvilaa etsimään.
Halpojen mutta hankalien lentoaikojen takia vietin sunnuntain odotellen maanantaina alkavaa koulutusta. Kielitaidon ylläpitämisenkin kannalta Kypros oli loistava valinta kouluspaikaksi, paikallinen väestö puhui erinomaista englantia ja seurallisiksi ja ystävälisiksi tiedettyinä ihmisinä heittäytyivät keskusteluihin mielellään aiheesta kuin aiheesta. Huoneessa kirjoittelin rästissä olevia sähköposteja töihin ja koitin valmistella Kyproksen reissun jälkeisiä opetuspäiviä joihin toivoin saavani tulevalla viikolla eväitä. Henkisesti olin vielä hyvin paljon Viitaniemessä ja mietiskelin mikä kaikki mahdollisesti jäi hoitamatta ennen lähtöäni.
Ensimmäinen koulutuspäivä jännitti tietenkin ja odotukseni olivat korkealla. Pettymys oli melkoinen kun koulutustilaan hotellin alakertaan saapuessani huoneessa oli vain neljä ihmistä minun lisäkseni, näistäkin yksi osoittautui opettaja Carolaksi. Olin odottanut isompaa ryhmää, kunnon ryhmäytymistä ja toisilta oppimista. Sanja ja Bojan olivat Zagrebin teknillisestä korkeakoulusta ja Mary eli Meeri Virosta jossa opettaa psykologiaa Venäläisessä lukiossa. Kävimme läpi koulutuksen ohjelmaa, tutuimme ja kerroimme odotuksistamme. Pian selvisi että kyseessä ei ollutkaan perinteinen luentotyyppinen koulutus vaan henkilökohtainen prosessi johon meidän kaikkien tuli sitoutua. Jotain hiukkasen syvällisempää, ymmärsin, muutakin kuin hyödyllisiä linkkejä töissä eteenpäin jaettavaksi. No sehän sopi minulle paremmin kuin hyvin. Ensimmäinen päivä ei ihan annillaan vakuuttanut mutta onneksi jo seuraava päivä teki sen. Ensimmäisen päivän anti oli pintaraapaisu sosiaaliseen älykkyyteen, teimme myös harjoituksen jossa saimme tehtäväksi tuijottaa valitsemaamme pisteeseen ja keskittyä läsnäoloon…olin hiukan hämmentynyt mutta en läheskään yhtä paljon kuin teknillisen korkeakoulun ohjelmoinnin opettajat. Toiveeni uusien ihmisten tapaamisesta toteutui kreikkalaisessa illassa jossa tutuimme viiteentoista Falunin Yliopiston hallinnon työntekijään jotka olivat opiskelemassa saman koulutuksenjärjestäjän koulutuksessa ryhmätyötaitoja.
Jotain olin edellisenä päivänä tainnut oivaltaa ja prosessini oli ilmeisesti käynnissä koska tiistaipäivä alkoi todella hyvällä mielellä ja innolla: olin ymmärtänyt mistä kenties on kyse ja miten saan mahdollisimman paljon irti koulutuksesta: läsnäololla, osallistumisella ja avoimella asenteella. Opettaja Carola oli eriomainen esimerkki opettamastaan asiasta. Tuntuu että opin kaiken aikaa vain seuraamalla hänen toimintaansa. Puhuimme mm. tunteiden näyttämisen merkityksestä ja siitä miten perinteisesti opettajan tunneilmaisu on hyvin suppeaa. Jaoimme esimerkkejä onnistuneista tunteiden näyttämisen ja jakamisen kokemuksista. Muita päivän tärkeitä aiheita olivat aktiivinen kuuntelu, heijastaminen ja toisen tunteiden tunnistaminen ja tulkinta. Opetus oli hyvin keskustelevaa ja hyödynsin kysymisen ja dialogisuuden mahdollisuutta oikein urakalla. Asia oli mielenkiintoista ja omaa elämää koskevaa mutta silti kaiken aikaa pidin mielessäni miten hyödyntäisin saamaani oppia opetuksessani. Alunperin ajatuksena oli että lähden oppimaan JET- koulutuksia varten mutta nyt kaiken aikaa löysin uusia koulutuksia ja koulusaloja joiden kouutuksiin sain uutta sisältöä ja asioista ja sen lisäksi vahvistusta omilla ajatuksilleni. Olen vuorovaikutuksen opettaja ja tunneälyhän on tiiviisti yhteydessä siihen. Ensimmäinen askel hyvää vuorovaikutukseen muiden kanssa kun lähtee siitä puheesta joka kuuluu oman pään sisällä.
Ohjelmassa keskiviikkona oli se miten osoittaa paremmin tukea, supportiivisuutta ja vastata toisen tunnereaktioihin. Lisäksi käsittelimme erilaisuuden ymmärtämistä ja hyväksymistä. Asiathan ovat sanoina yksinkertaisia mutta käytännössä vaikeita ja oman pään sisässä tehtävää työtä.
Koulutuksen viimeinen varsinainen opetuspäivä oli torstai ja teimme käytännön harjoituksia, mm. tunteen ankkurointiharjoituksen joka on ihan sellaisenaan siirrettävissä suoraan opetukseen. Teimme mykistävän harjoituksen jossa ryhmä ohjaili minun ajatuksiani minun sitä tietämättä. Alitajuntamme keskustelivat keskenään enkä olisi uskonut sitä mahdolliseksi ellen ollut itse mukana harjoituksessa. Koulutus kokonaisuudessaan oli niin intensiivinen ja jollakin tavalla vaativakin että en usko samanlaisen ymmärryksen syntyvän vaikka olisin samaa asiaa käynyt työpäivien päätteeksi opiskelemassa muutaman tunnin jossakin. Nyt olimme ikään kuin omassa kuplassamme irrallaan kaikesta ja se mahdollista onnistuneen henkilökohtaisen prosessin.
Perjantaina oli vuorossa retkipäivä vuoristoon ruotsalaisten kanssa ja tutustuminen kurionin arkeolginen alueeseen. Kuskimme Marco hoiti opastuksen vaikka matkassa oli myös Dorean edustaja. Aloitimme mosaiikeista arkeologiselta alueelta ja oppaamme aloittaessa opastusta vartija tuli tarkistamaan hänen opaslupaansa, jota ei ollut, joten jäimme ilman opasta. Vartija seurasi joukkoa vahtien ettei kukaan ala kertoa kenellekään mitään. Hiljaisuuden vallitessa tutkimme antiikin aarteita ja arvailimme mitä ne mahtavat olla. Kävimme viinitilalla maistelemassa paikallisia viinejä joita ei niin paikallinen isäntä eli filippiniläispariskunta meille esitteli. Ostin vähän tuliaisia työkavereille, harkitsin makkarannäköistä viininjämistä tehtyä ”toffeeta” mutta päädyin pistaasi- ja ruusunvesimarmeladeihin. Lounas oli järjestetty pieneen kreikkalaiseen kylään. Pöytään kannettiin jos jonkinlaista herkkua, punaviinissä liotettuja makkaroita, köfteä, viininlehtikääryleitä, fetasalaattia, vartaita. Kun olimme nousemassa pöydästä tarjoilija syöksyi paikalla pääruuan kanssa ja istutti meidät takaisin pöytään… kaikesta syömisestä pökertyneinä kävimme vielä luostarin kirkossa ja teimme muutamia tuliaisostoksia. Bussissa kuski olisi vienyt meidät vielä ylemmäs vuoristoon mutta olimme jo sen verran väsyneitä että pyysimme päästä hotellille lepäämään. Illalla poikkesin vielä ruotsalaisten terassilla drinksulla ja keskustelimme jopa muutaman sanan ruotsiksi. Menin ajoissa huoneeseeni sullomaan tavaroita kutistuneeseen matkalaukkuuni ja varmistelemaan että puhelimen herätys varmasti toimii.
Aamiaisella hyvästelin Maryn. Costas noukki minut yhdeksän aikaan hotellilta ja tällä matkalla vertailimme asuntolainojen korkoja ja hintoja Suomessa ja Kreikassa. Lentokentällä jatkoin vielä kansainvälistymistä tutustumalla Tenneseeläiseen vaihto-opiskelijaan jonka kanssa menimme samalla bussilla Tikkurilaan. Poika oli matkustanut liituraitapuvussa 30 tuntia ja matkatavarat olivat päätyneet brysseliin. Ensivaikutelmat suomesta olivat kuulemma ”straight lines and clean” mutta lohdutin että Vantaa ei ole kauneinta suomea todellakaan vaan kohta junan ikkunasta ei muuta näykään kuin metsää ja metsää. Sitten hetki junan odottelua ja junaan torkkumaan ja metsäisiä maisemia ihastelemaan. Kotona olin iltamyöhällä väsyneenä onnistuneesta matkasta onnellisena.
Anna Klemi, Jyväskylän aikuisopisto
