Merta edemmäs kalaan…

Teksti ja kuvat: Marita Räisänen

Auringon loisto täytti ahnaasti työhuoneeni tänään Kyllönmäellä. Keväinen valo toi mieleeni tapahtumarikkaat lämpimät päivät Puolassa… Kuta kuinkin vuosi on nimittäin vierähtänyt siitä kun osallistuimme isohkolla porukalla Kielcessä, Swietokrzyskien maakunnassa School Initiative Centre – ”Cafe Culture” hankkeemme loppuseminaariin. Saimme nauttia auringontäyteisistä kevätpäivistä kauniin Holy Cross Mountainin maisemissa hankkeemme viimeisen tapaamisen yhteydessä. Olimme vierailleet hankkeen puitteissa kerran aikaisemmin samalla alueella, ja vastaavasti puolalaiset hankekumppanimme olivat olleet meidän vierainamme kaksi kertaa Jyväskylässä. Kyse oli Comenius Regio –rahoitusohjelman kahden Euroopan maan välisestä hankkeesta, jossa keskiössä olivat toisen asteen opiskelijoiden extracurricular aktiviteetit ja ohjaus opiskelijoiden aktivoimiseksi. Hanke toteutettiin vuosien 2011 – 2013 aikana. Eräänä päivänä tuli esimieheltäni Sirkalta sähköpostiviesti, jossa hän kertoi ehdottaneensa minua, kuraattoria, opinto-ohjaaja Keijoa ja nuoriso-ohjaaja Miraa mukaan hankkeeseen Jyväskylän ammattiopiston edustajiksi, mikäli olisimme kiinnostuneita kansainvälisestä toiminnasta. Mahdollisuus hakeutua mukaan kv-toimintaan on siis koko koulutuskuntayhtymän henkilökunnalla. Oikeesti!

Poland April 2013 089

Yksi asia on varma: jos haluat nopeasti useita uusia tuttavia ja elämyksiä, ota osaa kv-hankkeeseen! Useat puolalaiset hankkeen kautta tutuksi tulleet tuttavamme jäivät varmasti meidän mieleemme; opimme heiltä niin monia asioita paitsi puolalaisesta koulutusjärjestelmästä, opiskeluhuollosta, oppilaitosten kerhotoiminnasta, myös ystävällisyydestä, puolalaisista kansantansseista, Puolan historiasta, vieraanvaraisuudesta… Erityisen mieleenpainuvia hetkiä koimme tavatessamme puolalaisia nuoria muun muassa taidekoulussa, ammattioppilaitoksessa, vuonna 1602 perustetussa koulussa … Kylmäksi tuskin ei jäänyt meistä kukaan myöskään silloin kun eräs puolalainen heleä ääninen opiskelija esitti meille lähes täydellisesti suomea ääntäen J. Karjalaisen ” Kolme cowboyta” …

Poland April 2013 550

Poland April 2013 667

Entäpä se otsikossa viittaamani kalastus? Kyllä, tässä tapauksessa kannatti mennä merta edemmäs kalaan. Ja hyvä saalis löytyikin! Nimittäin kaikki hankkeessa toimineet yhteistyökumppanit Jyväskylästä! Esimerkiksi Keski-Suomen liiton yhdistän nyt Anuun ja Educlusterissa toimii Katja. Kuinka helppoa on näiden kokemusten jälkeen ohjata maahanmuuttajataustaisia opiskelijoitani monikulttuurikeskus Glorian toimintaan mukaan, kun olemme Glorian Anun, Arjan ja Glorian kanssa ihmetelleet monet tunnit yhdessä puolalaisten nuorten elämää istuen tuntikausia autossa matkaten kohti Krakovaa. Voionmaan lukio on saanut kasvot  muun muassa Miiasta ja Lyseon lukion arki on tullut minulle tutummaksi Railin ja Tatun kautta. Minulle on syntynyt hyviä, toimivia sidosryhmäkontakteja ja uusia verkostoja Jyväskylään. Ja mikä mainio mahdollisuus minulla oli käydä hankkeen puitteissa rauhassa perusteellisia keskusteluja näihin asioihin liittyen omien ammattiopiston työkavereideni kanssa.

Käyttäkää hyvät ihmiset koulutuskuntayhtymän tarjoamia mahdollisuuksia osallistua kansainväliseen toimintaan! Käykää kalassa! Mutta varautukaa suureen saaliiseen!

Wszystkiego najlepszego!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *