Costa Rica

Lyseon lukion ensimmäisen vuositason opiskelija Laura Kalliokoski lähti vaihto-oppilaaksi Costa Ricaan helmikuun 2015 alussa ja hän kirjoittaa blogia vaihto-oppilaskokemuksistaan.

16.2.2015

Nyt jo yli viikko täällä takana ja ois niin paljon kerrottavaa ettei tuu mitään mieleen :D. Viikko sit perjantaina puolilta öin Costa Rican aikaan saavuttiin AFS:n leirille melkein 24 tunnin matkustamisen jälkeen. Siellä sit tutustuttiin muihin vaihtareihin ja oli tosi tosi kivaa, ois jaksanu siellä pidempäänkin. Sunnuntaina aamulla lähettiin kuitenkin kaikki busseilla omiin host-perheisiin.

Oon tykänny mun perheestä tosi paljon, siihen kuuluu äiti, isä ja kaks siskoa, toinen 2 vuotta mua vanhempi ja toinen saman ikänen, sit vielä 8v pikkuveli ja lisäks vielä 2 koiraa. Heti ekasta päivästä lähtien täällä on ollu tosi kotoisa olo ja on ollut helppo tulla perheen elämään mukaan. Tosin ekat päivät olin kipeenä ja makasin lähinnä sängyssä nukkumassa. Seuraavana perjantaina mulla oli sitten eka koulupäivä, ja oli tosi hauskaa. Meillä oli vaan yks tunti ja loppupäivä vaan istuskeltiin koululla. Mut otettiin heti mukaan meiän luokan porukoihin ja muutenkin tosi moni tuli juttelemaan ja ottamaan mun ja muitten vaihtareiden kanssa kuvia, vaikka ei paljoa ymmärrettykään. Se täällä ehkä on ollu se vaikein juttu nyt aluksi, kun ei osaa vielä kieltä. Koulussakin ois tosi helppo tutustua ihmisiin kun kaikki tulee juttelemaan mut sit ei vaan osaa sanoo mitään. Kaikista ärsyttävintä on just se kun ymmärtää kyllä mitä toinen sanoo mutta ei sit ite osaa vastata.

Viikonloppuna lähettiin perheen ja joittenkin sukulaisten kans käymään parilla rannalla. Nukuttiin teltoissa ja lauantaina oltiin sit melkeen koko päivä tuolla Playa del coco:ssa, mistä nuo kuvatkin on. Seuraavana päivänä käytiin aika nopeesti kattoo vielä pari eri rantaa ja ajeltiin kotiin. Täällä missä minä asun ei siis oo mitään rantaa, mutta toi paikka missä käytiin oli jonkun 5 tunnin ajomatkan päässä eli ei siis mikään lähin paikka ollut kumminkaan.

Laura

5.2.2015

6 ja puoli tuntia niin mun kone lähtee kohti Amsterdamia, siellä välilasku ja vielä Panaman kautta Costa Ricaan.

Nyt väsyttää jo niin paljon että en keksi mitään järkevää sanottavaa tähän… pakko varmaan yrittää pari tuntia nukkuukin ennen lentokentälle lähtöä.  Costa Ricasta sitten vähän enemmän kuvia ja tekstiä heti kun vaan mahollista!

Nii ja jos jotain ihmetyttää niin täällä on myös pari jotain tosi vanhaa postausta mitä en halunnu poistaa, ei siis liity vaihtoon mitenkään 😀

Laura

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *