Kaikki kirjoittajan Rea Tuominen artikkelit

Miten osaaminen kehittyy?

WP_20150909_004

Ammatillisen koulutuksen koordinaattorit kokoontuivat Kalastajatorpalla 9.-10.9.2015 käynnistämään uutta hankekautta.

Päivien aikana puhutti eniten kaksi teemaa: uusi kielitaidon testausjärjestelmä OLS sekä hankkeiden laadullinen arviointi.

Kuntayhtymän ammatillisen koulutuksen liikkuvuuden kehittämiskohteiksi 2015-2016 on määritelty opiskelijaliikkuvuuden osalta tasa-arvon vahvistaminen mm.  tukemalla vähän liikkuvien alojen liikkuvuutta ja varmistamalla vaihtomahdollisuuksien markkinoinnin ja valmennuksen tasapuolisuus. Henkilöstön osalta huomiota tällä kierroksella kiinnitetään huomiota erityisesti valintaprosessin läpinäkyvyyteen ja toteutuneiden jaksojen vaikuttavuuteen. Kuntayhtymän ammatillisen koulutuksen koordinaattorit jatkavat tästä teemasta keskustelua jo 11.9.  Tavoitteena on sopia seurattavista mittareista ja seurantaprosessista vielä kuluvan vuoden aikana. Tuloksia voidaan odottaa noin vuoden kuluttua.

Lisätietoa: Rea Tuominen p. 6159

Vaihtovalmennus uudistuu

Pakollinen testi, suositeltava kielikurssi

Myös ammattiin opiskeleville on elokuusta 2015 tarjolla mahdollisuus opiskella verkossa englannin, saksan, ranskan, espanjan, italian ja hollannin kieliä. Euroopan komission verkkopohjaiset kielikurssit ovat opiskelijoille vapaaehtoisuuteen perustuva mahdollisuus parantaa omaa kielitaitoaan. Syksyn 2015 kuluessa on tulossa mukaan myös uusia kieliä: kielitestit ovat nykyisten kuuden kielen lisäksi saatavilla jatkossa myös tšekin, portugalin, puolan, kreikan, tanskan ja ruotsin kielillä.

Ammatillisen koulutuksen opiskelijat voivat valita kiinnostuksensa mukaan myös ammattialakohtaisia kielikursseja 25 alavaihtoehdosta. Tarjolla on paljon monipuolisia oppimateriaaleja erilaisiin tarpeisiin.

Kielitestit ennen ja jälkeen vaihdon sen sijaan ovat pakollisia kaikille vaihtoon lähteville opiskelijoille, joiden ulkomaanjakson kesto on vähintään 30 päivää. Jyväskylän ammattiopiston vaihtoon lähtevät opiskelijat suorittavat kielitestit osana vaihtovalmennusta, josta vastaa kv-koordinaattori Milka Niskanen. Muiden oppilaitosten opiskelijoiden osalta lisätietoa antaa kv-koordinaattori ja/tai oman alan yhteysopettaja.

Koordinaattoreiden yhteystiedot löydät www-sivuilta:

https://www.jao.fi/fi/Jyvaskylan-koulutuskuntayhtyma/Kansainvalisyys/Koordinaattorit

 

 

Ethän jää junasta?

WP_20150531_077

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO on hakukierroksella 2016 myöntänyt rahoituksen Jyväskylän koulutuskuntayhtymän liikkuvuushankkeelle Promo 6. Hankkeen toimintakausi on 1.6.2015-31.7.2017 ja hanketuki on tälle ajalle enintään 182 500 eur. Hanketta hallinnoi Jyväskylän ammattiopisto. Promo 6 hanke on suoraa seurausta sertifioiduille Promo 1-5  -hankkeille (2009-2014).

Hanketuen avulla 93 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän ammattiin opiskelevaa nuorta ja aikuista opiskelijaa saa mahdollisuuden suorittaa vähintään 6 viikon mittaisen jakson ulkomailla. Jaksot ovat pääsääntöisesti työssäoppimisjaksoja, mutta myös joitain oppilaitosjaksoja tai top- ja oppilaitosjakson yhdistelmiä tullaan toteuttamaan. Toteutustavasta riippumatta vaihtojen tavoitteena on kehittää osallistujien yleisiä työelämä- ja avaintaitoja.

Hankkeessa toteutetaan myös 18 henkilöstön liikkuvuutta. Niiden avulla pyritään vastaamaan sekä osallistujien että organisaation kehittymistarpeisiin. Henkilöstön vaihdot ovat joko lyhyempiä, opiskelijavaihtojen laadunvarmistusmatkoja tai 1-2 viikon mittaisia opetus- tai täydennyskoulutujaksoja toisessa Euroopan maassa. Henkilöstön jaksojen tuloksena syntyvän osaamisen jakaminen organisaatiossa on myös keskeinen kehittämisen kohde. Niin henkilöstön kuin opiskelijoidenkin osalta erityistä huomiota tullaan kiinnittämään myös vaikuttavuuteen.

Hankkeelle on myös haettu akkreditointia eli ammatillisen koulutuksen liikkuvuusperuskirjaa keväällä 2015. Jos syyskussa 2015 saatava päätös on myönteinen, turvaa se liikkuvuudelle ulkopuolisen rahoituksen vuoteen 2020 asti.

Myös sinulla voi olla mahdollisuus hypätä tähän junaan!

Kiinnostuneet opiskelijat saavat lisätietoa oman koulutusalansa yhteysopettajalta ja/ tai kv-koordinaattorilta sekä oman oppilaitoksensa kansainvälisyyssivuilta (www).

Kiinnostuneiden  henkilöstön edustajien kannattaa ensin olla yhteydessä omaan lähiesimieheen, joka laittaa ’pallon pyörimään’.

Lisätietoja Rea Tuominen, kv-koordinaattori p.6159

”Metelöinti” jatkuu

20141007_094333666_iOS 1

 

Tekniikan ja liikenteen kansallinen kv-toimintaverkosto Meteli on saanut jatkorahoituksen Opetushallitukselta vuoden 2016 loppuun asti. Jyväskylän ammattiopisto on ollut mukana verkostossa sen perustamisesta alkaen. 

Verkoston tavoitteena on paitsi parantaa kone-metalli-, sähkö-elektroniikka ja auto-logistiikka -alojen opiskelijoiden kv-mahdollisuuksia,  myös kehittää ammattiopettajien työelämän ajantasaista osaamista uusimpien ammattitaitovaatimusten mukaisesti sekä mahdollistaa ammattiopettajien kansainvälisyyspolku, mikä edesauttaa kansainvälisen toimintaympäristön tieto-taidon jakamisen kokonaisille opiskelijaryhmille kotimaassa ja omassa työyhteisössä sekä edistää näin tehokkaasti oppilaitosten kotikansainvälistymistä.

Opettajien vuosittaiset vierailut toisissa oppilaitoksissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin sekä opiskelijavaihtojen laadunvarmennuskäynnit ovat mahdollistaneet vertaisoppimisen koti- ja ulkomaan verkostokumppaneiden kanssa sekä ECVET -työkalujen hyödyntämisen osaamisen arvioinnissa, tunnistamisessa ja tunnustamisessa. Opettajat pääsevät verkoston kautta myös tutustumaan eurooppalaisten yritysten toimintaan ja laadunhallinnan menetelmiin, mikä kehittää opetushenkilöstön ammatillista osaamista oppimisprosessin laadun varmennuksessa.

Lukuvuonna 2015-2016 verkosto tulee toteuttamaan verkostoitumismatkat Hollantiin (Arnehem ja Zwolle) sekä Saksaan (Hampuri).  Molempien verkostoitumismatkojen järjestämisestä vastaa Jyväskylän ammattiopiston koordinaattorit. Tällä kertaa matkoille osallistuu myös opinto-ohjaajia, joiden roolia opiskelijoiden vaihtojen suunnittelussa ei saa unohtaa. 

Lisätietoja Rea Tuominen p.6159

20141006_071238472_iOS20141006_095810929_iOS

Taneli in Bridgwater

Who are you and where are you from? 

My name is Taneli Ahtikallio. I come from Finland and I’m a student from Jyväskylä College. My school is located near Jyväskylä in a town called Petäjävesi.

What are you studying? 

I study cabinet making.

What have you been doing in Bridgwater?

I was at Bridgwater College doing joinery. I have practised doing dovetails and other types of joints. I also made a wooden jewelry (trinket) box.

box

 How long have you stayed in Bridgwater?

I spent 6 weeks at the college.

Do you think the time has been too short (why?), too long (why?)

The time went really fast. Only complaint that I might have is that the town is really small and there was not  alot of things to do on my freetime. Timewise the lenght of the exchange was fine.

What have you learned during your stay?

I have learned to make different joints and I’m now a lot more skilled in using handtools on my work.

Give three tops and tips (based on your own experience) to someone who is planning to go to Bridgwater:

  1. Excercise. There are a lot of nice places to excercise in Bridgwater, you can go to the gym or go running in the countryside.
  1. Pubs. A lot of pubs with great atmosphere and cheap ale in Bidgwater.
  1. Explore. The transportation is really good in Bridgwater, so you could go to the surrounding towns or cities. Bristol is a good place to visit.

Taneli’s exchange was part of the pilot phase of a two-year KA2 project called EMEU http://em-eu.eu/.

More information regarding student mobility and the project from the coordinators of Jyväskylä College:

Milka Niskanen p.6158

Rea Tuominen p.6159