Gradia Jyväskylän opinto-ohjaajat vierailivat kesällä 2019 puitesopimuskumppanimme luona Alakomaissa. Vierailun koordinoinut Rijn Ijssel -oppilaitos on yksi Gradian pitkäaikaisimmista kumppaneista ja yhteistyötä on monilla tasoilla. Opiskelijavaihtoa on mm. luovilla aloilla, datanomeilla ja autoalalla. Samaan aikaan samassa kohteessa oli myös sosiaali- ja terveysalojen opettajia Gradiasta. Opojen vierailu käynnistyi Graafschap Collegesta, Doentinchemistä, jonka kanssa yhteistyötä on tehty mm. yhteisten aineiden henkilöstövaihtojen tiimoilta.
Teksti ja kuva: Tuija Nurminen, Seija Ala-Ruona ja Mika Mouhu
Graafschap College
Tutustuimme Graafschap Collegen
ohjausjärjestelmään ja eri paikkoihin missä ohjausta tehdään. Kävimme
oppilaitoksen eri kampuksilla, sekä paikallisen kulttuurikeskuksen tiloissa
toimivassa alanvaihtajille tarkoitetussa pajassa. Meille oli järjestetty myös
tutustumiskäynnit kahteen eri yksikköön, jotka oli tarkoitettu keskeyttämisuhan
alla oleville opiskelijoille.
Rijn
Ijssel College
Rijn Ijssel Collegessa pääsimme tutustumaan yleisesti ohjausjärjestelmään ja eri kampuksien toimintaan. Saimme kattavan kuvan ohjauksen järjestämisestä ja erilaisista ohjausalan ammattilaisista, jotka toimivat ohjauksen parissa.
Rijn Ijsselissä meille oli järjestetty kaikille
kolme eri mahdollisuutta päästä tutustumaan opinto-ohjauksen opetuksen eri
toimijoiden työhön. Jalkauduimme eri päivinä eri kampuksille seuraamaan heidän
työpäiväänsä.
VOS
Mariendael
Oppilaitoksessa opiskelee erityistä tukea
tarvitsevia opiskelijoita ennen ammatillisten opintojen aloittamista tai
tarvittaessa kesken opintojen lyhyitä jaksoja. Heillä oli esimerkiksi käytössä
neljä eri pituista työssäoppimisjaksoa, joiden tarkoitus oli rajata
ammatillisia valintoja pyramidimallilla. Ennen tutustumisjaksoja opintojen
alussa opiskelijat kävivät monilla tutustumiskäynneillä yrityksissä.
Työssäoppimisjakson pituus kasvoi opintojen edetessä ja myös tutustumisen kohde
oli yhä enemmän rajattu kiinnostuksen ja tulevan alan mukaan.
RBL
Saimme myös lyhyen esitelmän oppilaitoksen ohjausjärjestelmän yhteistyöstä kaupungin poissaolovirkailijoiden kanssa. Kaupungilla on oma toimisto, jonka tarkoituksena on estää koulun keskeyttämisiä ja eroamisia. Toimiston kaksi virkailijaa kertoivat meille työstään ja yhteistyöstä koulujen kanssa. Jos alaikäinen opiskelija ei opiskele, vanhemmat voivat joutua oikeudelliseen vastuuseen. Kaupungin poissaolovirkailijat tekevät yhteistyötä syyttäjän kanssa tällaisissa tilanteissa.
Lopuksi
Saimme kattavan kuvan paikallisesta ohjausjärjestelmästä, eri toimijoista ja heidän välisestä yhteistyöstä. Toiveena on, että matkalta kertyneet kokemukset ja uudet ideat voisivat tuoda jotain uutta omaan käytännön työhön ja ohjausalan edistämiseen. Tällaista tutustumismahdollisuutta voi lämpimästi suositella kaikille tuomaan uutta potkua omaan työhön.
Lisätietoa henkilöstöliikkuvuuksista: Rea Tuominen, kv-suunnittelija, p. 6159