Kaikki kirjoittajan arkistoija artikkelit

Tietoa ja tilastoja 2012

2013-10-23 15.30.01

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO kerää ja julkaisee vuosittain tilastot kansainvälisestä liikkuvuudesta. CIMO on tilastoinut ammatillisten oppilaitosten liikkuvuutta vuodesta 2008 lähtien; sitä ennen tiedot keräsi Opetushallitus.

Nyt julkaistussa raportissa esitellään ammatillisten oppilaitosten liikkuvuuslukuja vuodelta 2012. Tilastointi koskee kaikkia opiskelijoita, jotka ovat ammatilliseen tutkintoon johtavassa koulutuksessa sekä sen parissa työskenteleviä opettajia ja muuta henkilöstöä. Se kattaa siten myös oppisopimuskoulutuksen ja ammatillisen aikuiskoulutuksen.

Vuonna 2012 Jyväskylän koulutuskuntayhtymästä ns. pitkiin vaihtoihin (keskimäärin 6 viikkoa) osallistui 188 opiskelijaa. Alueellisesti vertailtuna ulkomaille lähtevien opiskelijoiden määrä suhteessa opintonsa aloittaneisiin on laskenut lähes kaikilla alueilla. Keski-Suomen osalta laskua on ollut 8,4%. Keski-Suomeen saapuneiden opiskelijoiden määrä (144) sen sijaan on nousuut komeasti vuodesta 2o11 (+51,6%).

Tulokset eivät kv-toimijoille tule yllätyksinä, mutta herättävät koko joukon jatkokysymyksiä. Yleisimmin liikkuvuuden esteiksi mainitut rahoituksen epävarmuus ja prosessien kirjavuus on enemmän tai vähemmän ratkaistuja. Mistä siis kiikastaa? Onko ’tuotantoprosessissamme’, jotain kohtia joita pitää vielä viilata? Saavatko kaikki opiskelijat tasaveroisesti tietoa ja ohjausta liikkuvuuteen liittyen? Millainen on vastaanottavien kumppaneiden verkostomme – vetääkö se kaikki kynnelle kykenevät vai olisiko sitä syytä tarkastella kriittisesti? Näihin ja muihin esille nouseviin liikkuvuuden esteisiin on syytä kohdistaa tarkempaa katsetta vuoden 2014 aikana.

Cimon tilastojulkaisun löydät täältä:

http://www.cimo.fi/palvelut/julkaisut/selvitykset/tietoa_ja_tilastoja_-raportit_2_2013

Vuoden 2012 ja 2013 tarkemmat tilastotiedot on saatavissa oppilaitoksittain tammikuussa 2014 kunkin oppilaitoksen kansainvälisten asioiden koordinaattoreilta. Jyväskylän ammattiopiston seurantatietoihin vuosilta 2009-2012 voit tutustua intrassa jo nyt.

 

Rea Tuominen

Jyväskylän ammattiopisto

 

 

 

”En näe ihmisiä, näen vain oravia.”

Kuuntelin menneellä viikolla kävelylenkillä Yle Areenasta Sataedun koulutuspäällikön Pirjo Raunion haastattelua. Raunio väitteli 18.10.2013 työperäisestä maahanmuutosta Tampereen yliopistossa. Erityisesti haastattelussa ajattelemisen aihetta antoi vastaus kysymykseen miksi moni tänne töihin tullut lopulta kuitenkin palaa Suomesta kotimaahansa ja kuinka heidät saataisiin pysymään täällä?Tutkimukseen osallistuneista osa kertoi sopeutumattomuuden ja kotiinpaluun yhdeksi syyksi työpaikan ilmapiirin.

Kansainvälisyyskoulu 2-hankeen siirtyessä nyt kohti loppusuoraa olen viime aikoina usein pohtinut tavoitteitamme. Olemmeko tehneet niitä asioita, joita piti? Mitä vielä pitää ehtiä ennen kuin kehittämistyö tässä muodossa päättyy? Mitä tarkoitamme kun sanomme, että tavoitteena on että kaikilla meiltä valmistuneilla tulisi olla kansainvälisissä ja monikulttuurisissa työskentelyn perustaidot? Miten nämä perustaidot määritellään ja miten niitä mitataan?

Yle Areenasta kuuntelemani juttu muistutti jälleen kuinka tärkeitä nämä taidot ovat. Ottamatta millään lailla kantaa maahanmuuttopolitiikkaan – aktiiviseen, passiiviseen, työ- tai hormoniperäiseen (jälkimmäinen on Roman Schatzin lanseeraama käsite) – tosiasia on kuitenkin se, että maamme on ja on aina ollut monikulttuurinen emmekä me tässä globaalissa taloudessa pääse täällä maailmaa pakoon. Kansainvälisissä ja monikulttuurisissa työyhteisöissä toimimisen taitoja siis tarvitaan, mutta mitä ihmettä ne ovat?

Kansainvälistä tai kulttuurien välistä osaamista on tutkittu jo pitkään. Tämän aihepiirin tutkimus on kenties vanhinta ja vahvinta  USA:ssa, joka on kuten kaikki tiedämme ’kansojen sulatusuuni’. Myös Suomessa on tehty kulttuuriseen osaamiseen liityvää tutkimusta mm. koskien suomalaisia komennusmiehiä ulkomailla. Tutkimuskirjallisuudesta löytyy monia määritelmiä kansainvälisyysosaamiselle ja näiden määritelmien joukosta on meidän tässä tämän kehittämishankkeen loppuvaiheessa vielä löydettävä ja valittava se omamme.

Jyväskylän yliopiston kulttuurien välisen viestinnän professori (emerita) Liisa Salo-Lee määrittelee kansainvälisyysosaamisen seuraavasti. Kansainvälisyysosaaminen on

  1. kyky viestiä toisesta kulttuurista olevien ihmisten kanssa tavalla, joka saavuttaa näiden kunnioituksen ja luottamuksen
  2. kyky sopeuttaa ammatilliset taitonsa (sekä tekniset että johtamistaidot) paikallisiin olosuhteisiin ja rajoituksiin,
  3. kyky sopeutua henkilökohtaisesti siten, että on tyytyväinen ja kokee toisessa kulttuurissa olemisen ja (monikulttuurisessa työyhteisössä) työskentelyn luontevaksi.

Kansainvälisyysosaamisen määritelmää ja muita kansainvälisyyteen liittyviä asioita työstettiin sosiaali- ja terveysalan tutkinnon osalta maanantaina 21.10.2013 pidetyssä ECVET arjessa -seminaarissa ja sen pohtimista jatketaan koko kuluva lukuvuosi kaikkien koulutusalojen kanssa yhdessä ja erikseen. Pysy siis kuulolla tai ole yhteydessä, jos sinulla on ideoita asian tiimoilta. ECVET arjessa-seminaarista lisää seuraavassa blogikirjoituksessa.

 

Rea Tuominen

Kansainvälisyyskoulu2-hankkeen projektipäällikkö

Jyväskylän ammattiopiston kansainvälisten asioiden koordinaattori

 

P.S: Raunion haastattelun otsikolla ”En näe ihmisiä, näen vain oravia.” löydät YleAreenasta

http://yle.fi/puhe/ohjelmat/politiikkaradio/en_nae_ihmisia_naen_vain_oravia_8032.html

ECVET tulee

2013-09-16 09.38.34ECVETin tulolla on uhkailtu jo pian kymmenen vuotta. Eikä suotta. Nyt se on todella tulossa.

 

Kukin EU:n jäsenvaltio saa ns. avoimen koordinaation periaatten mukaan itse päättää missä määrin ECVET:in eli eurooppalaisen opintosuoritusten siirtojärjestelmän ottaa käyttöön elokuuhun 2014 mennessä. Suomessa on valittu linjaksi integroida ECVET osaksi tutkintojärjestelmäämme varsin kokonaisvaltaisesti. Tältä osin kansallinen ECVET:in käyttöönotto etenee koulutuksen järjestäjien opetussuunnitelmaprosesseissa ja niistä vastaavien ohjauksessa.

Kansainvälisessä toiminnassa ECVET on ollut tavalla tai toisella mukana jo vuodesta 2004 ensimmäisten ECVET-pilottihankkeiden kautta. Mutta mistä ECVET:issä sitten oikein on kyse? Liikkuvuuden osalta ECVET-suosituksen voisi kiteyttää seuraavasti:

Ennen vaihtoa määritellään yhdessä vastaanottavan osapuolen kanssa mitä osaamista (learning outcomes) opiskelija saa/hankkii vaihdon aikana,  miten hankittu osaaminen arvioidaan ja kuinka se dokumentoidaan kohdemaassa. Osaaminen määritellään tietoina, taitoina ja pätevyytenä (knowledge, skills and competences).  Palattuaan opiskelijan vaihdon aikana osoittama osaaminen hyväksytään täysimääräisenä osaksi hänen tutkintoaan, eikä hänen tarvitse enää uudellen osoittaa osaamistaan ko. osa-alueilla kotimaassa.

Periaatteessa tämä määritelmä ei mitenkään poikkea laadukkaasti toteutetusta liikkuvuudesta ECVET:in kanssa tai ilman. ECVET -järjestelmän soveltaminen on kuitenkin jo nyt pilottien aikana osoittanut parantavan liikkuvuuden laatua ja vahvistavan kumppanisuhteita.

Jyväskylän ammattiopisto on ollut ja on parhaillan mukana useammissa ECVET:iä pilotoivissa hankkeissa, joiden kokemuksia ja tuloksia juurrutetaan osaksi normaalia liikkuvuusprosessiamme. Nyt päättyvän YourECVET -hankkeen aikana testattiin erilaisia vaihtojen dokumentointitapoja ja opiskelijoille tehtävä koulutussopimus (learning agreement) onkin tämän hankkeen tuloksena ollut jo vuoden ajan ns. ECVET-yhteensopiva.

Seuraavassa vaiheessa kootaan kokemuksia  puitesopimuksista (memorandum of understanding) mm. ECVET4Practitioners -hankkeessa. Näiden kokeiluiden tuloksista raportoidaan jatkossa mm. tässä blogissa sekä intrassa.

 

Lisätietoa Jyväskylän ammattiopiston ECVET-hankkeista: Rea Tuominen, projektipäällikkö, kansainvälisten asioiden koordinaattori

Lisätietoa ECVETistä:

http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/artikkelit/ammatillisen_koulutuksen_koeoepenhamina-prosessi/ecvet.html

Kuva: YourECVET -hankeen päätösseminaari 16.-18.9.2013, Bled, Slovenia

 

 

 

Koulutusviennin kokemukset vaihtoon 13.9.2013

 EduCluster Network, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy ja Keski-Suomen liitto järjestivät 13.9.2013 seminaarin, jossa paneuduttiin koulutusvientikokemusten tähän astiseen antiin sekä tulevaisuuden näkymiin. Tilaisuuden pääpuhujana oli pian Cimon johtajan tehtävästä Harvardiin siirtyvä Pasi Sahlberg.

 

Sahlberg haastoi osallistujia pohtimaan miten suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuudet (yhteistyö, luovuus, luottamukseen perustuva vastuullisuus, tasa-arvo ja pedagogiikka) saadaan tuotteistettua. Tapahtumasta lisää seuraavassa koulutusvientiä koskevassa blogikirjoituksessa.  Sitä ennen Sahlbergin ajatuksiin voi tutustua Opettaja-lehden numerossa 35/2013.

Lisätietoja Kirsi Koivunen, Jyväskylän aikuisopisto.

 

2013-09-14 22.27.20

Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan

Kansainvälisyys liiketalouden perustutkinnossa

Kansainvälisyyden merkitys on tänä päivänä on suuri – olemme ihan varmasti itse kukin törmänneet vaikkapa kaupassa tai virastoissa asioidessamme asiakkaisiin tai työntekijöihin, joiden kotimaa on muu kuin Suomi. Vastaavasti itse maailmalla liikkuessamme saattavat asiakaspalvelu ja kaupankäyntikuviot mennäkin eri kulttuureissa ihan eri lailla kuin mihin olemme kotona tottuneet. Yritykset kansainvälistyvät ja internetin myötä maailma tuntuu päivä päivältä kutistuvan. Yritysten työntekijät, asiakkaat, omistajat, yhteistyökumppanit, kilpailijat, sidosryhmät – eri kansallisuuksien ja kulttuureiden kohtaaminen työelämässä on jokapäiväistä ja normaalia kanssakäymistä. Kielitaidon lisäksi myös oman näkökulman avartaminen omien tuttujen kuvioiden ulkopuolelle on meille kaikille tärkeää ja välttämätöntä.

Liiketalouden perustutkinnon opiskelijat sijoittuvat työelämässä tyypillisesti erilaisiin asiakaspalvelu-, myynti, taloushallinnon ja toimistotehtäviin. Asiakaspalvelutehtävissä he kohtaavat erilaisia asiakkaita eri kulttuureista ja maista.  Toimiminen kansainvälisessä ympäristössä on jokapäiväistä – siksi kansainvälisyyden yhdistyminen liiketalouden opintoihinkin pitäisi olla hyvin luontevaa ja itsestään selvää. Kansainvälisyyskoulu 2 –hankkeessa tavoitteena olikin kuvata, miten kansainvälisyys ja monikulttuurisuus näkyvät  merkonomien koulutuksessa ja työssäoppimisessa.

 

Liiketalouden perustutkinnon opinnot suuntautuvat joko talous-toimistopuolelle tai asiakaspalvelu ja myyntialalle. Tutkintoon valmistavassa koulutuksessa olemme sisällyttäneet opetukseen tutkinnon osittain erilaisia kotikansainvälistymistä ja kielitaitoa tukevia oppimistehtäviä ja harjoituksia. Lisäksi työssäoppimisessa opiskelijat kohtaavat ihmisiä eri kulttuureista ja maista. Heitä kannustetaan toimimiseen ja työskentelyyn kansainvälisessä ympäristössä. Osa opiskelijoista on työssäoppimassa kansainvälisissä yrityksissä ja opiskelijoilla on myös mahdollisuus suorittaa aikuisopiston kautta työssäoppimisjakso ulkomailla.

 

 
Hankkeen yhteydessä kuvasimme, miten kansainvälisyys sisältyy opetukseen tutkinnon osittain. Kokeilimme ja toteutimme eri kursseihin liittyen kotikansainvälistymistä ja kielitaitoa tukevia oppimistehtäviä, materiaaleja ja harjoituksia. Pystyimme hyödyntämään osassa harjoituksia aikuisopistossa samanaikaisesti opiskelevia maahanmuuttajia, joten maahanmuuttajaryhmien opiskelijat ja opettajat ovat olleet tiiviisti mukana kehittämishankkeeseen liittyvien tehtävien suunnittelussa ja antaneet palautetta kokemusten pohjalta. Yhteistyö heidän kanssaan onkin ollut hyvin antoisaa. Olemme saaneet kokemusten kertyessä uusia ideoita ja ajatuksia kansainvälisen toimintamallin  kasvattamiseksi – tavoitteena onkin ollut hankkeen aikana kehitettyjen oppimistehtävien vieminen käytäntöön jatkuvaksi toiminnaksi. Tässä Optima on osoittautunut hyväksi työkaluksi – aineisto on siellä kaikkien saatavilla ja tulee hyödynnettyä kurssien oppimateriaalina. Samoin nettilinkkien ja netissä saatavilla olevan sähköisen materiaalin jakaminen onnistuu luontevasti Optiman kautta.

 

Esimerkkejä hankkeen aikana merkonomi- sekä maahanmuuttajaopiskelijoiden kanssa toteutetuista harjoituksista ja sitä kautta käyttöönotetuista toimintamalleista:

Asiakaspalvelu: Mystery shopping – oppimistehtävä

Merkonomiopiskelijat havainnoivat asiakaspalvelua yhdessä maahanmuuttajaopiskelijoiden kanssa. Pienryhmissä käytiin asioimassa erikoistavaraliikkeissä, ruokakaupassa ja toimistoissa. Samalla tarkkailtiin, miten asiakaspalvelija suhtautuu, kun kyseessä on eri kulttuurista oleva asiakas. Yritykset valittiin maahanmuuttajien toiveiden mukaan: jos heillä oli kysymyksiä tai ongelmia niissä asioinnin suhteen, niin merkonomiopiskelijat pystyivät opastamaan heitä asioinnissa.

 Myyntityö: Puhelinmyyntiharjoitus

Merkonomiopiskelija soitti maahanmuuttajaopiskelijalle ja esitteli hänelle lehtimyyntikampanjan. Tarkoituksena oli käydä myyntitapahtuma läpi pyrkien mahdollisimman hyvään lopputulokseen ja viestinnän selkeyteen. Puhelun päätyttyä vielä varmistettiin puolin ja toisin, että tiedot tuli kirjattua oikein ja että kyseessä oli harjoitus eikä lehti kolahda ensi kuussa postiluukusta kotiin 🙂

Kaupan palvelu: ryhmäkeskustelu kulttuurienvälisistä eroista kaupan alalla

Keskustelimme pienemmissä ryhmissä, minkälaisia kaupat ja kaupankäyntitavat ovat Suomessa ja vertailimme, minkälaisia eroja on maahanmuuttajaopiskelijoiden kotimaahan. Opiskelijat keskustelivat eri aiheista: liikkeiden ulkoasu, myyntitapa, valikoima, hintataso, kilpailu, tuotteiden laatu, mainonta, maksuvälineet, aukioloajat, kaupan alan työ, palkkataso, työajat, koulutus. Lopuksi valittiin joka ryhmästä yksi aihe, joka oli eniten herättänyt kiinnostusta ja esiteltiin se koko porukalle.

Opiskelijat ovat pitäneet harjoituksista ja kokeneet ne hyvin avartaviksi. Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan – kansainvälistyminen onnistuu hyvin opintojen yhteydessä, riittää kun antaa vaan ajatusten lähteä matkaan!

Lisätietoja antaa Maria Linnavirta Jyväskylän ammattiopistosta.