Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2015

Slovenialaisopiskelijoita kone-metallialalla

Natan Ozbolt ja Ziga Sorta kotiinlähtötunnelmissa.
Natan Ozbolt ja Ziga Sorta kotiinlähtö tunnelmissa.

Jyväskylän ammattiopiston kone-metallialalla on reilun kolmen viikon ajan ollut 6 slovenialaista opiskelijaa oppilaitosvaihtojaksolla. Nuoret 17-vuotiaat slovenialaiset tulevat Nova Goricasta, Italian rajan tuntumasta Šolski center Nova Goricasta. Kolmannen vuoden opiskelijat valikoituivat Suomeen lähtijöiksi opintomenestyksen ja kielitaitonsa ansiosta – pojat ovat siis luokkansa parhaimmistoa.

Slovenialaispojat  saapuivat Jyväskylään opettajan johdolla heti loppiaisen jälkeen. Opiskelijat ovat majoittuneet Priimuksessa, ulkomaalaisille opiskelijoille tarkoitetussa asuntolassa. Majoitus on opiskelijoiden mielestä ollut hyvä, tosin kovin hiljainen 😉 Vapaa-aika on kulunutkin lähinnä asuntolassa ruokaa tehden ja leffoja katsellen.

 

Koululla slovenialaiset ovat työskennelleet työpareina. Työparit ovat kiertäneet kolmella eri työpisteellä tutustuen näin kattavasti meidän kone-metallialan opetukseen ja saaneet siten kokonaiskuvan meidän koulutuksestamme. Työtehtäviin on kuulunut asennusta (pneumatiikka ja hydrauliikka), sorvausta sekä hitsaus ja levytöitä. Osa työtehtävistä on ollut tuttuja ja jotain uuttakin on tullut opittua!

Kokonaisuudessaan opiskelijat ovat tyytyväisiä jaksoonsa koululla. Opettajat ovat olleet kuulemma todella ystävällisiä ja auttavaisia ja tekemisen käytännönläheisyys on ollut opiskelijoiden mielestä hyvä asia. Ainoa mitä jäi ehkä kaipaamaan koululla oli tutustuminen suomalaisiin opiskelijoihin. Jos työparina olisikin ollut suomalainen opiskelija olisi ehkä helpompi ollut tutustua?

Mukavana lisänä koululla työskentelyyn slovenialaispojat pitivät yritysvierailuja  Moventas Oy:llä sekä SSV Säiliövalmiste Oy:llä Saarijärvellä.  Moventas sävähdytti laajuudellaan ja SSV:llä taas mielenkiintoista olivat valtavat säiliötankit.

Lisätietoa oppilaitoksesta Šolski center Nova Gorica: www.scng.si

Teksti ja kuva: Milka Niskanen, kv-koordinaattori

Energiatehokasta rakentamista kumppanuushankkeessa

WP_20150127_003

Jyväskylän ammattiopiston talotekniikan opettaja Timo Toivanen ja kv-koordinaattori Rea Tuominen vierailivat IES El Clot oppilaitoksessa Barcelonassa tammikuussa 26.-27.1.2015. Vierailuun osallistui myös oppilaitosten edustajat Baskimaalta,  Hollannista ja Italiasta ja sen aikana valmisteltiin KA2 –hankehakemusta, jonka tavoitteena on paneutua energiatehokkuuteen ja direktiivin asettamiin vaatimuksiin niin uudis- kuin korjausrakentamisessakin. Kokoukseen osallistuneiden neljän maan lisäksi myös kumppanit Maltalta ja Ranskalta ovat lähdössä mukaan hankkeeseen.

Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat vuonna 2010 direktiivin rakennusten   energiatehokkuudesta. Rakennukset aiheuttavat 40 prosenttia Euroopan unionin kokonaisenergiankulutuksesta. Energiankulutuksen vähentäminen tällä alalla on siten ensisijainen toimi pyrittäessä energiatehokkuutta koskeviin tavoitteisiin. Kaikkien uusien rakennusten on oltava lähes nollaenergiarakennuksia 31.12.2020 lähtien. Viranomaisten käytössä ja omistuksessa olevien uusien rakennusten on vastattava samoja vaatimuksia 31.12.2018 jälkeen.

WP_20150127_045

Uusien rakennusten on vastattava direktiivin vaatimuksia, ja ennen rakentamisen aloittamista on suoritettava toteutettavuustutkimus, joka koskee uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käyttöön perustuvien energiahuoltojärjestelmien, lämpöpumppujen, kauko- tai aluelämmitys- tai -jäähdytysjärjestelmien ja yhteistuotantojärjestelmien asentamista. Kun olemassa oleviin rakennuksiin tehdään laajamittaisia korjauksia, niiden energiatehokkuutta on parannettava siten, että nekin täyttävät vähimmäisvaatimukset. Kun rakennus tai rakennuksen osa tarjotaan myytäväksi tai vuokrattavaksi, energiatehokkuustodistuksessa annettu energiatehokkuusindikaattori on mainittava kaupallisissa tiedotusvälineissä olevissa ilmoituksissa.

Hankehakemuksen jättää Jyväskylän ammattiopiston pitkäaikainen yhteistyöoppilaitos Alfa College, Hollannissa maaliskuussa 2015 ja läpi mennessään hanke käynnistyy syyskuussa 2015.

Lisätietoja KA2-hankkeista Jyväskylän ammattiopistossa: Rea Tuominen p.6159

 

Kansainvälistä yrittäjyyttä vai yritteliästä kansainvälisyyttä?

WP_20140730_19_30_38_Pro[1]

Kuvassa Nova Gorican teknisen oppilaitoksen kehittämispäällikkö Adrijana Hodak  tarkastelmassa kone-metallialan koulutuksen rakenteilla olevia tiloja.

Koulutuskuntayhtymän yrittäjyyteen liittyviä asioita koordinoiva koulutussuunnittelija Niina Helin ja Jyväskylän ammattiopiston kv-koordinaattori Rea Tuominen vierailivat Sloveniassa 13.-16.1.2015 valmistelemassa yrittäjyyskasvatushanketta. Hankehakemusta koordinoi slovenialainen oppilaitos Nova Goricassa, Italian rajalla. Jyväskylän ammattiopistolla ja Nova Gorican teknisellä ammattioppilaitoksella on jo muutaman vuoden ajalta hyviä kokemuksia opiskelijavaihdoista. Parhaillaankin Jyväskylässä on slovenialaisia metallialan opiskelijoita vaihdossa ja kevään aikana Jyväskylästä Sloveniaan menee vielä neljä kone-metallialan opiskelijaa vaihtojaksolle. Tarkoitus on lisätä yhteistyötä myös kehittämishankkeiden suuntaan ja nyt valmisteilla oleva yrittäjyyteen liittyvä hanke on tällä saralla ensimmäinen.

 Mitä tekemistä yrittäjyydellä ja kansainvälisyydellä on toistensa kanssa?

Niina Helin: Yrittäjyyskasvatuksen avulla pyritään edistämään yritteliästä, oma-aloitteista ja aktiivista toimintatapaa, joka antaa opiskelijoille mahdollisuuden kehittää omia taitojaan opintojen aikana ja niiden jälkeen. Yrittäjyyskasvatuksen tarkoituksena on mm. auttaa opiskelijoita näkemään mahdollisuuksia, toimimaan aktiivisesti, ottamaan vastuuta, toimimaan ryhmässä ja pitämään tekemänsä lupaukset. Kaikki nämä ovat taitoja, joita opitaan myös kansainvälisessä toiminnassa. Uudessa tai vieraassa ympäristössä tämän ns. sisäisen yrittäjyyden oppiminen jopa korostuu.

Mutta jos kaikki eivät haluakaan yrittäjiksi?

 Niina Helin: Yrittäjyyskasvatuksen tavoitteena on elämässä tarvittavien valmiuksien, yritteliään asenteen ja toimintatavan sekä yhdessä tekemisen oppiminen ja kehittyminen. Näiden ns. sisäiseen yrittäjyyteen liittyvien tietojen ja taitojen lisäksi yrittäjyyskasvatukseen kuuluu myös ulkoinen yrittäjyys, joka pitää sisällään yrityksen perustamiseen ja pyörittämiseen kuuluvien taitojen oppimisen. Yrittäjyysopintojen kautta opiskelija ymmärtää yrittäjyyttä ammattina ja mahdollisuutena toteuttaa omaa osaamistaan.

Yrittäjyyskasvatuksella kannustetaan opiskelijaa yritteliääseen asenteeseen työntekoa kohtaan riippumatta siitä, ryhtyykö hän itse tulevaisuudessa yrittäjäksi. Yrittäjyysopintojen kautta kaikilla opiskelijoilla on kuitenkin mahdollisuus kokeilla yrittäjyyttä osana opintojaan ja nähdä yrittäjyys yhtenä mahdollisena itsensä työllistämisen vaihtoehtona. Aktiivisista ja oma-aloitteisista ihmisistä lopulta hyötyy myös jokainen työnantaja, vaikka yrittäjänä toimiminen ei tuntuisikaan siltä luontevimmalta tavalta työllistyä.

Jos hanke menee läpi, millaisia tuloksia on odotettavissa?

Niina Helin: Hankkeessa on tarkoitus luoda kaksi moduulia ja niiden toteuttamissuunnitelmat. Toinen moduuli painottuu enemmän sisäiseen ja toinen ulkoiseen yrittäjyyteen. Vaikka meidän rooli hankkeessa onkin enemmän levittää kokemuksiamme ja hyviä käytäntöjä muille, toivon hankkeelta erityisesti uusia ideoita ja toimintamalleja kaikkiin ammatillisiin perustutkintoihin sisältyvän yrittäjyyden toteuttamiseen.

Miten hankevalmistelu etenee?

Rea Tuominen: Hakemuksen jättää koordinoiva oppilaitos Slovenian kansalliseen toimistoon 31.3.2015 mennessä. Päätökset saataneen jo kesäkuussa ja jos hanke menee läpi, käynnistyy se syyskuussa 2015.

Lisätietoa yrittäjyydestä: Niina Helin p. 5850

Lisätietoa kv-kehittämishankkeista Jyväskylän ammattiopistossa: Rea Tuominen p.6159

 

 

 

Suklaan käsittelyä oppimassa Torinossa

Viimeinen työharjoitteluni ennen valmistumistani kondiittoriksi tapahtui Pohjois-Italiassa, Torinossa. Olin siellä kuusi viikkoa, 2.11.-13.12.2014. Matkaan lähdin Helsinki-Vantaalta sunnuntaina aikaisin aamulla Milanon kautta. Aikaero Suomen ja Italian välillä on vain tunti, joten siitä ei aiheutunut ongelmia. Milanosta piti vielä matkustaa 2 tuntia bussilla Torinoon. Sen jälkeen pääsin matkatavaroiden kanssa minulle järjestettyyn asuntoon.

1

Kävellessäni näin ensimmäistä kertaa jo vähän kaupunkia, joka tulisi olemaan kotini seuraavat 6 viikkoa. Sää muistutti Suomen oloja, koska Pohjois-Italiassa on kylmempää kuin etelässä ja Torino on erittäin sateinen kaupunki. Yllätyin siitä, että kaupunki oli paljon hiljaisempi kuin olin kuvitellut. Päätin olla avoin ja valmis kaikkeen, nähdä niin paljon kuin mahdollista ja ottaa paljon kuvia kaikesta ja kaikista, jotta minulle jäisi paljon muistoja.

Työharjoitteluni tapahtui konditoriassa nimeltään Pasticceria del Capitano Rosso. Se on perheyritys ja se sijaitsee kolmessa vierekkäisessä rakennuksessa: konditoria (pasticceria), suklaalaboratorio (missä suklaa käsitellään) ja suklaakauppa (La Cambusa). Siellä tehdään tuotteita paikallisista raaka-aineista, esim. hasselpähkinöistä, jotka kasvavat siellä pohjoisessa luonnossakin. Yritys oli sekä tosi perinteinen että ainutlaatuinen. Siellä tehdään perinteisiä italialaisia tuotteita ja reseptit ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Perinteisten tuotteiden lisäksi paikassa kokeillaan joskus todella uusia ja omaperäisiä ideoita.

Työskentelin sekä konditoriassa että suklaalaboratoriossa. Erityisesti suklaalaboratorio jäi mieleen, sillä pääsin kokeilemaan suklaajuttuja, joita en ole tehnyt koskaan aikaisemmin. Oli hienoa, että olin siellä joulun alla, sillä pääsin näkemään ja tekemään perinteisiä italiaisia tuotteita. Yksi niistä on alla olevassa kuvassa näkyvät hauskat suklaakengät. Konditoriassa tein yhtenä päivänä joulutähtiä sokerimassasta.

2

3

Olin tosi yllättynyt siitä, kuinka paljon Pohjois-Italialaiset muistuttavat suomalaisia. He olivat aika etäisiä ja omissa ajatuksissaan, ainakin verrattuna Etelä-Italian ihmisiin. Ehkä viileä ja sateinen sää vaikuttaa ihmisiin tällä tavalla. Torino oli todella kaunis ja iso, ja siellä oli monia muistomerkkejä, museoita ja kirkkoja. Lähes kaikki rakennukset olivat vanhoja, joten kaupunki näytti täysin erilaiselta kuin esim. Jyväskylä. Minun työpäiväni olivat pitkiä, joten arkisin en ehtinyt tehdä mitään ylimääräistä, mutta viikonloppuisin ehdin tutustua kaupunkiin. Kävin mm. Museo Egiziossa ja Mole Antonellianassa sijaitsevassa elokuvamuseossa.

Työharjoitteluni aikana Torinossa järjestettiin suklaafestivaalit, ja yhtenä viikonloppuna kävin tutustumassa niihin. Se oli todella hieno kokemus, sieltä löytyi vaikka mitä suklaatuotteita, suklaapitsasta suklaakebabiin. Torino on jokaisen suklaan ystävän unelmapaikka.

4

5

Olen iloinen, että lähdin työharjoitteluun ulkomaille. Opin paljon paitsi tulevasta ammatistani, myös yleisesti elämästä. Yksin matkustaminen vieraaseen maahan, jonka kieltä ei osaa, on aina vaativampaa kuin esim. porukassa matkustaminen. Joskus tulee eteen asioita, jotka yllättävät tai hämmästyttävät, mutta se opettaa sopeutumaan uusiin tilanteisiin ja aina selviämään jollakin tavalla kaikesta, mitä eteen sattuu. Suosittelen kaikille siirtymistä pois omalta mukavuusalueelta ja uusien asioiden kokeilemista.

Agata Kozaczyk, kondiittoriopiskelija

Jyväskylän aikuisopisto