Tekniikan opiskelijoista suurin osa on hakeutunut alalle, koska he haluavat käytännönläheisen ammatin, tehdä omilla käsillään jotain näkyvää ja päästä nopeasti kiinni palkkatyöhön.

He haluavat itse korjata, rakentaa, huoltaa, asentaa, ohjata tai kuljettaa. Kaikilla heillä on esikuvinaan naapureita ja tuttuja, jotka ovat mukavasti toimeentulevia alan huippuammattilaisia.

Harva opiskelija kuitenkaan tietää, mitä tulevaisuus tuo oikeasti tullessaan ja mille osaamiselle on käyttöä myöhemmässä elämässä. Yksi päätyy opiskelemaansa ammattiin, toinen alkaa yrittäjäksi, kolmas opiskelee insinööriksi, neljäs työllistyy toiselle alalle ja viides löytää itsensä yksikönjohtajan tehtävästä.

Kun näiltä ihmisiltä kysytään, mitä hyötyä he saivat aikanaan ammatillisesta tutkinnosta, he muistelevat opiskeluaikaansa yksittäisten opettajien, opinto-ohjaajien ja työpaikkaohjaajien kautta. Parhaat muistot ovat heistä, jotka olivat kannustavia ja vaativia, mutta silti reiluja.

Ne opettajat ja ohjaajat jäävät mieleen, jotka pyrkivät tekemään parhaansa opiskelijoidensa hyväksi. Heidän asenteensa työtään ja opiskelijoita kohtaan on kunnossa. Mieleen jää myös se, opetettiinko koulussa historiaa vai nykyaikaa eli oliko opettajalla halua uudistua työelämän ja yhteiskunnan muuttuessa.

Tulevaisuuden taitoja on vaikea opettaa, koska niiden tarpeesta ei ole varmuutta. Oma muistoni tällaisesta opiskelusta olivat atk-tunnit vuonna 1994, jolloin opiskelimme tietokoneen sisällä olevien osien nimiä. Ajatuksena oli silloin, että koneen käyttötaito edellyttää sen sielunelämän syvempää tuntemusta. Jälkikäteen tämä huvittaa, mutta siitä huolimatta muistelen opettajaa positiivisesti, koska hän oli perehtynyt uuteen tekniikkaan syvällisesti ja halusi meidänkin ymmärtävän asiasta. Siis asenne oli kunnossa.

Ammatillinen koulutus ja sen rahoitus ovat muuttuneet. Meillä on käytössä hupenevat resurssit, joiden jakamisessa joudumme jatkuvasti tasapainoilemaan. On helppo sanoa, että meidän pitää keskittyä perusasioihin.

Perusasioiden arvottaminen onkin vaikeampaa. Arvottamiseen vaikuttavat henkilön oma historia ja hänen oppimiskäsityksensä. Oma oppimiskäsitys on kuin eräänlainen arvo, johon jokainen pohjaa tekemänsä ratkaisut.

Opetanko esimerkiksi sujuvien työliikkeiden hallintaa, vai asioiden ymmärtämistä käsitteellisesti?

Me päättäjät ja esimiehet tarvitsemme taitoa kohdentaa meille annetut resurssit oikein. Se vaatii jatkuvaa keskustelua henkilöstön kanssa, jotta löydämme yhteisen ymmärryksen koulutuksen painopisteistä. Keskustelun avuksi meidän pitää kehittää palautteenkeruu- ja käsittelyjärjestelmäämme, jotta pystymme nopeammin reagoimaan opiskelijoiden ja työelämän palautepoikkeamiin.

Opiskelijamme ovat yksilöitä. He ovat kiinnostuneita eri asioista, ja heillä on erilaiset oppimisvalmiudet. Meidän pitää antaa opiskelijoille monenlaisia mahdollisuuksia perusammattiosaamisen lisäksi. Meidän pitää tukea niitäkin polkuja, joita emme välttämättä ole itse tarvinneet. Näitä vaihtoehtoja meillä on onneksi paljon tarjolla, ja ne ovat meidän kilpailuvalttimme.

Gradian visiota lainaten: ”Rohkeutemme omaksua uutta yhdessä tekee meistä edelläkävijöitä.”