EMEU – hanke päättyi, mutta verkoston toiminta jatkuu
Alunperin tekniikan ja käsi- ja taideteollisuusalojen opiskelijavaihtojen verkosto laajenee nyt uusille aloille. Hankkeen alun jälkeen mukaan ovat tulleet rakennusalan ja puuatresaanien lisäksi jo pintakäsittely- ja metallialat. Uudessa EMEU4ALL -hankkeessa toimintamallia levitetään mm. palvelualoille. Jyväskylän ammattiopistosta mukana pilotoinnissa ovat sosiaali- ja terveysala sekä horaca.
Verkoston toiminnan kannalta tärkeä rooli on ollut ja tulee jatkossakin olemaan sen verkkosivuilla http://em-eu.eu/ Osoite pysyy muuttumattomana, mutta verkkosivuille on tulossa helmi-huhtikuun 2017 aikana useita muutoksia, jotka parantavat sen käytettävyyttä. Sivuille tulee enemmän informaatiota helpommin käytettävässä muodossa ja moduuleihin kirjautumistoiminto paranee. Samalla verkoston laatuprosesseja kehitetään ja mm. palautteista saaadun informaation käyttämistä parannetaan.
Verkkosivuista vastaava Århus Tech:in koordinaattori Louise Okon Willie, laatuprosesseista vastaava Bridgwater&Taunton College:n Jon Harding ja ECVET -prosessista vastaava koordinaattori Rea Tuominen kokoontuivat 12.-13.1.2017 valmistelemaan tulevia muutoksia. Niistä tiedotetaan erikseen sitä mukaa kun muutokset sivuille tulevat käyttöön tai viimeistään seuraavassa verkoston kokouksessa, joka pidetään toukokuussa Hyvinkäällä.
Lisätietoja Rea Tuominen p. 6159