Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, erityisesti Jyväskylän aikuisopisto on mukana opetushallituksen Ovet Auki Aasiaan – Intia-verkoston toiminnassa 14 muun suomalaisen ammatillisen oppilaitoksen verkostokumppanina. Toistaiseksi 11 pääasiassa sosiaali- ja terveysalan opiskelijaamme on suorittanut 4 viikon työssä oppimisjakson Amritsarissa, Pingalwaran hoitokodissa ja marraskuussa ovat lähdössä seuraavat kaksi. Verkostolla on toistaiseksi ollut käytettävissään myös kaupan, tekniikan ja AV-alan työssä oppimismahdollisuuksia Amritsarin lisäksi myös Mumbaissa ja Chennaissa.

Amritsarista käsin opiskelija- ja asiantuntijaliikkuvuuksien käytännön järjestelyjä hoitaa matkatoimisto Jeet Travels, jonka omistajapariskunta Mr Paramjeet Singh Dadwal ja Mrs Siti Balquish tekivät toukokuussa tutustumismatkan Intia-verkoston kumppanioppilaitoksiin. Tavoite oli perehtyä työssä oppimispaikkoihin eri aloilla ja näin saada käsitys siitä, minkä tyyppisiä kontakteja Intian päässä opiskelijoille tarvitaan. Jyväskylän vastuulla oli sosiaali- ja terveysalan työssä oppimisjärjestelyjen esittely. Kyllön terveyskeskussairaala, Onerva Mäen koulu ja Luhtisen päiväkoti avasivat ovensa kaukaisille vieraille.

Minulla oli ainutlaatuinen mahdollisuus päästä tekemään hierojaopintojeni neljän viikon työharjoittelu kanadalaisessa jääkiekkojoukkueessa. Tästä kuuluu todella iso kiitos opetushallituksen Kanada-verkostolle ja Warner Hockey School’n johtajalle ja päävalmentajalle, ex-NHL-kiekkoilija Mikko Mäkelälle.

Paikka jossa tein suurimman osan harjoitteluani oli Village of Warner, Albertassa Warnerin maakunnassa sijaitseva  400 asukkaan kylä noin 20 km päässä USA:n rajasta. Calgaryyn matkaa on 280 km.

Kylän suuri ylpeyden aihe on yksityinen jääkiekkokoulu Warner Hockey School joka on voittanut JWHL-mestaruuden kaksi kertaa. Koulu jota pelaajat muiden kylän opiskelijoiden kanssa käyvät on Albertan Provinssin vanhin koulu. Pelaajat ovat kotoisin eri Provinsseista ympäri Kanadaa, muutama myös USAn puolelta.

Majoituin Warnerin residenssissä omassa huoneesani, pelaajat asuivat 2-4 hengen huoneissa. Residenssissä oli oma kokki, joka valmisti päivän ateriat.

Harjoittelu oli kaikin puolin todella onnistunut. Ihmiset joiden kanssa työskentelin olivat mielenkiintoisia persoonia. Työpäiväni Warnerissa muotoutuivat hyvin pitkälti pelaajien opiskeluaikataulujen mukaan. Päivät olivat joskus pitkiäkin mutta toimiminen jääkiekkojoukkueen mukana ei noudata virastoaikoja, koska urheilijan elämä pelikaudella on ajoittain todella kiivastahtista. Pelimatkoilla toimimme ja mukauduimme tilanteiden vaatimin tavoin. Matkakilometrejä kertyi useita tuhansia. Pelasimme Lethbridgessä, Calgaryssä, Buffalossa ja Winnipegissä. Matkasimme linja-autolla sekä lentokoneella.

Pääsin työskentelemään hierojan näkökulmasta eri urheiluvammojen parissa. Sain hyvää ja asiantuntevaa opastusta Athletic Therapist Amanda Kopjarilta. Joukkueen mukana pääsin kokemaan niin ilot kuin surutkin, mutta mikä tärkeintä, ne koetaan aina yhdessä. Me- henki huokuu joukkueesta joka tapauksessa, kävi miten kävi. Suurin hetki koettiin Buffalossa, jossa joukkue voitti JWHL(Junior Women’s Hockey League), Pohjois-Amerikan mestaruuden. Banquet-tilaisuudessa Buffalossa palkittiin kauden parhaita pelaajia. Warner Hockey School pokkasi neljä palkintoa: Paras hyökkääjä, Arvokkain pelaaja, Paras maalivahti sekä joukkueen runkosarjan voitto. Ei huonosti!

Olen erittäin tyytyväinen saamaani mahdollisuuteen ja sen tuomiin haasteisiin. Pääsin näkemään paljon lyhyessä ajassa, kokemaan ja oppimaan uusia asioita, toimimaan eri kulttuurissa elävien ihmisten kanssa ja oppimaan lisää englantia, niin kuin oli tarkoituskin. Suosittelen ja rohkaisen kaikkia tarttumaan tilaisuuteen jos sellaista tarjotaan. Harjoittelu vieraassa maassa, vieraalla kielellä tuo omat haasteensa mutta avartaa omia näkemyksiä ja kokemuksia valtavasti. Kotiin tultaessa mukana on varmasti repullinen kokemuksia.

Susanna Kurki

hierojaopiskelija

Jyväskylän aikuisopisto

Tammikuun lopulla Aalborgin lentokentälle laskeutui kone josta astui ulos kaksi aikuisopiston lähihoitajaopiskelijaa. Jännittyneenä ja mielenkiinnolla he odottivat mitä seuraavan kuuden viikon aikana tapahtuisi.

Aalborg on Tanskan neljänneksi suurin kaupunki ja se sijaitsee Limvuonon molemmin puolin. Kaupungin yleisilme on oikein siisti ja siellä on paljon vanhoja koristeellisia tiilirakennuksia. Keskustassa on kävelykatuja joiden varrelta löytyy runsaasti vaatekauppoja, ravintoloita, kahviloita sekä pubeja. Lisäksi siellä on eläintarha, runsaasti erilaisia museoita, ainakin kaksi uimahallia sekä iso elokuvateatteri varustettuna pehmeillä, säädettävillä penkeillä. Kulttuuritarjontaa on paljon ja se on laadukasta. Suosittelut voi antaa mm. talvisirkuksesta, Elvis-musikaalista sekä Lord of the Dance- showsta.

Kulkuyhteydet ovat erinomaiset, linja-autot kulkevat tiheästi selkein opastuksin ja uudet junat vievät kätevästi naapurikaupunkeihin. Päiväretken arvoisia kohteita ovat ainakin Århus ja Randers.

Vastaanotaava sosiaali- ja terveysalan oppilaitos oli SOSUNord. Se on todella moderni koulu missä on otettu huomioon viihtyvyys, ergonomia ja erilaiset oppimistavat. Opiskelijoilla on mahdollisuus opiskella vaikka patjalla maaten seinään tapetoidun rantamaisematapetin vieressä tai tehdä ryhmätöitä yhdessä monista rauhallisista lasiseinäisistä työtiloista.

Koulussa on uusinta teknologiaa joka puolella, hoitoluokissakin pääsee harjoittelemaan uusimpien apuvälineiden käyttöä. Future-lab on paikka missä voi tutustua mm. ihmis-, eläin- sekä ruokailurobotteihin.

Kouluun oli rakennettu myös ikäihmisen huoneisto sekä lastentarhaa muistuttava tila,  joissa pääsee hienosti oikeaan tunnelmaan hoitotyötä opiskellessa.

Thomasminde Plejehem oli työpaikkamme kuuden viikon ajan. Meidät otettiin erittäin ystävällisesti vastaan niin pomojen, työntekijöiden kuin asukkaidenkin taholta. Olimme hoito-ja palvelukodin ensimmäiset ulkomaalaiset opiskelijat ja alkuun oli hieman ujostelua puolin ja toisin. Melko nopeasti jutustelu kävi helpommaksi ja ujostelu unohtui.

Hoitotyö Tanskassa on hyvin samankaltaista kuin meillä täällä Suomessa. Sitä tehdään asiakaslähtöisesti kuntouttavalla työotteella ja yhteistyössä muiden hoito-alan ammattilaisten kanssa. Myös välineet ja menetelmät ovat hyvin pitkälle samat. Sairaudet ovat samoja ja niitä lääkitään samankaltaisesti. Kaksi asiaa Tanskassa on huomattavasti paremmin kuin meillä: asukkaat pääsevät parempikuntoisina muuttamaan palvelutaloon ja henkilökuntaa on reilusti enemmän. Hoitajilla on aikaa asukkaille ja ennaltaehkäisyn teho on voimakkaampi koska asukkaiden toimintakyky on parempi.

Ohjaajamme Jason oli oikein energinen ja sitoutunut tehtäväänsä. Alkuun seurasimme hänen työskentelyään ja sitten kun ihmiset, tavat ja ympäristö kävi tutuksi niin pääsimme työskentelemään myös itsenäisesti. Jason on hyvin sosiaalinen ja vastavuoroinen joten yhteistyö sujui helposti.

Tällaisia asioita muun muassa opimme tanskalaisista:

He pyöräilevät paljon, reitit ja tiet ovat hyvät ja autoilijat ottavat hienosti huomioon.

He syövät paljon voileipiä, joiden valmistamisessa on tarkat säännöt (kantapään kautta opimme 🙂

He pitävät kuninkaallisia tärkeinä, heidän syntymäpäivinään linja-autoissakin liehuu Tanskan lippu

He ostavat ruokansa useista pienistä kauppaketjuista ja maksavat sen kruunuilla. Postilaatikko täyttyy mainoksista hyvin nopeasti

He ovat luonteeltaan ja huumoriltaan hyvin samankaltaisia suomalaisten kanssa.

Välillä on pitänyt oikein ihmetellä miten sujuvasti ja mutkattomasti koko matka meni. Molempien päiden koordinaattorit Auli ja Vibeke tekivät hienoa työtä, iso kiitos siitä heille. Työpaikan henkilökunta ja asukkaat tekivät viikoistamme mukavat. Erityiskiitos ohjaajallemme Jasonille. Kaupunki on näkemisen arvoinen ja viihtyisä, joten vapaa-ajallakin riitti puuhastelua. Olemme oikein tyytyväisiä, että tartuimme tähän mahdollisuuteen!

Maria Hyytiäinen ja Veikko Valli, lähihoitajaopiskelijat

Jyväskylän aikuisopisto

Viimeinen työharjoitteluni ennen valmistumistani kondiittoriksi tapahtui Pohjois-Italiassa, Torinossa. Olin siellä kuusi viikkoa, 2.11.-13.12.2014. Matkaan lähdin Helsinki-Vantaalta sunnuntaina aikaisin aamulla Milanon kautta. Aikaero Suomen ja Italian välillä on vain tunti, joten siitä ei aiheutunut ongelmia. Milanosta piti vielä matkustaa 2 tuntia bussilla Torinoon. Sen jälkeen pääsin matkatavaroiden kanssa minulle järjestettyyn asuntoon.

Kävellessäni näin ensimmäistä kertaa jo vähän kaupunkia, joka tulisi olemaan kotini seuraavat 6 viikkoa. Sää muistutti Suomen oloja, koska Pohjois-Italiassa on kylmempää kuin etelässä ja Torino on erittäin sateinen kaupunki. Yllätyin siitä, että kaupunki oli paljon hiljaisempi kuin olin kuvitellut. Päätin olla avoin ja valmis kaikkeen, nähdä niin paljon kuin mahdollista ja ottaa paljon kuvia kaikesta ja kaikista, jotta minulle jäisi paljon muistoja.

Työharjoitteluni tapahtui konditoriassa nimeltään Pasticceria del Capitano Rosso. Se on perheyritys ja se sijaitsee kolmessa vierekkäisessä rakennuksessa: konditoria (pasticceria), suklaalaboratorio (missä suklaa käsitellään) ja suklaakauppa (La Cambusa). Siellä tehdään tuotteita paikallisista raaka-aineista, esim. hasselpähkinöistä, jotka kasvavat siellä pohjoisessa luonnossakin. Yritys oli sekä tosi perinteinen että ainutlaatuinen. Siellä tehdään perinteisiä italialaisia tuotteita ja reseptit ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Perinteisten tuotteiden lisäksi paikassa kokeillaan joskus todella uusia ja omaperäisiä ideoita.

Työskentelin sekä konditoriassa että suklaalaboratoriossa. Erityisesti suklaalaboratorio jäi mieleen, sillä pääsin kokeilemaan suklaajuttuja, joita en ole tehnyt koskaan aikaisemmin. Oli hienoa, että olin siellä joulun alla, sillä pääsin näkemään ja tekemään perinteisiä italiaisia tuotteita. Yksi niistä on alla olevassa kuvassa näkyvät hauskat suklaakengät. Konditoriassa tein yhtenä päivänä joulutähtiä sokerimassasta.

Olin tosi yllättynyt siitä, kuinka paljon Pohjois-Italialaiset muistuttavat suomalaisia. He olivat aika etäisiä ja omissa ajatuksissaan, ainakin verrattuna Etelä-Italian ihmisiin. Ehkä viileä ja sateinen sää vaikuttaa ihmisiin tällä tavalla. Torino oli todella kaunis ja iso, ja siellä oli monia muistomerkkejä, museoita ja kirkkoja. Lähes kaikki rakennukset olivat vanhoja, joten kaupunki näytti täysin erilaiselta kuin esim. Jyväskylä. Minun työpäiväni olivat pitkiä, joten arkisin en ehtinyt tehdä mitään ylimääräistä, mutta viikonloppuisin ehdin tutustua kaupunkiin. Kävin mm. Museo Egiziossa ja Mole Antonellianassa sijaitsevassa elokuvamuseossa.

Työharjoitteluni aikana Torinossa järjestettiin suklaafestivaalit, ja yhtenä viikonloppuna kävin tutustumassa niihin. Se oli todella hieno kokemus, sieltä löytyi vaikka mitä suklaatuotteita, suklaapitsasta suklaakebabiin. Torino on jokaisen suklaan ystävän unelmapaikka.

Olen iloinen, että lähdin työharjoitteluun ulkomaille. Opin paljon paitsi tulevasta ammatistani, myös yleisesti elämästä. Yksin matkustaminen vieraaseen maahan, jonka kieltä ei osaa, on aina vaativampaa kuin esim. porukassa matkustaminen. Joskus tulee eteen asioita, jotka yllättävät tai hämmästyttävät, mutta se opettaa sopeutumaan uusiin tilanteisiin ja aina selviämään jollakin tavalla kaikesta, mitä eteen sattuu. Suosittelen kaikille siirtymistä pois omalta mukavuusalueelta ja uusien asioiden kokeilemista.

Agata Kozaczyk, kondiittoriopiskelija

Jyväskylän aikuisopisto

Matkasimme Pohjois-Intiaan Amritsariin työssä oppimaan 4.10.-5.11.2014 väliseksi ajaksi. Matkaan lähdimme Helsinki-Vantaalta lauantai-iltana ja perillä Delhissä olimme seuraavana aamuna noin kello 5 paikallista aikaa. Siitä sitten jatkolennolla Amritsariin. Asenteenamme oli, että otamme vastaan sen mitä annetaan. Mukana oli myös avoin ja luottavainen mieli.

Lentokentältä Delhissä ulos astuessamme ensimmäisenä huomasimme lämpimän, joskin hyvin saastepitoisen ilman. Taivasta tuskin erotti usvan seasta, tosin monsuuni vielä lisäsi ilman pilvisyyttä. Likaisuus ja ilma oli jotain aivan käsittämätöntä verrattuna Suomen oloihin. Onneksi perillä Amritsarissa ilman laatu oli parempi, mutta sekin huonompi kuin kotimaassamme. Liikennettä Amritsarissa voisi kuvailla sanoin ”hallittu kaaos”. Intiassa on vasemmanpuoleinen liikenne ja ratitkin siis autoissa oikealla puolella.

Itse työharjoittelumme tapahtui Pingalwara All India Charitable Societyn Manawalan yksikössä. Manawala on tarkoitettu kaikenikäisille, pääosin varattomille asiakkaille. Suurin osa ihmisistä asuu paikan päällä. Kaikki toiminta Pingalwarassa perustuu lahjoituksiin ja vapaaehtoistyöhön. Työskentelimme miesten, lasten ja naisten osastoilla sekä kuurojen ja erityislasten koulussa. Tutustuimme myös fysioterapiaan, joka totisesti oli hieman toisenlaista kuin meillä täällä Suomessa.

Intian kulttuuri oli hyvin vieraanvaraista ja saimme osaksemme paljon huomiota. Pääsimme myös hyvin usein kuvattaviksi kaduilla ja missä tahansa liikuimme. Tapaamistamme ihmisistä suurin osa otti meidät vastaan lämpimästi ja ystävällisesti. Tätä kansaa tuntui leimaavan kohteliaisuus, hymyileväisyys ja toisten kunnioittaminen. Meistä tehtiin lehtijuttukin, katso http://epaper.tribuneindia.com/c/3777369.

Pääsimme vapaa-ajallamme vierailemaan mm. Intian ja Pakistanin välisellä rajalla. Täällä armeija järjestää jokailtaisen tapahtuman, missä toiminta oli todella näyttävää. Muita paikallisia suositeltuja nähtävyyksiä on kultainen temppeli, Sikhien pyhä paikka jonne he myös tekevät pyhiinvaellusmatkoja. Vierailimme myös Dalai Laman asuttamassa DharamSala- nimisessä kaupungissa Himalajan vuoristossa. Tämä paikka oli todella upea. Ilma oli todella raikas, näkymät kuin elokuvista ja tunnelma lumoava.

Reissu oli hyvin avartava, saimme paljon eväitä reppuun, enemmän kuin itse saatoimme odottaa. Opimme uusia asioita, niin itsestämme kuin muistakin. Varmasti pystymme nyt Suomessa kohtaamaan paremmin haasteellisia ja erilaisia asiakkaita.

Miksi lähteä ulkomaille? Eri kulttuureihin tutustumalla todennäköisesti pystyt samaistumaan muihin ihmisiin helpommin ja opit lisää myös itsestäsi. Maailmankatsomuksesi laajenee, ihmisten kohtaaminen helpottuu ja osaat arvostaa vielä enemmän Suomessa olevia hyviä asioita. Reissuun mukaan suositamme avointa mieltä, seikkailunhalua, rohkeutta ja huumorintajua. Ja tietenkin halua oppia.

Jyväskylän aikuisopiston lähihoitajaopiskelijat

Niina Nalli ja Kyösti Rehunen