Eräänä torstai-iltapäivänä ryhmämme vastuukouluttaja, Tuomas Inkiläinen, soitti minulle ja kysyi: ’’Haluatko lähteä Kalliovuorille työharjoitteluun edustamaan Jyväskylän aikuisopistoa, Koulutuskuntayhtymää, Jyväskylää, Suomea ja Eurooppaa?’’
’’Totta kai!’’, minä vastasin.

Sain siis ainutkertaisen mahdollisuuden lähteä suorittamaan hierojaopintoihini kuuluvan neljän viikon työharjoittelun Kanadaan, Albertan maakuntaan, noin 9000 asukkaan kylään nimeltä Banff. Calgaryyn oli matkaa 127 kilometriä. Suoritin harjoitteluni toimimalla Banff Hockey Academyn huoltajana ja hierojana. Akatemiaan kuului kaksi poikajoukkuetta (prep & varsity) sekä yksi tyttöjen joukkue. Kaikki joukkueet pelasivat CSSHL-sarjaa (Canadian Sport School Hockey League), jonka lisäksi prep pelasi myös Heritage-sarjaa. Akatemia oli hyvin kansainvälinen. Pelaajia oli yhteensä noin 50. Joukossa oli edustusta Japanista, Australiasta, Itävallasta, Sveitsistä, Saksasta, Tshekistä, Espanjasta ja Italiasta.

Hieronta käsitteenä on melko vieras kanadalaisille. Aluksi töitä ei ollut lainkaan, sillä kukaan ei tiennyt tulla luokseni pyytämään hierontaa. Työpäiväni olivat keskimäärin kuuden tunnin mittaisia. Ne koostuivat lähinnä 15–20 minuutin paikallisista käsittelyistä. Ennen joukkueiden harjoituksia tein pelaajille lihaksia valmistavia käsittelyjä, kun taas harjoitusten jälkeen vuorossa oli rentouttavat käsittelyt. Meille perinteisiä pidempiä hierontahoitoja ei juurikaan tullut tehtyä, koska olosuhteet olivat melko alkeelliset. Pöydän korkeutta ei voinut esimerkiksi säätää eikä käytössä ollut kunnollisia tarvikkeita. Lisäksi pelaajat viettivät vapaa-aikaansa samassa tilassa, jossa hierontapöytä oli, joten intimiteetin suojaa ei käytännössä ollut.

Molempien poikajoukkueiden pelit olivat yleensä samassa kaupungissa. Olin mukana Vancouverissa sekä kauden päätösturnauksessa Pendictonissa. Toimin pääasiassa poikien kakkosjoukkueen (varsity) kanssa ja heidän mukanansa olin myös kahdesti Calgaryssä. Pelireissuilla tehtävänäni oli täyttää juomapulloja erätauoilla, teipata pelaajia tarvittaessa, auttaa pukuhuoneen järjestelyssä sekä olla pelaajien ja valmentajien käytettävissä. Käytännössä teippasin muutaman polven, nilkan sekä olkapään urheiluteipillä ja toimitin pelaajille jäätä, jos he saivat iskun pelin aikana.

Neljän viikon aikana tutustuin uusiin ihmisiin, opin paljon englantia, opin kanadalaista kulttuuria, söin vaahterasiirappia ja mikä oleellisinta, pääsin tutustumaan, kuinka voin soveltaa hierojan ammatin oppeja toimiessani urheilujoukkueen huoltajana. Totta kai matkaan mahtui mutkia, kielimuuria sekä epäonnistumisia, mutta kiitos Banff Hockey Academyn valmentajien sekä pelaajien, voin todeta matkani olleen onnistunut.

Aki Kolari, hierojaopiskelija

Jyväskylän aikuisopisto

Suomessa lähes kaikki tietävät mistä on kyse, kun puhutaan hieronnasta. Myös urheiluhierontakäsitteen teki tutuksi jo Paavo Nurmi lähes sata vuotta sitten. Hieronta on luontevasti vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa yhteiskunnassa niin vammojen hoitamisen ja ennaltaehkäisevän lihashuollon kuin yleisen rentoutumisenkin keinona.

Vaikka jääkiekko on yhdistävä tekijä Suomen ja Kanadan välillä, ei hierontakulttuurista voi sanoa samaa. Massage on siellä tuttu käsite, mutta ei sitä juuri huippu-urheiluun yhdistetä. Terveydenhuollon ammattilaisina koulutetut hierojat Kanadassakin työskentelevät, mutta urheilu– ja liikunta-alan kanssa yhteistyö tuntuu olevan vielä lapsen kengissä Suomeen verrattuna.

Kanada-verkoston rahoituksen ansiosta pääsin kahden aikuisopiskelijan ohjaukseen liittyvällä matkalla Albertassa 19.-28.2.2016 keskustelemaan muutamien jääkiekko-osaajien kanssa sikäläisestä jääkiekkokulttuurista ja hieronnan mahdollisesta roolista yhtenä urheilijan hoitomuotona. Olisiko tässä kenties osaamisen vientimahdollisuutta? Itse hierojana uskon vahvasti hierojan tärkeään rooliin kilpaurheilussa. Kyse ei ole pelkästään fyysisen käsittelyn tuomista eduista, vaan kokonaisvaltaisesta huoltajan roolista osana valmennusta sekä urheilijan henkisen puolen tukemista.

Valtameren takana tuli myös pohdittua suomalaisen kiekkomenestyksen saloja. Yhtälö sisältää monenlaisia toisiinsa sidoksissa olevia muuttujia, joista terveydenhuoltoa voidaan pitää yhtenä urheilijan puolustajana. Tässä puolustuslinjassa pelaa myös hieroja, joka pyrkii ammattitaidollaan tukemaan urheilijan suorituskykyä välillä jopa päivittäisten hoitojen avulla. Loppujen lopuksi herää kysymys: miten merkittävä rooli hierojalla oikeasti on suomalaisessa jääkiekon menestystarinassa ja haluammeko luopua tästä etulyöntiasemasta jakamalla hierontaosaamistamme maailmalle?

Tuomas Inkiläinen

kouluttaja

Jyväskylän aikuisopisto

Uudenkarhealla Ruusupuiston kampuksella järjestettiin aikuiskasvatuksen tutkijatapaaminen teemalla Oppiminen, luovuus ja tunteet aikuisuuden elämänkentillä. Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura ja Jyväskylän yliopiston Kasvatustieteiden tiedekunta kutsuivat aikuiskasvatuksesta kiinnostuneet tutkijat, opiskelijat, aikuiskasvatuksen asiantuntijat ja kehittäjät sekä politiikan tekijät ja yhteisöt pohtimaan näitä sekä muita kentän ajankohtaisia teemoja. Pääpuhujina tapahtumassa olivat professori Päivi Tynjälä Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksesta sekä psykologi, kirjailija ja työyhteisövalmentaja Jarkko Rantanen.

Tutkijatapaamisessa oli valittavissa yhteensä 37 teemaryhmää. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä rikastutti tapahtumaa teemaryhmällä Kansainvälistyvä ammatillinen aikuiskoulutus. Opiskelija- ja asiantuntijaliikkuvuutta edistäneen LAMP-verkoston vetäjänä AMKE International Oy:ssä toiminut Marja Suomaa kertoi hankkeiden tavoitteista ja tuloksista. Hannu Pekkala Jyväskylän aikuisopistosta kertoi kansainvälisistä oppimismahdollisuuksista logistiikan alalla Saksassa sekä siitä, miten näköalat ovat laajentuneet verkostojen laajentuessa ja yhden asian johtaessa toiseen. Maahanmuuttajakouluttaja Ulla Koukkari-Anttonen kertoi, miten kotikansainvälisyyttä on edistetty ja yhteistyötä ammatillisen koulutuksen kanssa tehty Jyväskylän aikuisopistossa. Lisäksi lähihoitajaopiskelija Minna Pakkanen kertoi kokemuksistaan Intian työssä oppimisjaksolta ja pohti aikuisen oppijan tulokulmaa kansainvälisyyteen.

Ääneen todettiin, että aikuisopiskelijoiden kansainvälistyminen on suoraan olemassa olevasta tarpeesta nousevaa käytännön toimintaa. Tulokset kuitenkin ovat sen verran vaikuttavia, että niitä kannattaa tarkastella tieteellisinkin menetelmin.

Kahden vuoden kuluttua Aikuiskasvatuksen tutkijatapaamisen järjestää Itä-Suomen yliopisto.

Matkani kohti Kyprosta alkoi jo vapunpäivän lauantaina kun lähdin junalla kohti Vantaata ja lentokenttähotellia. Aikaisin aamulla pääsin töihin menevien lentoemojen ja stuerttien kanssa samalla taksilla kentälle. Sitten lähtöselvityksen jälkeen lentokoneeseen iloisten lomalaisten kanssa, halvimmat lennot kun olivat löytyneet Aurinkomatkojen lomalentoina. Perillä minua oli vastassa tyrmäävä helle ja bussikuski Costas. Pääsin ainoana matkustajana isolla bussilla vajaan tunnin mittaiselle matkalle Limassoliin. Matka sujui mukavasti jutellen ja liikennekulttuuria havainnoiden, tein päätelmän että ennen ajoon lähtöä tehty ristinmerkki korvaa turvavyön ja vilkunkäytön. Keskustelimme kaikesta maan ja taivaan välillä, myös kreikan talouskriisistä. Onneksi matka alkoi olla lopuillaan kun Costas intoutui puhumaan ”siitä Merkelin naisesta”, kiihtymys oli suoraan verrannollinen ajotapaan joten olin helpottunut kun pääsimme perille. Sitten laukut huoneeseen ja adapteria ja juomista ostamaan ja jotain mukavaa kahvilaa etsimään.

Halpojen mutta hankalien lentoaikojen takia vietin sunnuntain odotellen maanantaina alkavaa koulutusta. Kielitaidon ylläpitämisenkin kannalta Kypros oli loistava valinta kouluspaikaksi, paikallinen väestö puhui erinomaista englantia ja seurallisiksi ja ystävälisiksi tiedettyinä ihmisinä heittäytyivät keskusteluihin mielellään aiheesta kuin aiheesta. Huoneessa kirjoittelin rästissä olevia sähköposteja töihin ja koitin valmistella Kyproksen reissun jälkeisiä opetuspäiviä joihin toivoin saavani tulevalla viikolla eväitä. Henkisesti olin vielä hyvin paljon Viitaniemessä ja mietiskelin mikä kaikki mahdollisesti jäi hoitamatta ennen lähtöäni.

Ensimmäinen koulutuspäivä jännitti tietenkin ja odotukseni olivat korkealla. Pettymys oli melkoinen kun koulutustilaan hotellin alakertaan saapuessani huoneessa oli vain neljä ihmistä minun lisäkseni, näistäkin yksi osoittautui opettaja Carolaksi. Olin odottanut isompaa ryhmää, kunnon ryhmäytymistä ja toisilta oppimista. Sanja ja Bojan olivat Zagrebin teknillisestä korkeakoulusta ja Mary eli Meeri Virosta jossa opettaa psykologiaa Venäläisessä lukiossa. Kävimme läpi koulutuksen ohjelmaa, tutuimme ja kerroimme odotuksistamme. Pian selvisi että kyseessä ei ollutkaan perinteinen luentotyyppinen koulutus vaan henkilökohtainen prosessi johon meidän kaikkien tuli sitoutua. Jotain hiukkasen syvällisempää, ymmärsin, muutakin kuin hyödyllisiä linkkejä töissä eteenpäin jaettavaksi. No sehän sopi minulle paremmin kuin hyvin. Ensimmäinen päivä ei ihan annillaan vakuuttanut mutta onneksi jo seuraava päivä teki sen. Ensimmäisen päivän anti oli pintaraapaisu sosiaaliseen älykkyyteen, teimme myös harjoituksen jossa saimme tehtäväksi tuijottaa valitsemaamme pisteeseen ja keskittyä läsnäoloon…olin hiukan hämmentynyt mutta en läheskään yhtä paljon kuin teknillisen korkeakoulun ohjelmoinnin opettajat. Toiveeni uusien ihmisten tapaamisesta toteutui kreikkalaisessa illassa jossa tutuimme viiteentoista Falunin Yliopiston hallinnon työntekijään jotka olivat opiskelemassa saman koulutuksenjärjestäjän koulutuksessa ryhmätyötaitoja.

Jotain olin edellisenä päivänä tainnut oivaltaa ja prosessini oli ilmeisesti käynnissä koska tiistaipäivä alkoi todella hyvällä mielellä ja innolla: olin ymmärtänyt mistä kenties on kyse ja miten saan mahdollisimman paljon irti koulutuksesta: läsnäololla, osallistumisella ja avoimella asenteella. Opettaja Carola oli eriomainen esimerkki opettamastaan asiasta. Tuntuu että opin kaiken aikaa vain seuraamalla hänen toimintaansa. Puhuimme mm. tunteiden näyttämisen merkityksestä ja siitä miten perinteisesti opettajan tunneilmaisu on hyvin suppeaa. Jaoimme esimerkkejä onnistuneista tunteiden näyttämisen ja jakamisen kokemuksista. Muita päivän tärkeitä aiheita olivat aktiivinen kuuntelu, heijastaminen ja toisen tunteiden tunnistaminen ja tulkinta. Opetus oli hyvin keskustelevaa ja hyödynsin kysymisen ja dialogisuuden mahdollisuutta oikein urakalla. Asia oli mielenkiintoista ja omaa elämää koskevaa mutta silti kaiken aikaa pidin mielessäni miten hyödyntäisin saamaani oppia opetuksessani. Alunperin ajatuksena oli että lähden oppimaan JET- koulutuksia varten mutta nyt kaiken aikaa löysin uusia koulutuksia ja koulusaloja joiden kouutuksiin sain uutta sisältöä ja asioista ja sen lisäksi vahvistusta omilla ajatuksilleni. Olen vuorovaikutuksen opettaja ja tunneälyhän on tiiviisti yhteydessä siihen. Ensimmäinen askel hyvää vuorovaikutukseen muiden kanssa kun lähtee siitä puheesta joka kuuluu oman pään sisällä.

Ohjelmassa keskiviikkona oli se miten osoittaa paremmin tukea, supportiivisuutta ja vastata toisen tunnereaktioihin. Lisäksi käsittelimme erilaisuuden ymmärtämistä ja hyväksymistä. Asiathan ovat sanoina yksinkertaisia mutta käytännössä vaikeita ja oman pään sisässä tehtävää työtä.

Koulutuksen viimeinen varsinainen opetuspäivä oli torstai ja teimme käytännön harjoituksia, mm. tunteen ankkurointiharjoituksen joka on ihan sellaisenaan siirrettävissä suoraan opetukseen. Teimme mykistävän harjoituksen jossa ryhmä ohjaili minun ajatuksiani minun sitä tietämättä. Alitajuntamme keskustelivat keskenään enkä olisi uskonut sitä mahdolliseksi ellen ollut itse mukana harjoituksessa. Koulutus kokonaisuudessaan oli niin intensiivinen ja jollakin tavalla vaativakin että en usko samanlaisen ymmärryksen syntyvän vaikka olisin samaa asiaa käynyt työpäivien päätteeksi opiskelemassa muutaman tunnin jossakin. Nyt olimme ikään kuin omassa kuplassamme irrallaan kaikesta ja se mahdollista onnistuneen henkilökohtaisen prosessin.

Perjantaina oli vuorossa retkipäivä vuoristoon ruotsalaisten kanssa ja tutustuminen kurionin arkeolginen alueeseen. Kuskimme Marco hoiti opastuksen vaikka matkassa oli myös Dorean edustaja. Aloitimme mosaiikeista arkeologiselta alueelta ja oppaamme aloittaessa opastusta vartija tuli tarkistamaan hänen opaslupaansa, jota ei ollut, joten jäimme ilman opasta. Vartija seurasi joukkoa vahtien ettei kukaan ala kertoa kenellekään mitään. Hiljaisuuden vallitessa tutkimme antiikin aarteita ja arvailimme mitä ne mahtavat olla. Kävimme viinitilalla maistelemassa paikallisia viinejä joita ei niin paikallinen isäntä eli filippiniläispariskunta meille esitteli. Ostin vähän tuliaisia työkavereille, harkitsin makkarannäköistä viininjämistä tehtyä ”toffeeta” mutta päädyin pistaasi- ja ruusunvesimarmeladeihin. Lounas oli järjestetty pieneen kreikkalaiseen kylään. Pöytään kannettiin jos jonkinlaista herkkua, punaviinissä liotettuja makkaroita, köfteä, viininlehtikääryleitä, fetasalaattia, vartaita. Kun olimme nousemassa pöydästä tarjoilija syöksyi paikalla pääruuan kanssa ja istutti meidät takaisin pöytään… kaikesta syömisestä pökertyneinä kävimme vielä luostarin kirkossa ja teimme muutamia tuliaisostoksia. Bussissa kuski olisi vienyt meidät vielä ylemmäs vuoristoon mutta olimme jo sen verran väsyneitä että pyysimme päästä hotellille lepäämään. Illalla poikkesin vielä ruotsalaisten terassilla drinksulla ja keskustelimme jopa muutaman sanan ruotsiksi. Menin ajoissa huoneeseeni sullomaan tavaroita kutistuneeseen matkalaukkuuni ja varmistelemaan että puhelimen herätys varmasti toimii.

Aamiaisella hyvästelin Maryn. Costas noukki minut yhdeksän aikaan hotellilta ja tällä matkalla vertailimme asuntolainojen korkoja ja hintoja Suomessa ja Kreikassa. Lentokentällä jatkoin vielä kansainvälistymistä tutustumalla Tenneseeläiseen vaihto-opiskelijaan jonka kanssa menimme samalla bussilla Tikkurilaan. Poika oli matkustanut liituraitapuvussa 30 tuntia ja matkatavarat olivat päätyneet brysseliin. Ensivaikutelmat suomesta olivat kuulemma ”straight lines and clean” mutta lohdutin että Vantaa ei ole kauneinta suomea todellakaan vaan kohta junan ikkunasta ei muuta näykään kuin metsää ja metsää. Sitten hetki junan odottelua ja junaan torkkumaan ja metsäisiä maisemia ihastelemaan. Kotona olin iltamyöhällä väsyneenä onnistuneesta matkasta onnellisena.

Anna Klemi,  Jyväskylän aikuisopisto