Tietoa ja tilastoja 2012

2013-10-23 15.30.01

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO kerää ja julkaisee vuosittain tilastot kansainvälisestä liikkuvuudesta. CIMO on tilastoinut ammatillisten oppilaitosten liikkuvuutta vuodesta 2008 lähtien; sitä ennen tiedot keräsi Opetushallitus.

Nyt julkaistussa raportissa esitellään ammatillisten oppilaitosten liikkuvuuslukuja vuodelta 2012. Tilastointi koskee kaikkia opiskelijoita, jotka ovat ammatilliseen tutkintoon johtavassa koulutuksessa sekä sen parissa työskenteleviä opettajia ja muuta henkilöstöä. Se kattaa siten myös oppisopimuskoulutuksen ja ammatillisen aikuiskoulutuksen.

Vuonna 2012 Jyväskylän koulutuskuntayhtymästä ns. pitkiin vaihtoihin (keskimäärin 6 viikkoa) osallistui 188 opiskelijaa. Alueellisesti vertailtuna ulkomaille lähtevien opiskelijoiden määrä suhteessa opintonsa aloittaneisiin on laskenut lähes kaikilla alueilla. Keski-Suomen osalta laskua on ollut 8,4%. Keski-Suomeen saapuneiden opiskelijoiden määrä (144) sen sijaan on nousuut komeasti vuodesta 2o11 (+51,6%).

Tulokset eivät kv-toimijoille tule yllätyksinä, mutta herättävät koko joukon jatkokysymyksiä. Yleisimmin liikkuvuuden esteiksi mainitut rahoituksen epävarmuus ja prosessien kirjavuus on enemmän tai vähemmän ratkaistuja. Mistä siis kiikastaa? Onko ‘tuotantoprosessissamme’, jotain kohtia joita pitää vielä viilata? Saavatko kaikki opiskelijat tasaveroisesti tietoa ja ohjausta liikkuvuuteen liittyen? Millainen on vastaanottavien kumppaneiden verkostomme – vetääkö se kaikki kynnelle kykenevät vai olisiko sitä syytä tarkastella kriittisesti? Näihin ja muihin esille nouseviin liikkuvuuden esteisiin on syytä kohdistaa tarkempaa katsetta vuoden 2014 aikana.

Cimon tilastojulkaisun löydät täältä:

http://www.cimo.fi/palvelut/julkaisut/selvitykset/tietoa_ja_tilastoja_-raportit_2_2013

Vuoden 2012 ja 2013 tarkemmat tilastotiedot on saatavissa oppilaitoksittain tammikuussa 2014 kunkin oppilaitoksen kansainvälisten asioiden koordinaattoreilta. Jyväskylän ammattiopiston seurantatietoihin vuosilta 2009-2012 voit tutustua intrassa jo nyt.

 

Rea Tuominen

Jyväskylän ammattiopisto

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *