Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, erityisesti Jyväskylän aikuisopisto on mukana opetushallituksen Ovet Auki Aasiaan – Intia-verkoston toiminnassa 14 muun suomalaisen ammatillisen oppilaitoksen verkostokumppanina. Toistaiseksi 11 pääasiassa sosiaali- ja terveysalan opiskelijaamme on suorittanut 4 viikon työssä oppimisjakson Amritsarissa, Pingalwaran hoitokodissa ja marraskuussa ovat lähdössä seuraavat kaksi. Verkostolla on toistaiseksi ollut käytettävissään myös kaupan, tekniikan ja AV-alan työssä oppimismahdollisuuksia Amritsarin lisäksi myös Mumbaissa ja Chennaissa.
Amritsarista käsin opiskelija- ja asiantuntijaliikkuvuuksien käytännön järjestelyjä hoitaa matkatoimisto Jeet Travels, jonka omistajapariskunta Mr Paramjeet Singh Dadwal ja Mrs Siti Balquish tekivät toukokuussa tutustumismatkan Intia-verkoston kumppanioppilaitoksiin. Tavoite oli perehtyä työssä oppimispaikkoihin eri aloilla ja näin saada käsitys siitä, minkä tyyppisiä kontakteja Intian päässä opiskelijoille tarvitaan. Jyväskylän vastuulla oli sosiaali- ja terveysalan työssä oppimisjärjestelyjen esittely. Kyllön terveyskeskussairaala, Onerva Mäen koulu ja Luhtisen päiväkoti avasivat ovensa kaukaisille vieraille.
State College of Construction Works and Urban Management -oppilaitos Pietarissa järjesti 19-20.5 ensimmäisen kerran kansainvälisen rakennusalan kilpailun, johon oli kutsuttu osallistujia venäläisistä oppilaitoksista sekä suomalaisten Venäjä-verkostojen oppilaitosten edustajia. Jyväskylän ammattiopisto lähetti kilpailuun 2 kilpailijaa: rakennusalan opiskelijat Otto Paanasen ja Kristiina Zakharovan. Mukana kilpailureissulla oli talonrakennuksen opettaja Hannu Korhonen, kv-koordinaattori Milka Niskanen ja koulutuskuntayhtymän kv-päällikkö Aino Malin. Suomesta oli osallistujia myös Salpauksesta, Omniasta sekä Saimaan ammattiopistosta. Kisaan osallistui kaiken kaikkiaan lähes 30 osallistujaa. Kilpailu koostui kahdesta osasta; tekninen osa koostui laatoitustehtävästä ja toisen päivän osuutena oli esitellä itsensä luovalla tavalla.
Jyväskyläläiset Otto ja Kristiina pärjäsivät teknisessä osuudessa erinomaisesti. Venäläiset osallistujat olivat panostaneet puolestaan luovaan osuuteen ja kolmoisvoitto menikin Venäjälle. Kilpailun tulokset julistettiin loppukonsertissa, jossa parhaat kilpailun osallistujat pääsivät esittämään lähes täydelle konserttisalille vielä uudelleen luovan osuuden tuotoksen. Otto Paananen esitti oman Powerpoint- esityksensä Taitaja-kilpailuihin valmistautumisestaan ja sijoittumisestaan Suomen kolmen parhaan muurarinopiskelijan joukkoon. Otto palkittiin Pietarissa diplomilla omasta esityksestään.
Hyvin menneen laatoitusosuuden jälkeen oli helppo hymyillä. Kristiinan ja Oton lisäksi kuvassa Hannu Korhonen.
Kaksipäiväisen kilpailun lisäksi ohjelmaan kuului tutustuminen State College of Construction Works and Urban Management –oppilaitokseen. Koulu toimii kahdessa erillisessä koulurakennuksessa, toinen koulu sijaitsee n. tunnin matkan päässä Pietarin keskustasta ja toinen aivan Pietarin keskustan tuntumassa. Toisen asteen oppilaitoksesta valmistuu monipuolisesti eri rakennusalan osaajia aina muurareista arkkitehteihin.
Kouluun tutustumisen lisäksi torstaina oli retkipäivä Pietarhoviin, tsaarin kesäpalatsiin. Pietarhovin retkeen kului koko päivä ja paikka oli todellakin näkemisen arvoinen. Otto ja Kristiina olivat molemmat erittäin tyytyväisiä sekä kisaan että retkipäivään. Reissu oli opiskelijoiden mielestä muutenkin antoisa. Hieman hämmentävää oli tajuta konkreettisesti Pietarin valtava koko ja ihmismäärä – Pietarin kaupungissa on saman verran asukkaita kuin Suomessa eli n. 5,5 miljoonaa. Valtava väestömäärä näkyykin kaupunkikuvassa ja tuntuu varsinkin liikenteessä. Aikaa Suomen rajalta Pietariin kuluu junalla kuitenkin vain 1,5 tuntia.
Profmaster OK kilpailulle on jatkoa suunnitteilla jo ensi keväälle 2016 ja Jyväskylästä toivotettiin uudet kisaajat tervetulleiksi. Toivottavasti löydämme siis ensi kerralla yhtä monipuoliset ja taitavat kilpailijat kisajoukkueeseen kuin Otto ja Kristiina, jotka edustivat Jyväskylän ammattiopistoa mitä mainioimmin! Kiitos Otto ja Kristiina 🙂
Hanna Lehmonen Jyväskylän Lyseon lukion 13IB ryhmästä voitti Suomen Euroopan Unionin järestämän kääännöskilpailun ja pääsi palkintomatkalle Brysseliin EU-komissioon yhdessä äitinsä Marja Kantosen ja opettaja Ulla Aarnion kanssa 15.-17.4.2015.
Schildtin lukion Voionmaan toimipisteen opiskelijat vierailivat ystävyyskoulussaan, Johannes Kepler Gymnasiumissa, Saksan Garbsenissa ja Berliinissä 15.-22.4.2015.
Kyseessä oli vastavierailu, sillä Voionmaalla vieraili 12 opiskelijan ja kahden opettajan ryhmä syyskuussa 2014. Garbsen sijaitsee Ala-Saksin osavaltiossa noin parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Hannoverista.
Ferraran Instituto Istruzione Superiore G. Carduccin oppilaita ja opettajia hyvinvointiprojektin vierailulla Schildtin lukion Voionmaan toimipisteessä 25.-31.1.2015
Kaupungintalolla olleen kaupungin esittelyn jälkeen aloitimme tervetuloseremonioilla ja tutustumisella koulullamme.
Johanna johdatti vieraamme suomenkielen saloihin ja Kirsin kanssa ryhmäläiset pääsivät preppaamaan englantiaan.
Kaijalan majalla suunnistimme suomi-tietouden perässä ja yhtenä rastina oli rakentaa lumiukko. Myös joulupukki vieraili luonamme. Illan aikana tutustuimme myös ruotsalaiseen opiskelijaryhmään.
Keskiviikon ohjelmaan kuului Alvar Aallon arkkitehtuuriin tutustumista ja sählyä. Italialaisten yllätykseksi menimmekin iltapäivällä luistelemaan ulos, Puistokadun kentälle. Metsävaellus jätettiin sään vuoksi välistä ja nautiskelimme pullien leipomisen jälkeen Aalto Alvarin lämmöstä.
Historian tuntien ja Keski-Suomen museon vierailun jälkeen Jukka neuvoi lumen taikomista lumilyhdyiksi ja lumiukoiksi lämmittävän glögin voimalla.
Italian ja historian tuntien päätteksi tutustuimme Manalan pajassa takomiseen ja Toivalan vanhalla pihalla perinteiseen suomalaiseen puukaupunki miljööseen.
Laajavuoressa italialaiset kokeilivat ensimmäistä kertaa elämässään murtomaahiihtoa. Mäenlasku oli tutumpaa.
Läksiäisiltaa vietimme Cynkkarin saunalla laulaen Volarea ja tutustuen laskiaispullien kokoamiseen.