Aihearkisto: opiskelijaliikkuvuus

Vaikuttaako vaihto?

IMG-20160525-WA0018IMG-20160525-WA0016

Kuvissa kenties Liverpoolin tunnetuin nelikko pronssiin ikuistettuna sekä opiskelija Janika Höysniemi, opinto-ohjaaja Kirsi Nerg ja koordinaattori Jeanette Leigh arviointi- ja palaute keskustelussa 19.5.2016

Vaikuttavuuden arviointi korostuu kaikessa oppilaitoksen toiminnassa näinä niukkenevien resurssien aikana. Vaikuttavuuden arvioinnilla tarkoitetaan sen mittaamista onko tehdyillä toimenpiteillä saatu aikaan niitä vaikutuksia tai muutoksia, joihin on pyritty. Avainkysymyksiä vaikuttavuuden arvioinnissa ovat mm. onko ajan mittaan tapahtunut yksilö tai organisaatio tasolla (haluttua) muutosta, kuinka merkittävä muutos on ollut, keitä kaikkia muutos on koskettanut ja onko muutos kestävää?

Opiskelijaliikkuvuuden osalta pitkän aikavälin vaikuttavuuden arviointi oppilaitoksessa on vaikeaa ellei mahdotonta. Tämä tehtävä jääkin pääosin erilaisille tutkimuslaitoksille, jotka pystyvät erilaisten tietokantojen, tilastojen ja systemaattisten kirjallisuuskatsausten avulla selvittämään esim. ammatillisten opiskelijoiden vaihtokokemusten vaikutusta ja hyötyjä suomalaiselle työelämälle. Oppilaitoksessa tapahtuva vaikuttavuuden mittaaminen kohdistuu siten pääosin lyhyen aikavälin, osittain jopa välittömien, vaikutusten mittaamiseen.

image-1-1024x768image

Kuvassa lähihoitajaopiskelijat Moona Sundmand ja Tiia Kukkonen työntouhussa Portsmouthissa toukokuussa 2016.

Työelämä ja sen vaatimat taidot ovat murroksessa mm. nopean informaatioteknologian kehittymisen ja globalisaation seurauksena. Osaaminen ei siten enää vuosiin ole ollut ainoastaan oman erikoisalan hallintaa, vaan se on myös sosiaalisuutta, kykyä toimia ryhmässä sekä laaja-alaisuutta. Kansainväliset kokemukset kerryttävät taitoja, joita tarvitaan kaikissa työpaikoissa: sosiaalisia taitoja, kykyä pärjätä uusissa tilanteissa, kulttuurien ymmärtämistä, oma-aloitteisuutta sekä uskallusta, kielitaitoa unohtamatta.

kvosaaminen

 Lukuvuoden 2016-2017 aikana opiskelijapalautteiden mukaan vaihdoilla on ollut merkittävä tai erittäin merkittävä vaikutus oma-aloitteisuuten, itseluottamukseen, yhteistyötaitoihin, erilaisuuden ymmärtämiseen sekä ongelmanratkaisutaitoihin. Kaikki tämän päivän ja tulevaisuuden ammattilaisen ydinosaamista alalla kuin alalla! Englannissa pilottivaihdoissa keväällä olleiden opiskelijoiden mukaan lisäksi parasta vaihdossa oli niinkin arkinen asia kuin säännöllinen päivärytmi. Vaikuttavuuden mittareita ovat myös vaihdon vaikutus työllistymiseen ja verkostoituminen omalla alalla. Keväällä Englannissa olleiden valokuvausalan opiskelijoiden kannalta vaikutus ainakin oli positiivinen sillä he palaavat Liverpooliin juhannuksen jälkeen oman alansa kesätöihin ja lisäksi heillä on kontaktit nyt yhteen Britannian merkittävimmistä valokuvagallerioista sekä suora kontakti nimekkääseen valokuvaajaan, joka on luvannut jatkossakin mentoroida heitä.

IMG-20160525-WA0032

Kuvassa Jyväskylän ammattiopiston opettaja Keijo Salonen ja sähköalan opiskelja Santeri Nikkinen arviointi- ja palautekeskustelussa Liverpoolissa 20.5.2016.

Haasteena nyt ja jatkossa on miten ohjaamme opiskelijoita reflektoimaan –  kertomaan omasta osaamisestaan ja siitä mitä heidän vielä tulee oppia. Kova kilpailu työmarkkinoilla edellyttää potentiaalisilta työntekijöiltä korkeaa ammattitaitoa, mutta ammattitaitoisia hakijoita samaan tehtävään saattaa olla paljon. Erottautuminen työnhaussa voi tapahtua vähemmän konkreettisten asioiden kautta – esimerkiksi ulkomailla hankittujen taitojen avulla. Se nuori työntekijä, joka on kartuttanut kansainvälistä kokemusta esimerkiksi vaihdossa, voi olla strategisesti keskeinen. Hän voi avata näillä globaaleilla markkinoilla aivan uusia verkostoja yrityksen hyödynnettäväksi.

 

Lisätietoja: Rea Tuominen kv-koordinaattori p. 6159

Tulevaisuuden ergonomiaa hoitotyössä Tanskan malliin

Olemme kaksi lähihoitajaopiskelijaa Jyväskylän aikuisopistosta ja olimme työssä oppimassa kuuden viikon ajan Fremtidens Plejehemin palvelutalossa Tanskassa keväällä 2016. Fremtidens Plejehem on vuonna 2014 valmistunut pääasiassa iäkkäiden ihmisten palvelutalo Aalborgin kunnassa. Palvelutalon nimi suomennettuna tarkoittaa tulevaisuuden vanhainkotia. Fremtidens Plejehemissä on käytössä uusin teknologia ja apuvälineitä löytyy lähes joka tilanteeseen. Huomasimme harjoittelun aikana ergonomian olevan Tanskassa ehdottoman tärkeässä asemassa ja pääsimme tutustumaan apuvälineisiin, joihin emme ole vielä Suomessa törmänneet.

Jokaisen asukkaan huoneistoon oli asennettu älylattia, joka tunnisti jos asukas oli kaatunut. Kaatumisesta tuli välittömästi ilmoitus hoitajille, jotka osasivat mennä tarkastamaan asukkaan tilanteen. Tarvittaessa, asukkaan niin halutessa, lattiahälytin voitiin myös kytkeä pois päältä. Jokaisella asukkaalla oli käytössä tabletti, josta pystyi esimerkiksi säätämään huoneistonsa valaistusta ja olla yhteydessä läheisiinsä. Kylpyhuoneet oli tehty tilaviksi ja wc-istuimen korkeus oli säädettävissä sähköisesti ohjauspaneelista, josta pystyi myös valitsemaan automaattisen alapesun ja kuivauksen. Jokaisesta makuuhuoneesta löytyi kattonosturi (ks. kuva 1.) H-kiskolla, joka mahdollisti asukkaan turvallisen siirtämisen vuoteesta kylpyhuoneeseen tai pyörätuoliin.

1                                       2

Kuva 1. Nostolaite, joka kulkee katon kiskoja pitkin.

Kuva 2. Potilasvuode, jossa sähköiset laidat rullaavat lakanan kääntäen potilasta.

Asukkailla oli sähköiset sairaalasängyt, joihin oli tarvittaessa asennettu sähköinen kääntölakanamekanismi (ks. kuva 2.). Lakanan avulla asukkaan kääntäminen tapahtui vaivattomasti nappia painamalla ja hoitajan tarvitsi vain ohjata ja tukea asukasta kääntymään turvallisesti. Kääntömekanismin käyttö vähensi hoitajan kuormitusta esimerkiksi vuodepesuissa ja nosturin nostoliinaa laitettaessa. Tiukkojen tukisukkien pukemiseen oli käytössä kaksi erilaista menetelmää, jotka vähensivät hoitajien sorminiveliin kohdistuvaa rasitusta, näin ennaltaehkäisten sormien nivelrikkoa. Yksi vaihtoehto oli asettaa tukisukka pitkulaiseen telineeseen, josta sukka rullattiin silikonisen rinkulan ympärille, mistä sukka rullattiin jalkaan pyörittämällä silikonirinkulaa ylös pohjetta pitkin. Toinen tapa oli kääriä liukasta materiaalia oleva kangaspala jalan ympärille ja hivuttaa tukisukka jalkaan kämmeniä käyttäen. Kankaan tarkoituksena oli vähentää kitkaa. Viimeksi mainitussa tekniikassa oli tärkeää, että hoitajalla oli käsissään pitoa lisäävät hanskat, jotta hoitaja sai pitävän otteen sukan pinnasta. Lopuksi kangaspala vedettiin yläkautta ulos sukasta.

Harjoittelun aikana korostui erityisesti ergonomian tärkeys hoitotyössä. Fremtidens Plejehemissä kaikki hoitajat oli koulutettu työskentelemään samalla tavalla kunkin asukkaan kanssa. Yleisesti ottaen lähes kaikilta asukkailta löytyi heidän kanssaan tarvittavat apuvälineet omasta asunnosta. Uuden asukkaan saapuessa taloon tai vanhan asukkaan tilanteen muuttuessa kunnan toimipisteissä kiertävä ergonomiahenkilö opasti palvelutalon henkilökuntaa ergonomisiin työtapoihin. Ergonomiahenkilö avusti myös sopivan apuvälineen valitsemisessa jokaiselle asukkaalle. Ergonomisesti oikeiden työtapojen noudattamista valvottiin jatkuvasti ja hoitajat huomauttivat välittömästi jos huomasivat puutteita työasennoissa. Saatavilla olevia apuvälineitä oli pakko käyttää. Kuulemma pahimmillaan apuvälineiden käytön laiminlyönti saattoi johtaa jopa irtisanomiseen, koska hoitajan katsottiin laiminlyövän omaa työhyvinvointiaan!

Harjoittelijoina koimme, että selkeät yhteisesti sovitut työtavat ja apuvälineiden käyttö nopeuttivat työntekoa sekä vähensi hoitotyön kuormittavuutta merkittävästi. Asukkaat olivat hyvin yhteistyöhaluisia ja emme kohdanneet siirtotilanteissa aggressiivisesti käyttäytyviä asukkaita kertaakaan. Asukkaat olivat jo tottuneet heille valittuihin siirtomenetelmiin ja apuvälineisiin. Kaiken kaikkiaan harjoittelu Fremtidens Plejehemissä oli mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus. Toivomme, että pystymme hyödyntämään oppimaamme tulevassa työelämässä täällä Suomessa.

Heidi Korkeamäki ja Carolina Lindqvist

Jyväskylän aikuisopisto

Huonosti hoitaa asiansa sellainen, joka onneen luottaa*

IMG-20160510-WA0017

ECVETin käyttöönotto ja partneriverkoston tiivistäminen etenee Jyväskylän ammattiopistossa. 

Tiistaina 10.5. 2016 Jyväskylässä solmittiin kolmas ECVET -suosituksen mukainen puitesopimus hollantilaisen Rijn Ijssel -oppilaitoksen kanssa.  Reilun päivän ajan Jyväskylässä vieraili rehtori Wouter Groothedde (yllä olevassa  kuvassa vasemmalla etualalla vastapäätä rehtori Pirjo Kauhasta ja yksikönjohtaja Jukka Koivistoa), kv-päällikkö Lenny van Kempen, tekniikan alan kv-koordinaattori Eddy van Laar sekä kymmenen luovien alojen esimiestä ja opettajaa.

Dutch Alliance -verkostoon kuuluvan Rijn Ijsselin kanssa yhteistyö on käynnistynyt vuonna 2008 asiantuntijavaihtojen muodossa. 2009-2011 toteutuneen YourECVET -kehittämishankkeen aikana oppilaitosten suhteet ja ymmärrys ECVETin suomista mahdollisuuksista syventyi edelleen ja hankkeen päätyttyä opiskelijavaihto on käynnistynyt vaatetus-, käsi- ja taideteollisuus-, tieto- ja viestintätekniikka- sekä musiikkialoilla. Tulevan lukuvuoden osalta on sovittu yhteensä kahdeksan tutkinnon osalta niin opiskelijaliikkuvuudesta, henkilöstövaihdoista kuin verkko-opintojen yhteisestä suunnittelusta ja pilotoinnista. Muutaman vuoden sisään yhteistyömahdollisuuksia kartoitetaan myös 3-4 uudelle alalle.

Puitesopimuksen tärkein tehtävä on toimia laadunvarmistuksen työvälineenä lähettävän ja vastaanottavan oppilaitoksen välillä. Luottamus yhteistyökumppanin oppimistulosten ja osaamisen arviointitaitoon kehittyy kun prosesseista, menetelmistä, dokumentoinnista ja palautejärjestelmistä on sovittu etukäteen. Toimintaperiaatteista ennakkoon sopiminen antaa hyvän taustatuen erityisesti arviointi- ja tunnustamiskäytänteiden selkeyttämiseen, jolloin muualla arvioidun osaamisen tunnustamisen käytännöt kehittyvät puolin ja toisin.

Tärkein tavoite lopulta kuitenkin on , että opiskelijoiden mahdollisuudet ammattitaidon laajentamiseen, rikastuttamiseen ja erikoistumiseen paranevat. Suhteiden ja ymmärryksen syventyessä jatkossa on myös entistä paremmat mahdollisuudet  vähentää päällekkäisiä opintosuorituksia ja päällekkäisarviointia ja siten samalla saada nykyisillä resursseilla enemmän ja parempia tuloksia aikaan opiskelijaliikkuvuudessa.

Yhteistyö on käynnistynyt jo vuosia sitten suotuisissa merkeissä ja sopimuskin on nyt allekirjoitettu ja leimattu. Mutta kuten yksilöiden välisissä liitoissa,  myös tässä tapauksessa kaikki ei vielä ihan toimi täydellisesti. Nyt solmittu sopimus antaa kuitenkin molemmille osapuolille erinomaisen pohjan jatkaa kehittämistyötä ja suhteen lujittamista.

Lisätietoja: Rea Tuominen, kv-koordinaattori, Jyväskylän ammattiopisto

* Pubilius Syrus oli syyrialainen, Italiaan orjaksi viety filosofi ja oppinut, joka eli 85-43 eKr. Pubilius Syruksen tunnetuin sanonta lienee ”vierivä kivi ei sammaloidu”.

Alessia & Valeria from Italy

IMG_0657

Alessia and Valeria are two tourism students from Italy. This is already their second time with us at Jyväskylä College  during their studies. For the past month they have been doing their practical placement in Jyväskylä. 

 How long have you stayed in Jyväskylä?  Do you think the time has been too short (why?), too long (why?)

Valeria: I think the time (one month) was too short, because I would’ve liked to do more at the hotel (Laajavuori Spa Hotel) and also do more Finnish things.

Alessia: I also think the time was too short because I would’ve liked to have learned more.

 What have you learned during your stay? 

Valeria: I’ve learned to be more independent and what it is like to work (in Finland).

Alessia: I’ve learned some new words in Finnish and how to do guided tours (at The Art Museum).

IMG_0660

Give three tops and tips (based on your own experience) to someone who is planning to come to Jyväskylä. How should they prepare? What should they do/ see/ visit/ experience?

Alessia and Valeria both recommend visiting The Natural History museum of Central Finland and Jyväskylä Art Museum. Walking, skiing or mountain biking in the nature is also on top of their list. In the winter time snow shoes might be necessary. Sauna and a swim (or a dip) in the icy lake are also on their must-do list. They also recommend trying different kinds of Finnish foods.

Timo Lehtonen is one of the teachers from the tourism programme who has been tutoring Alessia and Valeria during both of their exchangeas: It’s been an absolute pleasure to have the girls here now for the second time. We have seen a huge development in their skills and competences including their language skills. It has also been good for own students to integrate with the incoming students. This way even those who do not participate in mobility can have international contracts and develop e.g. their communication skills in an international context without leaving their home institute.

More info about mobility actitivies in the tourism sector: Timo Lehtonen and Mira Ahtila e-mails: (at)jao.fi

More info about incoming mobility in general:  Milka Niskanen (at)jao.fi

 

Yhteistyösopimuksen allekirjoittaminen ja matkailualan opiskelijoiden opintomatka Pietarissa

Jyväskylän ammattiopisto on sopinut aktiivisen yhteistyön jatkamisesta pietarilaisen ammattioppilaitoksen College of Construction Works and Urban Management kanssa. Rehtori Pirjo Kauhanen allekirjoitti yhteistyösopimuksen 9.2.2016 ko. oppilaitoksen rehtorin kanssa Pietarissa. Yhteistyötä jatketaan Jyväskylän ammattiopiston rakennus-ja matkailualojen kanssa. Rakennusala on tässä vaiheessa ollut mukana pienimuotoisen kilpailutoiminnan puitteissa ja matkailualalta tavoitteena on saada jatkossa opiskelijoita vähintään kuuden viikon top-jaksoille. Työssäoppimispaikkoja löytyy matkailualalle Pietarista runsain mitoin mm. hotelleista.

Samalla viikolla kun rehtori Kauhanen allekirjoitti yhteistyösopimuksen, vietti ryhmä jyväskyläläisiä matkailuvirkailijaopiskelijoita opettajan johdolla viikon pietarilaisen oppilaitoksen vieraina. Opiskelijoiden ohjelmaan kuului venäjän kielen alkeiden opiskelua, kulttuuritietoutta, vierailuja kulttuurikohteisiin ja tutustuminen matkanjärjestäjän Fabrika puteshestviy toimintaan. Suomalaiset opiskelijat esittelivät koululla matkailualan opintoja Suomessa sekä Jyväskylää ja samoin ryhmä venäläisiä opiskelijoita esitteli oman alan opintojaan Venäjällä. Ohjelma ja viikon tutustumiskäynnit toimivat hyvänä ”valmentautumisena” mahdolliselle pidemmälle top-jaksolle Venäjällä.

image-15-02-16-02-08

Lisätietoja:

Milka Niskanen: p. 6158

Mira Ahtila: p. 6005