Aihearkisto: ajankohtainen

innoVet tapaaminen Sveitsissä 8. – 11.9.2019

Teksti ja kuvat: Päivi Peltonen, Merja Hakanen ja Jaana Virtanen

InnoVet -verkostossa on mukana ammatillisen koulutuksen toimijoita viidestä maasta: GBS St. Gallen, Sveitsi, Aarhus TECH, Tanska, IBJ -verkosto, Saksa, Horizon College, Hollanti ja Gradia, Suomi. Verkosto on tavannut aiemmin muutamia kertoja Saksassa, Hollannissa, Tanskassa ja Suomessa. Verkoston tavoitteena on tutustua eri maiden digioppimisen käytänteisiin ajatuksella: ”VET glocal – a perspective for new ways of teaching, learning and training with digitalization“.

Sveitsin vierailun tavoitteena oli syventää Digital Ambassador / eTutor -profiilia, laatia Digital Skills Framework eli digitaalisen osaamisen viitekehystä oppilaitoksissa opiskelijan ja opettajan näkökulmasta sekä kuulla kokemuksia ensimmäisestä Teacher Academy -tapaamisesta Jyväskylässä.

Ensimmäisenä päivänä meidät johdatteli Theo Zentveld päivien aiheeseen otsikolla “Expect the unexpected”. Testasimme omaa keskittymistämme jongleeraamalla pallojen kanssa. Täytyy tunnustaa, että vaikeuksia oli itse kullakin hallita kolmea palloa – minulla mukaan lukien.

Päivän aikana keskityimme Digital Ambassadorin profiilin ”kirkastamiseen” ja pohdimme, mitä tehtäviä digital ambassador -opettajan tulisi vähintäänkin tehdä jokaisessa verkoston oppilaitoksessa. Totesimme, että hänen tulisi olla henkilö, joka mm. motivoi toisia, on roolimallina muille opettajille, tukee opetusmenetelmien käytössä ja käyttöönotossa, neuvoo ja jakaa tietoa. Totesimme yhdessä, että tänä päivänä digital ambassador on tärkeä henkilö oppilaitoksissa ja sitä osaamista tarvitaan. Ensimmäisen päivän aikana kuulimme myös puheenvuoroja Byodista UseYODiin ja IT turvallisuudesta.

Simon Heftin puheenvuoron From Byod to UseYOD a pedagogical challenge tuli väkisinkin miettineeksi sitä, miten eri tilanteessa olemme verkostossa. Suomessa keskustellaan oppivelvollisuuden pidentämisestä ja maksuttomasta koulutuksesta. Me ehkä otamme silloin pari askelta taaksepäin BYODin tai UseYODin kanssa ja palaammeko siihen, että oppilaitokset tarjoavat niin tietokoneet, padit kuin muutkin työvälineet?  Ehkä? Mutta kaikkinensa ekirjallisuus ja e-oppiminen tulee vauhdilla ja siinä me olemme ehkä muita verkoston jäseniä edellä eGradian myötä. Tosin täytyy myötää, että innoVET verkoston myötä meidän pitäisi myös miettiä keinoja siihen, miten voisimme hyödyntää toistemme osaamista ja kysyä esim. neuvoa toinen toisiltamme arjen digiongelmissa.

Päivän toinen keynote IT Security oli mielenkiintoinen. Urs Bühler on CEO ja omista Belsoft Infortix AB:ssa. Hän nosti esille teknologian kehityksen, laitteiden, pilvipalveluiden yms. heikkoudet ja haasteet. Miten me tavallisena kuluttajina, työntekijöinä, opettajina huomioimme päivittäisissä työtehtävissä tietosuojan ja tietoturvan puhumattakaan siitä, ymmärrämmekö kyberturvallisuuden riskit.

Tiistaina pureuduimme digitaitojen viitekehykseen ryhmätöissä. Meillä kaikilla verkoston oppilaitoksilla on hyvin pitkälti samanlaiset odotukset siitä, millaiset taidot pitäisi olla opettajilla ja opiskelijoillamme. Kuulimme, miten esimerkiksi tanskalaiset käyttävät pankkipalvelujaan ja miten he kirjautuvat verojärjestelmiinsä jne. Tanskassa toimitaan hyvinkin samantyyppisesti kuin Suomessa. Tarvitaan avainlukulistaa, jotta päästään palveluihin. Tosin Suomessa tämäkin tulee muuttumaan.

Kuulimme tiistaina myös Merjan kertomana, miten Teacher Academy toteutui Jyväskylässä ja mitä on odotettavissa seuraavassa tapaamisessa Hollannissa. Tämä on yksi keino jakaa ja syventää digital ambassador opettajien osaamista sekä verkostoitumista. Teacher Academyn kehittyessä voisin kuvitella, että meille voisi syntyä verkostossa jopa yhteisiä verkkokursseja.

Mitä sitten jäi taskuun matkasta? Meillä alkaa olla selkeä näkemys siitä, mikä on digital ambassador innoVET -verkostossa. Se on meillä Gradiassa eTutor, joka toimii opettajien apuna, mutta hän on myös verkostoitunut kansainvälisesti. Meillä on näkemys Teacher Academyn ja innoVET verkoston tarpeellisuudesta. Aloittaessamme verkostotapaamisen, totesimme, että olemme lähes kaikki oppilaitokset samoilla alkumetreillä esim. O365, oppimisympäristöjen kanssa. On hienoa käydä keskusteluja siitä, miten olemme edenneet ja nähdä miten esimerkiksi Moodle on kehittynyt Saksassa, ItsLearning Tanskassa. Me opimme toinen toisiltamme joka kerta jotain uutta, vahvistamme osaamistamme ja verkostoidumme uusien ihmisten kanssa. Yhteistyössä on voimaa – siksi me olemme innoVET!

InnoVET -verkosto kokoontuu seuraavan kerran Wilhelmshavenissa maaliskuussa 2020.

Lisätietoja: Jaana Virtanen, koulutuspäällikkö, sähkö ja ict

Two European Recognitions for Gradia’s Entrepreneurship Learning Models

The Awards for VET Excellence 

The entrepreneurship learning ecosystem of Jyväskylä Educational Consortium Gradia has been selected as the best in Europe. The selection was announced at the main event of the European Vocational Skills Week at Finlandia Hall in Helsinki on Thursday evening 17 October 2019. This is an award for excellence in vocational education and training. 

The awards are given in 12 categories and their aim is to recognise excellence, provide visibility and recognition for good work done, motivate those taking part, whether individuals or organisations, enable the building of networks and new career opportunities, enable the winners to become ambassadors in their field of expertise, and reach out to citizens through online voting.

A jury of independent members was established in each category. The various juries each identified 2(or 3) nominees and indicated their respective winner. A public online voting was organised. The 2019 award winners were selected through a mix of votes from the jury, and the general public, both results weighting 50%. The final results in all categories were revealed on 17 October during the Awards Nominees Celebration.

By rewarding an entrepreneurship learning model, EU wants to encourage vocational education and training institutions to invest in entrepreneurship training. An entrepreneurial mindset and entrepreneurship competences reinforce the ability of young people to cope with the future of work.  

The European Vocational Skills Week was now celebrated for the fourth time. The aim of the week is to disseminate European-wide information on vocational training, organise events and share recognition of excellence in vocational education and training. 

The Entrepreneurial School Awards 2019 

In addition, on the previous evening, Gradia received the Entrepreneurial School Award from Junior Achievement Europe. Junior Achievement (JA) is the world’s largest organisation providing entrepreneurship and consumer education for young people. In Finland it is represented by Junior Achievement Finland.  

The Entrepreneurial School Awards is an annual recognition by JA Europe, which aims to provide a supportive and motivational framework to guide education providers, headmasters and teachers from across Europe in their entrepreneurial learning initiatives. 

The Entrepreneurial School Awards 2019 took place in Helsinki as part of the European Vocational Skills Week on 16 October 2019. 

Gradia is one of the most active Finnish education providers in the annual entrepreneurship program. In the JA program, the students set up a real company for the year, where they can learn about entrepreneurship and develop their skills. 

More information on entrepreneurship at Gradia 

Petrikki Tukiainen, Senior Specialist, Entrepreneurship, Gradia, tel. 350403415850, petrikki.tukiainen@gradia.fi 

Anu Tokila, Development Director, Gradia, tel. 358403415141, anu.tokila@gradia.fi 

Pirjo Kauhanen, Principal, Gradia Jyväskylä, tel. 358403416152, pirjo.kauhanen@gradia.fi 

More information about VET Excellence Awards and JA Finland:

https://ec.europa.eu/social/vocational-skills-week/awards-vet-excellence-2019_en  

https://nuoriyrittajyys.fi/en/

innoVET -tapaaminen Tanskassa

Hanna Frilander, Antti Lehtinen, Heini Pennanen, Jaana Virtanen

innoVet/ Digital Ambassador, 9 .-12.9.2018,  Århus, Tanska

InnoVet -verkostossa on mukana ammatillisen koulutuksen toimijoita viidestä maasta: GBS St. Gallen, Sveitsi, Aarhus TECH, Tanska, IBJ -verkosto, Saksa, Horizon College,  Hollanti ja Gradia, Suomi. Verkosto on tavannut aiemmin muutamia kertoja Saksassa ja Hollannissa. Verkoston tavoitteena on tutustua eri maiden digioppimisen käytänteisiin ajatuksella: ”VET glocal – a perspective for new ways of teaching, learning and training with digitalization“.

https://m3.jyu.fi/jaomv/ohjelmat/yhteiset/innovet/recording-21-09-2018-09.50

Tanskan vierailun tavoitteena oli esitellä oppilaitosten Digital Ambassador / eTutor -toimintaa ja hioa eteenpäin yhdessä Gradian ja BBS Wilhelmshaven aloittamaa Benchmark Table -ideaa. Tavoitteena on vertailla verkoston it- ja digipedagogisia käytänteitä.

Kuulimme esityksiä maiden käytänteistä. Totesimme, että ongelmat ja haasteet ovat samankaltaiset meillä kaikilla. Johtuen verkoston maiden lainsäädännöstä, käytänteistä, tulkinnoista ja koulujen toimintamalleista, ratkaisut vaihtelevat eri maissa. Esimerkiksi Hollannissa ja Saksassa on eTutor-toiminta suunnitteilla, Suomessa toiminta on alkanut jo 2009. Sveitsin eTutor-toimintamallissa kiinnostavaa oli sujuva keskusteluyhteys opettajatasolta korkeimpaan johtoon saakka. Tanska eTutor-malli oli tällä hetkellä suunniteltu tukemaan muuttuvaa digitaalista oppimisympäristöä. Meiltä Hanna ja Heini esittelivät Gradian eTutor-toimintaa verkostolle. Kiinnostusta verkostossa herätti Gradian saama kansallinen rahoitus eTutor-toiminnan kehittämiseen.

Huomioitavaa Digital Ambassador / eTutor -toiminnassa oli, että meillä resursointi oli hyvin pieni per eTutor verrattuna muihin maihin.  Esim. Hollannin tavoite eTutorille oli 2 työpäivää per viikko. eTutorin työ on sidottu koulutusalojen ja organisaation tavoitteisiin. Tanskan ja Saksan eTutor-mallit nivoutuivat pitkälti oppimisympäristöihin. Tanskassa oli resursoitu kolmelle ”superuserille” työaikaa oppimisympäristön käyttöönottoon ja digipedagogiseen tukeen (mm. verkkokurssien rakentaminen).

Tanskassa Aarhus Tech oli rakentanut digipalvelut kahden esimiehen malliksi, jossa toinen vastasi IT-tuen organisoinnista ja toinen tietoturvasta sekä strategiasta. Heidän ajatuksensa, toiminta- ja palvelumallinsa oli hyvin pitkälti samanlainen kuin meillä; käytössä oli mm. Microsoftin tuotteet. Oppimisympäristönä on ItsLearning. Heillä IT-tuessa työskentelee 10 työntekijää, jotka keskittyvät vain ja ainoastaan IT-tukeen. Meillä Digipalvelujen sisällä toimivat lisäksi opetusteknologia ja opintotietojärjestelmän tuki. Opiskelijamäärä oli suhteessa pienempi kuin Gradiassa. Oma huomiomme oli, että Digipalvelujen uusi organisointi antaa mahdollisuuksia parantaa ja kehittää palvelua yhdessä. Meidän mallimme herätti kiinnostusta.

Mielestämme verkostotapaamiset ja benchmarking ovat hyvä tapa vertailla eri maiden oppilaitosten kulttuureja ja toimintatapoja. Digipedagogiikan kenttä on vielä monimuotoinen ja osin määrittämätön. Kansainvälinen yhteistyö auttaa näkemään syntyviä työnkuvia eri maista, uudenlaiselle työlle alkaa löytyä muoto. On hyvä nähdä myös kv-verkoston avulla, että olemme joissakin asioissa digipedagogiikassa edellä ja joissakin taas olemme jäljessä esim. Sveitsin malli tiedonkulusta eTutor-mallissa.

InnoVET -verkosto kokoontuu seuraavan kerran Jyväskylässä maaliskuussa 2019.

Lisätietoja Jaana Virtanen, digipalvelut

 

Ilmaisia junalippuja Eurooppaan #DiscoverEU

Suomalaisilla 18-vuotiailla mahdollisuus saada ilmainen matkalippu Eurooppaan

Euroopan parlamentti on päättänyt rahoittaa #DiscoverEU-aloitteella 15 000 nuorelle interrail-matkan Eurooppaan tulevana kesänä. Unioni haluaa investoida nuoriin ja tulevaisuuteen tuomalla eri kansallisuuksia yhteen oppimaan EU:sta omankohtaisen kokemisen kautta.

Hakijoiden joukosta valitaan 15 000 onnekasta, jotka saavat ilmaisen matkalipun Euroopassa matkustamista varten. Matkustaa voi yksin tai ryhmässä enimmillään 30 päivää enintään 4 eri maassa. Matkustaminen tapahtuu ensisijaisesti raiteilla, mutta tarvittaessa muutkin matkustusmuodot ovat mahdollisia.

Matkalippuja voivat hakea nuoret, jotka ovat 1.7.2018 18-vuotiaita ja jonkin EU-maan kansalaisia. Euroopan unioni on nimennyt vuoden 2018 kulttuuriperinnön teemavuodeksi, joten hakijoilta odotetaan kiinnostusta tutustua johonkin Euroopan kulttuuriperintökohteista. Nuoret matkaajat myös sitoutuvat toimimaan #DiscoverEU-lähettiläänä sosiaalisessa mediassa.

Hakuaika on 12. – 26.6.2018. Sähköinen hakulomake täytetään Euroopan nuorisoportaalissa.

Lisätietoja: http://www.youdiscover.eu/

Digital ambassadors across Europe

 

Digitalisation, robotisation, mobility, individualisation are some of the megatrends which will change our environment and life within the next decades. In our aim to use digital tools in a smart way we though it might be wise to use the joint understanding and experience of our European partners instead of trying to solve all questions we have in the implementation on our own. Therefore, representatives of five VET providers (including Jyväskylä Educational Consortium) and JAMK teacher training college joined forces for two days to discuss cooperation in the field of digitalisation of learning and teaching.

One of oldest partners of Jyväskylä Educational Consortium, IBJ network in Wilhelmshaven – Jever area, hosted the meeting and the other participants came from St. Gallen (CH), IES Puerta Bonita (ES), Aarhus Tech (DK), Horizon College (NL) and JAMK (FI).

All colleges agreed that there is a genuine need for non-traditional, more informal training and support for adopting the use of digital tools within the different staff groups. All colleges  have also either already appointed, or are planning to appoint, digital ambassadors (or eTutors as we call them) which is a peer-mentoring system for e.g. teachers to guide and help them to realize digital education with their learners. Secondly there is increased need for strategic tools or guidelines to help decide which instruments and investments are relevant and most cost-effective in VET.

After two very intensive days with lots of good discussion on the needs of the participating colleges the conclusion was that in the bigger picture the needs of the colleges are more or less the same. As the colleges are at different stages in development and adoption of digitalisation finding the suitable areas for cooperation was perhaps a bit trickier than expected and instead of a clear project plan the participants returned home with a bit of homework. The discussion will continue online and the next big step is to identify the potential coordinator for the project and start discussions with the relevant NA on the potential outcomes of the project.

 

More information Jaana Virtanen, Hanna Rajala and Rea Tuominen (at)jao.fi