Ammattiopisto Gradian opinto-ohjaajat vierailivat San Sebástianissa, Pohjois-Espanjassa, toukokuussa 2024. Matkalla ollut kolmihenkinen tiimi sai uutta oppia paikallisesta koulutusjärjestelmästä ja opiskelijoiden ohjaamisesta yhteistyöoppilaitos Nazaretiin tutustumisen ohella.
Esityksen teksti ja kuvat: Elina Malinen, Mika Mouhu ja Johanna Westman
Henkilöstövaihto toteutettiin Erasmus+ -rahoituksella.
Lisätietoja henkilöstöliikkuvuuksista: Tea Koskela ja Joonas Penttinen
Pääsin osallistumaan Erasmus+ -henkilöstövaihtoon 14.-19.4.2024. Matkakohteeksi valikoitui Hollanti ja yhteistyöoppilaitoksiksi Deltion College Zwollessa Amsterdamin itäpuolella sekä Vista College Maastrichtin ja Sittardin kampuksilla aivan eteläisessä Hollannissa. Matkan keskeisiä tavoitteita oli havainnoida hollantilaista aikuiskoulutusta sekä vastuullisuuden toteutumista mm. liiketoiminnan opinnoissa. Luonnollisesti halusin myös luoda kansainvälisiä verkostoja paikallisiin oppilaitoksiin sekä verestää englannin kielitaitoani.
Ensimmäisenä matkani suuntasi Zwolleen ja Deltioniin. Deltion College teki vaikutuksen modernilla kampusalueellaan – kaikki oppilaitoksen n. 20.000 opiskelijaa opiskelevat samalla, valtavalla kampusalueella. Kampukselle on kulunvalvonta, joten tilat olivat erittäin siistit suuresta opiskelijamäärästä huolimatta. Toki suuri oppilaitos oli jaettu useampiin, toisiinsa yhteydessä oleviin rakennuksiin, jolloin eri aloilla oli ”omat” toimitilansa. Kampusalueelle ominaista oli erilaiset yhteisölliset tilat ja eri alojen yhteistyö näyttäytyikin oppilaitoksen vahvuutena. Esimerkiksi vastuullisuus oli integroitu osaksi kaikkia aloja ja se näkyi myös kampusalueella esimerkiksi YK:n kestävän kehityksen osa-alueiden visualisoimisena eri yhteyksissä – vaikkapa WC-tiloissa oli peileissä tarrat, joissa kehotettiin säästämään vettä.
Kampusalueen ja vastuullisuusasioiden huomioimisen lisäksi vaikutuksen Deltionin toiminnassa minuun teki erittäin aktiivinen työelämäyhteistyö. Toisena vierailupäivänä jalkauduimme Zwollen keskustaan ja oppilaitoksen yhteistyöyrityksiin. Hollannissa yhteistyöyrityksen tulee suorittaa sertifikaatti voidakseen toimia työssäoppimis- tai oppisopimuspaikkana, ei yksittäisen työntekijän, kuten Suomessa. Tämä saa aikaan sen, että opiskelijat ovat työelämäjaksoilla usein samoissa työpaikoissa, jolloin opiskelijan ohjaamisesta tulee työpaikoille rutiini ja yhteistyö oppilaitokseen on aktiivista. Hollannissa opiskelijat ovat yhden päivän viikossa oppilaitoksessa opiskelemassa ja neljä päivää viikossa oppiminen tapahtuu työpaikalla. Opetusta voi olla myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Hollantilaista paikallista lounasta testaamassaZwollen kaupunkikeskustaa
Tärkein anti Zwollen vierailusta ei suinkaan ollut paikalliset savumakkarat, vaan uudet ideat työelämäyhteistyön toteuttamiseen. Pääsin myös lounaalle Online Marketing -ammattilaisen kanssa ja sain kotiin viemiseksi erinomaisen mielenkiintoisen työssäoppimispaikan markkinoinnin opiskelijalle. Sain myös seurata läheltä, kun belgialainen opiskelijaryhmä aloitti työssäoppimistaan zwollelaisissa yrityksissä ja totesin, että kun on tahtoa järjestää asiat, kaikki yleensä järjestyy. Suurena apuna käytännön järjestelyissä oli apuna opettajille käytössä ollut kännykkäsovellus, josta he pystyivät kootusti seuraamaan opiskelijoiden opintojen etenemistä ja esim. opintosuoritusten tilannetta.
Zwollesta matkustin Etelä-Hollantiin Maastrichtiin Vista Collegeen. Vista College sijaitsee Gradian tapaan usealla kampusalueella ja Maastrichtissa sijaitsee mm. Marketing, Communication & Events -yksikkö. Maastrichtissa opiskelee pääasiassa nuoria opiskelijoita ja tunnelma kampuksella oli vapautunut ja energinen. Minut otti vastaan markkinoinnin opettaja ja koulutuspäällikkö ja heidän johdollaan pääsin perehtymään erilaisiin kansainvälisyysprojekteihin. Kiinnostavin yhteistyöprojekti oli ”Hidden Gems”, jossa mm. suomalaiset, hollantilaiset ja espanjalaiset opiskelijat tekivät yhteistyötä tekemällä oman paikkakuntansa kiinnostavat, ”piilotetut” matkakohteet tunnetuksi. Projektille oli keskeistä yhteistyö yli valtakunta- ja toimialarajojen – opetus toteutettiin englanniksi Teamsin välityksellä ja projektiin osallistui markkinoinnin opiskelijoiden lisäksi mm. tieto- ja viestintätekniikan opiskelijoita.
Maastrichtissa kiinnostavaa oli myös perehtyä opintojen rakenteeseen. Ensimmäiselle, toiselle ja kolmannelle opintovuodelle oli selkeät raamit ja mahdollisuus ”oikopolkuihin” opintojen nopeuttamiseksi. Lisäksi päivä- ja viikkorytmi oli selkeä: aamupäivisin oli teoriapainotteista, opettajalähtöistä opetusta ja iltapäivisin opiskelijat tekivät itsenäisesti suunnittelemiaan käytännön harjoitteita. Tämä toimintamalli tukee mielestäni erinomaisesti opiskelijoiden itseohjautuvuutta sekä opintojen yksilöllistä etenemistä.
Neljäs henkilöstövaihtopäiväni alkoi Sittardissa Vista Collegen Smart Maintenance & Processing -yksikössä. Aamupäivän teemana oli vastuullisuus ja teknologian hyödyntäminen. Sittardissa keskustelua herätti lyhytkoulutusten ja -kurssien suosio. Yhteistyö alueen teknologiayrityksiin on erittäin aktiivista ja tiivistä, minkä vuoksi kurssisisältötoiveet tulevat usein suoraan yhteistyöyrityksiltä. Yritykset tarjoavat oppilaitokselle myös opetusmateriaaleja (esim. pumput, elektroniikka), jotta opiskelijoilla on aidot valmiudet työelämään valmistuttuaan. Kampusalueella hyödynnetään lisäksi paljon digitaalisia oppimisympäristöjä.
Iltapäivällä pääsimme vierailemaan Brightlands CHILL – chemelot -alueella. Brightlands on eri oppilaitosten ja työelämän yhteinen toiminta-alue, jonka tavoitteena on edistää yhteistoimintaa, innovatiivisuutta ja työllistymistä. Brightlandsiin voidaan hakeutua työssäoppimisjaksoille ammatillisesta koulutuksesta tai siellä voidaan opiskella osana yliopisto- tai ammattikorkeakouluopintoja. Keskeistä Brightlandsissa on eri alan osaajien sekä työelämän yhteistyö – opiskelijat mm. ratkovat monialaisissa tiimeissä aitoja, kestävään kehitykseen liittyviä työelämän ongelmia. Brightlandsissa opiskelevat opiskelijat työllistyvät erityisen hyvin ja siksi kampus onkin todella haluttu opiskelupaikka.
Henkilöstövaihtoni keskeisiä tavoitteita oli havainnoida hollantilaista aikuiskoulutusta sekä vastuullisuuden toteutumista mm. liiketoiminnan opinnoissa sekä luoda kansainvälisiä verkostoja paikallisiin oppilaitoksiin. Mielestäni em. tavoitteet toteutuivat hyvin. Matkan konkreettisia seurauksia on usean kansainvälisen työssäoppimispaikan viestiminen kollegoille, hollantilaisten opettajien vierailun Gradialle alustaminen sekä uudet ajatukset vastuullisuuden sisällyttämisestä liiketoiminnan ammatti- ja erikoisammattitutkinnon opetukseen. Lisäksi työelämäyhteistyön tiivistäminen tulee työlistalleni lukuvuodelle 2024–2025.
Vierailu palveli omaa asiantuntijuuttani monella tavalla – sain perspektiiviä aikuiskoulutukseen Euroopassa sekä ajatuksia uudenlaisiin digitaalisiin koulutustoteutuksiin. Lisäksi ammatilliset verkostoni kasvoivat huomattavasti kansainvälisillä asiantuntijoilla. Jaan havaintojani henkilöstövaihdosta sekä uutta osaamistani tiimilleni esimerkiksi tiimipalavereissa.
Henkilöstövaihto toteutettiin Erasmus+ -rahoituksella.
Lisätietoja henkilöstöliikkuvuuksista: Tea Koskela ja Joonas Penttinen
Kuva ja tekstit: Markus Rämä , Antti-Pekka Nikula, Sami Kalaja ja Rea Tuominen
Gradiassa opiskeleva urheilija voi hakeutua Schildtin lukioon tai mihin tahansa ammatilliseen perustutkintoon, jolloin urheilun ja opiskelun yhdistäminen mahdollistetaan urheiluvalmennuksen kautta. Gradia on yksi Suomen urheiluamiksista eli kuuluu Olympiakomitean huippu-urheiluverkostoon. Lisäksi Opetus- ja kulttuuriministeriö on määrännyt Gradialle ja Schildtin lukiolle erityistehtävän urheilevien opiskelijoiden koulutuksen järjestämiseksi. Urheilevia gradialaisia tuetaan kokonaisvaltaisesti. Tavoitteena on, että opiskelijalla on mahdollisuus kehittyä ja menestyä urheilijana, opiskella joustavasti valmentautumisen ohella ja siirtyä edelleen jatko-opintoihin ja työelämään urheilu-uran aikana tai sen jälkeen.
Urheilun maailma on erittäin kansainvälinen ja siten myös Gradian urheilijoiden koulutuksella on tarpeen olla kansainväliset verkostot kunnossa.
Lisätietoa urheiluamiksesta ja Schildtin urheilulinjasta: Markus Rämä ja Tuulevi Piesanen
Liikkuvuuksien taas käynnistyttyä koronatauon jälkeen jatkuu henkilöstövaihtoon osallistuneiden matkakertomusten julkaiseminen. Ensimmäisenä vuorossa Gradia Jyväskylän logistiikka-alan opettajan Janne Kaijan raportti Sloveniasta.
Lisätietoja henkilöstöliikkuvuuksista antaa kv-suunnittelija Rea Tuominen