Muistan hyvin, kun ostin perheemme vanhimmille lapsille ensimmäiset omat kännykät, Matopelin ja Nokia Tunen aateloimat klassikot, jotka siirsivät Suomen ikuiseen reaaliaikaan ja tavoitettavuuteen. Tämän joulun alla selailen puhelimellani sivustoja, jotka markkinoivat nuorimman tyttäreni haluamaa uusinta uutta, Artificial Intelligence -sovelluksilla toimivaa kasvot tunnistavaa puhelinta – tai ehkä oikeammin minitietokonetta, käden jatketta tai keinoälyneuvojaa.

Suomalaista koulua tuntuu myös digitalisaatio puhuttavan kaiken aikaa. Samalla kun arkielämämme muuttuu kaiken aikaa yhä vahvemmin tietoyhteiskuntaan sidotuksi, koulun kohdalla tätä muutosta problematisoidaan milloin mistäkin suunnasta. Mielestäni on eriskummallista, että digitaalinen toimintaympäristö, joka soveltuu lähes kaiken arkisen tekemisemme helpottamiseen, ei millään meinaa  sopia koulun todellisuuteen. Edelleen kouluelämässä tunnutaan digitalisaatiosta kysyttävän miksi, vaikka oikea kysymys olisi miten.

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmen aikana istuin lukuisissa koulutuspoliittisissa työryhmissä, jotka pohtivat digitalisaation tuomista osaksi opetusta ja oppimista. Milleniumin johtava Nokialand alkoi hitaasti tipahtaa kilpailijamaiden sovelluskelkasta. Kansallinen visio puuttui, insinööritaito korvasi helppouden ja käytettävyyden. Muutoksen todelliset tekijät, rehtorit ja opettajat, saivat edelleen valita työvälineensä ja toimintatapansa hyvin itsenäisesti. Hienoa tavallaan, mutta myös opiskelijoita eriarvoistavaa.

Kuten Suomessa yleensäkin tapahtuu koulutuspolitiikan suunnan uudelleen arvioinneissa, monet meistä eri toimijoista huomasivat yhden toimivan mallin digitalisaation vauhdittajana. Ratkaisu oli ylioppilastutkinnon sähköistäminen tai oikeammin digitalisointi. Vaikka ajatus itsessään oli nurinkurinen, uudistetaan ensin päättötutkinto ja vasta sen jälkeen siihen tähtäävä toiminta, niin oli se samalla äärimmäisen nerokas. Reformeja ja suuria kansallisia koulutuspoliittisia uudistuksia vierastavassa maassa tehtiin eräänlainen hiljainen palatsivallankumous, jonka vaikutus ulottui välittömästi läpi kaikkien kouluasteiden. Tänään voidaan todeta, että hyvä kun tehtiin, muuten takamatka meidän kilpailijoihimme olisi vain kasvanut. Enkä tällä tarkoita vain valtioiden välistä kisaa vaan pikemminkin vallitsevien todellisuuksien ja erilaisten elämäntapojen välistä mittelöä.

Kun tänä päivänä rakennetaan uutta, on tarpeellista kysyä, miten otamme tietoyhteiskunnan rakenteet osaksi tekemistämme. Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun toimintaympäristön muutokset ovat suuria. Jyväskylän lukiokoulutuksessa uusien lähes 1200 opiskelijan lukioiden on väistämättä pohdittava toimintaansa eri tavoin kuin valtaosan maamme lukioista. Miten mahdollistamme yksilöllisemmän opetuksen? Miten palvelemme erityisopiskelijoita – urheilijoita, vaihto-opiskelijoita ja muita vastaavassa tilanteessa olevia? Miten turvaamme kestävän kehityksen tai miten tuemme koulutusvientiä? Monissa näissä kysymyksissä vastaus löytyy verkosta ja verkko-oppimisesta.

Lukiokoulutuksen seuraavan opetussuunnitelmakierroksen eräs keskeinen tehtävä on uuden E-Gradia konseptin alle rakentuva kurssitarjonta. Voimme halutessamme olla eräs maamme johtava verkko-opetuksen tarjoaja, joka toimii sekä kansallisella että kansainvälisillä markkinoilla. Yhdistettynä EduFuturan mahdollistamaan laaja-alaiseen korkeakouluyhteistyöhön ovat mahdollisuutemme verkko-opetuksen kehittämiseen todella poikkeuksellisen hienot. Käytännössä tulevaisuus tarkoittaisi sitä, että kaikki lukion opetustarjonta, osin myös englannin kielellä, olisi tarjolla 24/7 ja 365 verkossa.

Ensimmäiseen joulun lapseen, joka synty suoraa kännykkä kädessä, on vielä ehkä jonkin verran aikaa. Mutta kyetäksemme kommunikoimaan tämän päivän ja tulevaisuuden nuorten kanssa, meidän on ymmärrettävä, että emme puhu enää laitteesta, vaan elämäntavasta. Kun haluamme oikeasti ymmärtää tämän elämäntavan suomat mahdollisuudet oppimisen kehittämiseen, olemme oikealla tiellä. Sen tehdäksemme meidän on vain uskallettava heittää jotakin pois. Elämän eksentrikot voivat valita elämän verkkojen ulkopuolella, tavalliselle ihmiselle se on elämän perustaito, jollei kohta edellytys.

Ari Pokka
Schildtin lukion rehtori