Kaksi lähihoitajaopiskelijaa Jyväskylän aikuisopistosta, Kaisa Terhosalo ja Janna Turunen olivat työssä oppimassa Pohjois-Intiassa Amritsarissa 14.10-8.11.2013. Amritsarin kaupunki on sikhien pyhä kaupunki ja siellä asukkaista suuri osa on sikhejä. Siellä sijaitsee sikhiläisyyden pyhin paikka, Kultainen temppeli.

Työssä oppimispaikkanamme Amritsarissa oli lahjoitusvaroilla ja vapaaehtoisvoimin toimiva avustuskeskus All India Pingalwara Charitable Society. Avustuskeskus tarjoaa hoitoa, huolenpitoa ja kodin monille köyhille, orvoille, hylätyille sekä vammautuneille ihmisille. Siellä toimii myös koulu slummien lapsille, erityiskoulu sekä kuurojen koulu.

Ensimmäisellä viikolla työskentelimme naisten osastolla. Siellä kaikki tarrautuivat kiinni ja vaativat paljon huomiota jokainen. Kaikki olivat todella iloisia siitä, että olimme siellä. Osastolla oli kyllä todella meluisaa ja paljon naisia, reilut 200, myös muutama lapsi äitinsä kanssa. Osastolla on paljon mielenterveysongelmista kärsiviä ja vammaisia. Myös esimerkiksi tuberkuloosipotilaita oli asukkaina.

Silti oli ihana asia kuinka asukkaista pidettiin huolta, toinen toisistaankin huolehtivat. Myös yhteishenki näkyi osastolla. Ylläolevassa kuvassa isosisko pitämässä huolta pikkusiskostaan. Kummatkin olivat naisten osaston asukkaita.

Tässä yhdeltä osastolta asukkaiden sairaus- ja vammalista. Jokaisella osastolla oli omanlaisensa, mutta hyvin samantyyppisiä sairauksia ja vammoja oli niiden kaikkien asukkailla.

Naisten osastolla kaikki mitä näimme ja mitä koimme ei ollut aina mukavaa. Yksi asia mikä aiheutti meille totaalisia vilunväristyksiä ja jota oli hirvittävän vaikea hyväksyä oli se, että osa naisista tai lapsista oli sidottuja/kahlittuja, kuka mistäkin syystä. Koska osastoilla puhuttiin hirvittävän huonosti englantia niin emme saaneet oikein kunnollista selitystä siihen miksi osa asukkaista kahlittiin paksuilla kettingeillä kiinni kaltereihin.

Harjoittelun aikana työskentelimme myös fysioterapiassa, jossa polion runtelemat ihmiset ja muut vammautuneet saivat paljon hoitoa ja jumppausta. Osa hoidosta voisi olla näin länsimaalaisittain kyseenalaisia, kuten lämpöhoito kuumalla vahalla/parafiiniöljyllä, tai ultraäänihoidot. Toisaalta lämmöllä voi olla paljon suotuisia vaikutuksia, esimerkiksi kipuun… eikä koskaan voi aliarvioida plasebovaikutusta.

Kuitenkin on hyvä, että asukkaat saavat erilaista hoitoa ja joku yrittää heidän puolestaan tehdä jotakin. Tämän tyyppiset paikat ovat kuitenkin monelle asukkaalle lottovoitto, koska kun köyhyys on suurin, niin inhimillisyyskin voi olla joskus kallista.

Kävimme työssä myös miesten osastolla sekä kouluissa. Koulujen arkea häiritsi työssä oppimisemme aikana lähestyvä juhla Diwali. Pääsimme myös itse viettämään Diwalia paikallisen perheen luokse,  ja ilta kului syöden hyvin sekä ilotulitusraketteja ampuen. Diwalia voisikin verrata suomalaisittain johonkin joulun + uudenvuoden juhlaan. Diwali on lamppujen, kynttilöiden ja valon juhla.

Diwalin juhlintaa.

Lähdön hetki koitti 6.11. ja kaikilla asukkailla sekä meillä oli kyyneleet silmissä.

Kaiken kaikkiaan työssä oppimisemme oli ihana matka, ja nyt ollaan monia kokemuksia rikkaampia. Lähdettiin reissuun tyhjän repun kanssa ja takaisin Suomeen palattiin reppu täynnä kokemuksia. Suurin opetus mikä matkasta tuli, varmasti selkenee myöhemmin, mutta tällä hetkellä se tuntuisi olevan se, mitä opimme Intiassa maasta, ihmisistä, työskentelystä ja kulttuurista.

Saimme myös paljon kotiin viemistä, mm. sen kokemuksen että Intiassa osataan kohdata ihminen. Intiassa asiakasta kohdatessa on pikemminkin sääntö, että jutustellaan mukavia alkuunsa. Esittäydytään ja kysytään päivän kulusta, saatetaan jopa suomalaisittain ajateltuna jutella ”jonnin joutavia”, mutta tämä jutustelu on tärkeä asia! Siinä potilas huomattavasti rentoutui, ja small talk rikkoi jäätä ja sai asiakkaalle varmasti tunteen että häntä kohdataan tässä tilanteessa ja hänen asioistaan ollaan kiinnostuneita! Hetken juttelun (ja teekupillisen) jälkeen siirryttiin itse asiaan.

Suomalaisessa kulttuurissa tämä ei ole kovin tavallista,  jos miettii vaikka asiointia terveyskeskuksessa; asia kerrotaan vastaanottoluukulla kaikkien tietoisuuteen, siirrytään odottamaan lääkärin/sairaanhoitajan vastaanottoa, missä sitten käydään suoraan asiaan ja tutkitaan ja hoidetaan asia mahdollisimman tehokkaasti heti alta pois! Tehokkuutta voi toisaalta ulkomailla myös kaivata, mutta toisaalta tällaisten sosiaalisen tekijöiden merkitys voi olla suuri, varsinkin jos asiakas on Suomeen tullut ihan eri kulttuurista.

Mielestämme ei olisi ollenkaan hurja ja väärä ajatus, että Suomessakin voitaisiin kiinnittää enemmän huomiota nimenomaan asiakaspalveluun. Toivottavasti osaamme säilyttää tämän kokemuksen ja siirtää sen omaan työhömme.

Intia ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Se on täynnä värejä, makuja, hajuja, tunteita, hallittua kaaosta. Intiasta sanotaan, että sitä joko rakastaa tai sitä vihaa. Voimme vaan todeta, että Me Rakastuimme Intiaan!

Kaisa ja Janna

Ammatillisen koulutuksen Intia-verkoston sivut: http://www.aasiaverkostot.net/intia/intia.htm

Lisätietoja Intia-verkostosta: Auli Bister ja Aino Malin