Christoph ja Christopher Saksasta oppilaitosjaksolla

C & C 002

Witmundista ja Schortensista kotoisin olevat saksalaispojat ovat kolmen viikon oppilaitosvaihdossa kauppa ja palvelut yksikössä. It-assistenteiksi BBS Jeverin oppilaitoksessa opiskelevat Christoph, 18 ja Christopher, 19  saapuivat Jyväskylään juuri ennen syyslomaa ja he majoittuvat Priimuksen asuntolassa.

Syysloman aikana, kun ammattiopiston väki pääasiassa viettää syyslomaa, pojat tekevät lähettävän opettajansa antamaa tehtävää eli tekevät Jyväskylästä PowerPoint -esittelyn luokkakavereilleen sekä kirjoittavat omaa blogiaan. Seuraavat 2 viikkoa he osallistuvat  datanomiopettaja Sari Paunosen ryhmän mukana opetukseen ja tekevät Sarin ohjaamia tehtäviä.

Christopherille matka Jyväskylään on ensimmäinen kerta elämässä kun hän on matkustanut ulkomaille. Lentomatka, yöpyminen Tampereella ja Jyväskylään saapuminen sujui kuitenkin jännityksestä huolimatta erinomaisesti ja hän on matkaansa erittäin tyytyväinen. Yksi jakson tavoitteista on jo siis toteutunut!

Kolmen viikon vaihtojaksolta Christopher odottaa tutustumista suomalaiseen kulttuuriin ja opiskeluun ja ennen kaikkea hän haluaa parantaa englanninkielen taitoaan. Myös Christoph odottaa sitä, että hän pääsisi puhumaan mahdollisimman paljon englantia ja samalla tutustuisi suomalaisiin opiskelijoihin. Vapaa-ajalla he tekevät omia projektejaan tietokoneella, katsovat koneelta leffoja ja mahdollisesti tekevät viikonloppureissun Tampereelle tai Helsinkiin.

Isäntäperheenä ranskalaiselle opiskelijalle

Lyseon lukion toisen vuosikurssin opiskelija Tino Jäntti ja hänen perheensä toimivat ranskalaisen pojan Henrin isäntäperheenä elo-syyskuussa. Henri opiskelee Lyseon ystävyyskoulussa Ranskan Bretagnessa Vannes-nimisessä kaupungissa. Seuraavassa Tinon kommentteja vierailun jo loputtua:

”Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun Wilmaani oli ilmestynyt viesti, jossa pyydettiin majoittamaan ranskalainen opiskelija muutamaksi viikoksi. Siitä innostuneena otin vain yhteyttä viestin laittaneeseen ranskan opettajaan niin nopeati kuin mahdollista.
Olimme Henrin kanssa yhteyksissä jo pitkän aikaa, ennen kuin hän todella tuli tänne kylmään Suomeen asti. Samat kiinnostuksen kohteet helpottivat paljon tutustumista ensin sosiaalisen median kautta, kuin myös Henrin ollessa täällä.

Muistan vieläkin hänen sanovan autossa lähestyessämme kotiamme että ”Pines everywhere” haha. (Mäntyjä kaikkialla). 3 viikkoa meni kuin juna, olisin toivonut hiukan pidempää visiittiä, mutta silti ehdottomasti elämäni parhaisiin kokemuksiin tämä luetaan.

Koulun lisäksi ehdimme toki tehdä paljon muutakin kuten bänditreenejä oman bändini kanssa ja tottakai kun tunnen jätkät Lost Society-yhtyeestä kävimme myös heidän treenejä katsomassa. Jätkähän oli ihan onnensa kukkuloilla haha. Kävimme yhdessä museossa, katsomassa jääkiekko-ottelua, myöskin kesämökillä kävimme kalassa ja paistettiin makkaraa. Mitä unohtui ? Ainiin SAUNA ! Henri sanoikin, että sitä tulee kovasti ikävä.

Suosittelen jokaiselle vaihtarin ottamista, varsinkin jos ei mieli tee/ei pysty itse ulkomaille lähtemään kuten itselläni. Kieli kehittyy, saa tietoa uudesta kulttuurista, uuden ystävän jne. Nyt olemme jo suunnittelemassa Henrin paluuta takaisin Suomeen ja meitsin reissua Ranskaan. Tarina on vasta alussa.”

Tino Jäntti
Jyväskylän Lyseon lukio

Lisätietoja Ulla Aarnio, Jyväskylän Lyseon lukio

Lisää havaintoja ja oppia kulttuurien kohtaamisesta Bilbaossa

   minna          Minna Kaukonen, Jämsän ammattiopisto

Oli mukava huomata olevansa maassa, jossa ei näplätä mobiililaitteita kaduilla, julkisissa kulkuvälineissä saati ravintoloissa ja kahviloissa. Katukuva oli tältä osin hyvin erilainen kuin vastaava suomalainen. Bilbaon metropolialueella asuu noin miljoona asukasta. Silti kaupungista jäi hyvin väljä ja rauhallinen vaikutelma. Lukuisat kävelykadut, 18 isoa puistoa ja hyvin organisoitu julkinen liikenne – siinäkö selitys.

San SebastianBilbao

Mielestäni baskit ovat käytökseltään hillitympiä kuin espanjalaiset yleensä. Kaduilla ei kuullut autontorven tööttäilyä tai tervehdyksiä Hola!  Asiakaspalvelijoiden käytös oli joka puolella ystävällisen hillittyä. Pääsimme seuraamaan kuinka 50 000 jalkapallokatsojaa meni San Mames stadionille lauantai-iltana ihan rauhallisesti ja toiset huomioiden.

Baskien englannin kielitaito ei ole niin hyvä kuin suomalaisten, mutta silti he olivat paljon rohkeampia kommunikoimaan kanssamme elein ja espanjan kielellä. Kielitaito ei rajoittanut heidän kommunikointiaan millään tavoin. Tässä asenteessa olisi meillä niin paljon opittavaa.

Vahvan yhteisöllisen ajattelun huomasimme siinä että heille oli todella vierasta ajatus  ryhmän kauppa- tai kahviostoksien maksamisesta erikseen jokainen omansa. Tätä oppia saimme vielä lentokentälläkin kun tilasimme jokainen vuorollaan omat kahvit.

tilat1

Mondragonin Yliopistolla kiinnitin huomioita kuinka rohkeasti he osasivat THINK BIG!Tilojensa esittelyssä he kertoivat kuinka remontissa oleviin tiloihin tulee 20 yritystä. Vastaavassa tilanteessa Suomessa sanoisimme varovaisen toiveikkaasti, että tavoitteenamme on saada muutamia yrityksiä tiloihimme.

tilat2

Kaikki tilat olivat isoja ja avoimia tiloja, jotka tukevat tiimimäistä työskentelyä ja verkostoitumista. Lisäksi oli pienempiä ja rauhallisempia tiloja lukemiseen ja keskittymistä vaativaan pienryhmätyöskentelyyn. Isoin yhtenäinen tila heillä oli tulossa vapaamuotoisesta taukotilasta, jossa voisi kahvitella, ruokailla, katsoa videoita ja tehdä tiimityötä.

Mielenkiintoista oli se, että tiloissa liikkuessa, ei tiennyt kuka oli opiskelija, valmentaja (=opettaja) tai yrittäjä. Kenelläkään ei ollut omia henkilökohtaisia työhuoneita.

tavoite

Jokaisella opiskelijatiimillä oli käytössään oma alue isosta tilasta. Sinne he olivat kuvanneet seinille oman tiiminsä tavoitteita ja tavoitteiden seurantaa. Oppiminen näytti olevan yhteisöllistä, innostavaa ja opiskelijan itsensä johtamaa. Täällä opiskelija ja hänen oppimisprosessinsa oli kaiken keskiössä.

seuranta

 

 

ECVETtiä pukkaa – katso video

ecvet4

Jyväskylän ammattiopiston horaca-ala on ollut mukana viiden maan kehittämishankkeessa, jonka tarkoituksena on ollut kehittää opiskelijaliikkuvuuden laatua ECVET-periaatteita noudattaen.  Hanke on nyt päättymässä ja sen tuloksiin voi käydä tutustumassa mm. hankkeen aikana syntyneen verkoston www-sivuilla www.ecvet4practitioners.com sekä youtube-kanavalla  http://tinyurl.com/ecvet4

Lisätietoa hankkeesta ja ECVETin soveltamisessa opiskelijaliikkuvudessa:

Rea Tuominen, kv-koordinaattori, Jyväskylän ammattiopisto

 

 

 

Opetushallituksen Venäjä-verkoston matka Pietariin 22.-24.9.2014

Venäjän oppilaitos- ja yritysyhteistyön lisäämiseksi verkosto järjesti matkan Pietarin oppilaitoksiin ja eri alojen yrityksiin. Osallistujat olivat eri puolilta Suomea matkailualan ja rakennusalan oppilaitoksista. Matkan suunnittelusta ja koordinoinnista vastasi Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston projektiasiantuntija Noora Juuti.

Matkaan Jyväskylän ammattiopistosta lähtivät matkailun opettaja Mira Ahtila ja talotekniikan opettaja Timo Toivanen. Matkan tarkoituksena oli tutustua ko. alojen yritys- ja koulutustarjontaan Pietarissa sekä kartoittaa erilaisia yhteistyömahdollisuuksia Suomen ja Venäjän välillä.

Timo matkusti ennen Pietariin saapumista sunnuntaina Moskovaan tutustumaan paikalliseen rakennusalan oppilaitokseen (College of Contemporary Technologies). Kutsu Moskovasta tuli oppilaitoksen johtajalta, joka haluaa tehdä yhteistyötä suomalaisen rakennusalan koulutuksen kanssa. Oppilaitos haluaa myös yhtenäistää rakentamisen laatujärjestelmän vastaamaan eurooppalaisia laatusäädöksiä. Timo tapasi oppilaitoksen edustajia ja tutustui kahteen rakentamisen kampusalueeseen. Mahdollista yhteistyötä oppilaitoksen kanssa kartoitetaan vierailusta saadun palautteen perusteella muiden Jyväskylän ammattiopiston rakennusalan opettajien kanssa.

WP_20140922_14_58_40_Pro

WP_20140922_08_30_39_Pro

 

Maanantaipäivä meni matkustaessa ja ilta palaverissa muiden osallistujien kesken seuraavan päivän ohjelmaan tutustuen. Tiistaiaamuna lähdimme metrolla kohti kahta eri oppilaitosta.  Metro olikin erittäin hyvä vaihtoehto liikkumiseen Pietarissa.

IMG_6114

Osallistujat jakaantuivat mielenkiinnon ja oman alan mukaan Petrovski Collegeen ja Matkailucollegeen.

Matkailucollege on alueen suurin matkailun ja kaupan alan oppilaitos yhteensä viidellä eri kampusalueella, joissa opiskelee 2500 opiskelijaa. Aloina mm. materiaalitekniikan keskus, pedagoginen henkilöstön keskus, ravintola-ala (kokki, suurtalouskokki, tarjoilija), matkailu jne. Koulu organisoi 19 oppilaitoksen kouluttamista (kutsutaan nimellä resurssikoulu), joka saa enemmän rahaa valtiolta alojen uusimpaan teknologiaan. Siellä koulutetaan myös alan yrityksiä ja oppilaitoksia. College oli kiinnostunut opiskelijavaihdosta ja ravintola-alan kestävän kehityksen seminaarin järjestämisestä.

Petrovski College oli monelle suomalaiselle oppilaitokselle jo tuttu yhteistyöoppilaitos. Koululla meidät otti vastaan kv-koordinaattori Olga Liadova. Hän esitteli oppilaitoksen tilat. Asuntolassa emme päässeet käymään koska se oli remontissa, mutta hän näytti kuvia. Vierailimme matkailualan opiskelijoiden luokissa, joissa opetettiin henkilöstöhallintoa, markkinointia, yrityksen perustamista ja varausjärjestelmiä. Hotellivirkailijaopiskelijat suunnittelivat hotellien ulkoalueita.

IMG_6090IMG_6077

 

IMG_6080IMG_6085

Oppilaitos tekee mielellään jatkossakin yhteistyötä eri oppilaitosten kanssa ja solmii uusia sopimuksia. Mm. kahvikoulutuksen järjestämisestä heillä oli suunnitelmia ja toiveita toteuttaa suomalaisille opettajille, opiskelijoille ja yrityksille. Puitteet koulutuksen järjestämiseen olivat hyvät ja laadukkaat. Matkailualan opiskelijoille he tarjoavat edelleen mahdollisuutta työssäoppimiseen hotelleissa ja huolehtivat majoituksesta koulun asuntolassa. Myös opetukseen osallistuminen osana top-jaksoa, opettajien top-vaihdot ja oppilaitosvaihdot aiheuttivat Petrovskissa mielenkiintoa. Venäjän kielen osaaminen ei ole välttämätöntä, jos opiskelijat työskentelevät kansainvälisissä hotelleissa. Olga ottaa selvää työssäoppimispaikoista, jotka vastaanottaisivat ensi keväänä Suomesta matkailualan työssäoppijoita ja kv-vaihtoon lähteviä opettajia.

Petrovski Collegen jälkeen matkasimme Russian Culture College of Traditional Culture- oppilaitokseen. Koulun aloina mm. palvelualat, taide ja kulttuuri, matkailuala, yhteensä 1500 opiskelijaa. Koululla on myös lastenkoti ja orpolasten hoito, joiden koulutuksen ja valmistumisen maksaa valtio. Heille kustannetaan myös asunto. Koulu saa täyden rahoituksen valtiolta. Omaa lisärahoitusta tuovat oppilaitoksen hostelli, autohuolto ja autokoulu. Tässä koulussa saimme paljon tietoa opintososiaalisista ja yhteiskunnallisistakin asioista mm. opettajien työstä ja palkoista. Koulu edusti perinteisen venäläisen käsityön osaamista., mm. kuuluisan venäläisen posliinin, Lomonosovin, taiteilijoista moni on valmistunut koulusta.

IMG_6125IMG_6122

College-vierailujen jälkeen saavuimme takaisin illalla hotellille, jossa oli Ambassador-hotellin edustajan tapaaminen. Hotelliketjuun kuuluu Ambassador School, joka kouluttaa hotellin henkilökuntaa sekä myy esimerkiksi asiakaspalvelukoulutusta myös muille yrityksille Pietarissa. Koulun rehtori Olga Kazantseva esitteli lyhyesti koulun toimintaa hotellissa ja ehdotti yhteistyömahdollisuuksia matkailualan oppilaitoksille.

IMG_6055

Keskiviikkona aamu alkoi vierailulla Rakennusteollisuuden ja kaupunkitalouden oppilaitokseen (St. Petersburg State College of Construction Works and Urban Management). Oppilaitoksen kv-koordinaattori ja johtaja esittelivät koulun toimintaa ja olivat kiinnostuneita yhteistyöstä eri alojen kanssa (mm. matkailu- ja rakennusala). Oppilaitoksen tavoitteena on perustaa suomalainen koulutuskeskus Pietariin, jossa voisi suorittaa tutkinnon eri ammattialoilta (kaksoistutkinto). Mahdollinen koulun aloitus olisi aikaisintaan vuonna 2016. Viimeisenä vierailukohteena olisi ollut Sokos Hotel Palace Bridge, mutta emme ehtineet vierailulle koska aikataulu venyi ja junaan oli ehdittävä.

IMG_6185IMG_6180

Kaiken kaikkiaan vierailut oppilaitoksiin olivat onnistuneet kiireisestä aikataulusta huolimatta. Muutamiin asioihin kiinnitimme erityistä huomiota vierailumme aikana:

Monessa kohtaa korostettiin työelämäyhteistyötä ja sen toimivuutta. Tiivis yhteistyö kansainvälisiin alan yrityksiin ja yritysten panostaminen oppilaitosten toimintaan. Toisaalta oppilaitoksissa elettiin samanlaisten haasteiden edessä kuin Suomessa; työssäoppimispaikkoja oli oppilaitosten edustajien mukaan haastava saada. Oppilaitosyhteistyö on edellytys toimivan työssäoppimisverkoston luomiseksi. Matkan aikana verkostoituminen kollegoiden kanssa, hyvien käytänteiden ja kontaktien jakaminen olivat erittäin tärkeä osa matkaamme.