Työ- ja yrityselämää palvelemassa

Toteutimme vuodenvaihteessa organisaatiouudistuksen, jonka lähtöajatuksena oli, että vanhoilla rakenteilla emme voi vastata toimintaympäristön uudistuviin ja muuttuviin osaamishaasteisiin. Uuden Gradian kautta tarkoituksena onkin tarjota kokonaisvaltaisemmin toisen asteen osaamis- ja koulutuspalvelut niin henkilö- kuin yritysasiakkaille.

Ammatillisen koulutuksen tarkoituksena on väestön koulutustason kohottamisen lisäksi kehittää työ-ja elinkeinoelämää ja vastata sen osaamistarpeisiin, edistää työllisyyttä ja antaa valmiuksia yrittäjyyteen. Gradiassa yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa tehdään osana strategiaa ja sillä on pitkät perinteet vahvan aikuiskoulutuksen, oppisopimuskoulutuksen ja nuorten työssäoppimisen kautta. Tyhjästä emme siis vuoden vaihteessa Gradiassa liikkeelle lähteneet. Monen gradialaisen työn imu syntyykin mahdollisuudesta toimia yhdessä yritys- ja työelämäasiakkaiden kanssa.

Rakenteiden lisäksi tuulettaa ja uudistaa pitää myös vanhoja toiminta- ja ajattelumalleja. Gradiassa olemme rakentamassa palvelukulttuuria, ja keskustelu opettajien työelämä-, verkosto- ja asiakkuusosaamisesta on käynnissä. Työelämän kanssa tehtävä syvempi yhteistyö kiinnostaa ja haastaa arjen toimintaa. Asiakasrajapintaan on mentävä yhä useammin ilman valmiita ratkaisuja, ja tutkinnot eivät enää ole samassa määrin vastaus yritysten osaamistarpeisiin kuin aiemmin. Työelämän muutosvauhti uudistaa ja monimuotoistaa työammatteja. Vahva talouskasvu on synnyttänyt osaaja- ja osaamispulaa monille aloille. Aikuiskoulutukselle tutut muunto-, täsmä -ja lisäkoulutusmallit alkavat olla jälleen kovaa valuuttaa. Tulevassa kehysriihessä lupaillaan koulutukseen myös lisää rahoitusta.

Uudistusten myötä – joihin edellisten lisäksi kuuluu myös tutkintojen uudistus – Gradian mahdollisuudet vastata työ- ja yrityselämän osaamishaasteisiin vahvistuivat. Gradia- kokonaisuuteen vahvojen koulutusalojen lisäksi rakentui työelämä- ja yrityspalvelut –yksikkö, jonka toimintalogiikkaan kuuluu asiakkaiden tarpeiden kuuntelu, asiakaskohtainen yhteissuunnittelu ja ratkaisujen etsiminen yhdessä asiakkaan kanssa.

Gradian palvelukokonaisuus työ- ja yrityselämälle on laaja kattaus osaamisen kehittämisen ja rekrytoinnin ratkaisuja, täsmä- ja lyhytkoulutuksia sekä monialaisen oppilaitoksen opiskelijayhteistyön mukanaan tuomia mahdollisuuksia. Palveluratkaisuja etsitään myös laajasta verkostosta ja yhteistyötä tiivistetään mm. korkeakoulujen kanssa. Gradian työkalupakissa on siis tarvittavia välineitä, ja rahoitusjärjestelmäkin tarjoaa tukea nopeaan asiakaslähtöiseen toimintaan. Koulutuksen järjestäjän sisäistä motivaatiota lisää rahoituksen suurempi riippuvuus koulutuksen tuloksista, vaikuttavuudesta ja työelämäpalautteesta.

Asiakaskokemus muodostuu kaikista kohtaamisista palvelua tuotettaessa. Jotta asiakaskokemuksesta muodostuu hyvä, tarvitaan meitä kaikkia. Myös arvonluonti asiakkaalle kysyy asiakasymmärrystä ja yhdessä tekemistä. Gradian strategian slogan Uusi yhdessä ja  asiakaslupaus Astetta enemmän sopivatkin hyvin työ- ja yrityselämänpalvelutehtävän ohjenuoraksi.

Kaija Haapasaari, yksikönjohtaja, Gradian työelämä- ja yrityspalvelut