Koulutuksen rahoituksen näkymä

 

Olet ehkä joskus kuullut ABBAn maailmanmaineeseen vuonna 1976 nousseen kappaleen Money, Money, Money. Siinä on vahva tulkinta yksilön näkökulmasta, miten elämä olisi helpompaa, jos olisi enemmän rahaa. Tämä pätee myös kaikenlaisiin organisaatioihin.

Lienee aika lailla kiistatonta, että toisen asteen ammatillisella koulutuksella on takanaan rahoituksellisesti loistelias menneisyys, jonka huippu saavutettiin vuonna 2012. Sen jälkeen käyrät ovat osoittaneet varsin jyrkästi alaspäin. Rahoitusta on leikattu ja leikattu. Pohjakosketus otettiin vuonna 2017.

Rahoituksen vähenemisen vuoksi toimintaa on jouduttu sopeuttamaan jo jonkin aikaa. Se ei ole kenellekään helppoa. Kukaan ei uskoakseni kovin mielellään sitä tee. Jos vain olisi enemmän rahaa, niin elämä olisi helpompaa…

Kerrotaan tarinaa nuoresta miehestä, joka lähti maailmalle kokeilemaan siipiään. Rahat alkoivat loppua jossain vaiheessa. Siihen maailmanaikaan ei ollut nykyistä mobiiliteknologiaa, vaan yhteys kotiin piti ottaa sähkösanomalla. Viesti piti saada tiivistettyä mahdollisimman pieneen merkkimäärään, koska rahaa ei enää todellakaan ollut paljon. Niinpä isälle lähti viesti: ”No money, not funny, your sonny!” Isä vastasi yhtä nasevasti: ”So sad, too bad, your dad!”

Tarina ei kerro, mitä tämän jälkeen tapahtui. Uskoisin kuitenkin, että kun ihminen joutuu enemmän tai vähemmän mahdottomaan tilanteeseen, hän joko lamaantuu täysin tai hänen kekseliäisyytensä puhkeaa kukkaan, miten tilanteesta selvittäisiin. Oman organisaatiomme kunniaksi voin todeta, että emme ole lamaantuneet, vaan olemme pystyneet toimimaan tavoitteellisesti ja sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Kiitos siitä kuuluu kaikille, koska kukaan ei pysty tällaista organisaatiossa yksin saamaan aikaan!

Puolalaisen vitsin mukaan kommunismin aikaan henkilöltä kysyttiin, miten hänellä menee. Hän vastasi: ”Keskimäärin ihan hyvin – paremmin kuin huomenna, mutta huonommin kuin eilen.”

Länsimaissa meillä on ymmärtääkseni perinteisesti ollut varsin valoisa suhtautuminen tulevaisuuteen. Koskaan emme voi kuitenkaan varmuudella tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ammatillisen koulutuksen rahoituksenkin suhteen elämme epävarmuuden aikaa, kun uusi rahoitusmalli tulee siirtymäajan jälkeen kokonaisuudessaan voimaan vuonna 2022. Emme ole siis vieläkään päässeet ns. kuivalle maalle, koska epäselvää on, miten rahoituksen uudet mittarit muuttavat koulutuksen järjestäjien rahoituksellista asemaa.  Voimme kuitenkin edelleen jatkaa tavoitteellista työtä, että voisimme ottaa haltuun uuden tilanteen avaamat mahdollisuudet kaikkien uhkakuvienkin keskellä.

Gradia saavuttaa vuodelta 2018 varsin kohtuullisen taloudellisen tuloksen, mikä antaa hyvän lähtökohdan tuleviin vuosiin. Vuoden 2019 talousarviossa ja vuosien 2020–2021 taloussuunnitelmassa asetettuihin, talouden tasapainoon tähtääviin tavoitteisiin ei päästä itsestään. Kunniakkaat perinteet kuitenkin velvoittavat. Gradialla näyttää oleva kyky ylittää itsensä vuodesta toiseen. Jatketaan tällä tiellä!

Pekka Pirinen
Talous- ja hallintojohtaja, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia

Gradia-ravintolat on muutakin kuin pelkkä menoerä

Perustehtävä

”Hyvä ruoka, parempi mieli” sanonta pitää paikkansa ja konkretisoituu joka päivä Gradia-ravintoloiden arjessa. Perustehtävämme ja tavoitteemme on saada asiakkaamme ruokailemaan ravintoloissamme joka päivä paikalla ollessaan. Tehtävä on haastava, sillä jokaisella meistä on omat mielipiteemme ja ajatuksemme siitä, mikä on hyvää ruokaa. ”Hyvä ruoka” on myös vahvasti sidoksissa tunteisiin ja nälkä saa meistä ihmisistä usein ne kaikkein huonoimmat puolet helpostikin esiin. Mieluisa ja itselle maistuva ruoka kuitenkin katkaisee päivän kulun mukavasti ja saa meidät hyvällä mielellä ja uusin voimin jatkamaan päivää.

Mieluisia ruokalajeja ruokalistalle suunnitellessa on kuitenkin otettava huomioon useita haasteita ja reunaehtoja. On yritettävä löytää sellaiset ruokalajit ja raaka-aineet, jotka maistuvat valtaosalle asiakkaistamme, sillä terveellisin ja paras ruoka on kuitenkin vain syöty ruoka eli ruoka, joka saa asiakkaamme tulemaan ravintoloihimme ja myös syömään kaiken ottamansa ruoan.

Myös yhteen ruoka-annokseen käytettävissä olevat eurot ovat rajalliset. Jokaisen koulutuskuntayhtymän opiskelijan ruokailukuluihin varattu raha on vain noin 330,00 €/vuosi. Tästä summasta vain kolmannes on käytettävissä elintarvikkeisiin eli siihen, mikä konkreettisesti näkyy asiakkaamme lautasella. Kaksi kolmasosaa tuosta 330,00 eurosta menee kiinteisiin kuluihin, siis rakenteiden ylläpitämiseen eli siihen, että Gradia-ravintoloilla on puitteet ja valmiudet hoitaa opiskelijaruokailu laadukkaasti kaikilla koulutuskuntayhtymän kampuksilla päivittäin.

Haluamme olla vastuullinen toimija, joka tuottaa ekologisesti kestävällä tavalla ruokapalveluja asiakkailleen

Yksi kolmannes kulutuksen ympäristöhaitoista aiheutuu ruokaan liittyvistä tekijöistä.
Olemme tarjonneet pienemmän hiilijalanjäljen omaavaa kasvisruokaa vapaasti valittavana vaihtoehtona kaikille asiakkaillemme koko kahdenkymmenenkahden toimintavuotemme ajan. Tänä päivänä kasvisten käytön kokonaisvaltainen lisääminen ja tarjolla olevien kasvisruokien kehittäminen vegaanisempaan suuntaan on yksi ruokapalveluiden tärkeimpiä ympäristötekoja. Olemme myös halunneet olla mukana tukemassa opiskelijoidemme tunneilla jaksamista jo heti aamusta. Suomalaisista luomuhiutaleista keitettyä luomupuuroa lähimetsistä kerättyjen mustikoiden ja puolukoiden kera on ollut aamuisin tarjolla jo usean vuoden ajan. Aina syksyisin tarjoamme suomalaisia omenoita asiakkaillemme niin kauan, kun omenasesonkia riittää. Pääruoan lisäkkeenä on aina suomalaista kuorineen keitettyä perunaa ja riisin on korvannut jo vuosia suomalainen ohra.

Kestävä ja vastuullinen tapa toimia

Vastuullisuus näkyy keittiöiden arjessa jokaisessa prosessissa. Hyviä käytännön esimerkkejä ovat vedetön mikrokuituliinasiivous, ruoka- ja lautashävikkiin vaikuttaminen, järkevä ja tehokas astiahuolto, syntyvän jätteen lajittelu ja kierrättäminen sekä asiakasviestintä omissa infotelevisioissamme ja sitä kautta asiakkaan osallistaminen ympäristötekoihin. Iso ympäristöteko, johon jo suuri osa Gradia-ravintoloiden asiakkaista on sitoutunut, on ollut tarjottimien pois jättäminen aamupuurolla kaikissa ravintoloissamme ja lounaalla jo kolmessa ravintolassa. Puhtaan veden, sähköenergian ja pesuaineiden säästö ja sitä kautta ympäristökuormituksen vähentäminen on merkittävä.  Vuodessa kertyisi lähes 1 200 000 pestävää tarjotinta. Tällä hetkellä niitä pestään enää noin 600 000 kpl/ vuosi. Gradia-ravintoloiden oma henkilöstö on ruokaillut ilman tarjottimia jo vuosien ajan ja kannustamme asiakkaitamme kokeilemaan olisiko se jatkossa mahdollista meille kaikille.

Työnilo, monikulttuurisuus ja erityistä tukea tarvitsevat työntekijämme

Työnilo on yksi Gradia-ravintoloiden toimintaperiaatteista ja uskon, että sen toteutumista joka päivä arjessa edesauttaa monikulttuuriset työyhteisömme sekä erityistä tukea tarvitsevat työntekijämme. Tulevaisuuden työyhteisöt ovat entistä moninaisempia. Erilaisuuden arvostaminen ja jokaisen omien vahvuuksien löytäminen ja niiden hyödyntäminen onnistumisen kokemuksina ovat niitä menestystekijöitä, joilla saadaan aikaan hyvinvoiva ja sitä kautta sitoutunut ja motivoitunut työyhteisö. Työtehtävämme ovat fyysisesti hyvinkin raskaita, yhden työpäivän aikana kokit nostavat ja siirtävät useita satoja kiloja raaka-aineita sekä valmista ruokaa työvaiheesta toiseen, kunnes ateriat ovat valmiina palvelulinjastoissa asiakkaidemme nautittavaksi. Työpäivää määrittää myös kello koko ajan, eli kaiken tulee olla valmista tiettyinä aikoina. Hyväntuulinen arki on siis työhyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeää, joka päivä opitaan ja jatkuva palaute kehitettävistä asioista sekä myös kiitos onnistumisista on luonteva osa hyvää arkea ja työssä kehittymistä.

Sisäinen yrittäjyys ja yhteiskuntavastuu

Gradia-ravintolat on koko toimintansa ajan pyrkinyt hyödyntämään olemassa olevat resurssinsa tuottavaan ja kannattavaan toimintaan. Perustehtävän lisäksi olemme palvelleet sekä sisäisiä asiakkaitamme, että ulkoisia yrityksiä ja asiakkaita monenlaisten tapahtumien toteuttajana ja tuotteiden valmistajana. Meillä on olemassa olevat hyvät tilat ja laitteet, osaava henkilökunta ja halu tehdä parhaamme ja palvella asiakkaamme mahdollisimman hyvin joka päivä. Näin toimien olemme halunneet olla myös yrittäjyyden mallina työssäoppijoillemme. Yrittäjyyttämme kuvaa hyvin se, että Gradia-ravintoloiden toimintakuluista vain kaksi kolmasosaa katetaan kuntayhtymästä saatavalla rahoituksella ja yli viiden miljoonan euron vuosibudjetista kolmanneksen Gradia-ravintolat siis hankkii itse yrittäjyydellään toimintakulujensa kattamiseen. Tavoitteemme on tuottaa koulutuskuntayhtymän tarvitsemat opiskelijaruokailupalvelut mahdollisimman kustannustehokkaasti, mutta silti mahdollisimman laadukkaasti. Eli olla myös taloudellisilla mittareilla mitattuna paras mahdollinen palveluntuottaja ja kumppani omalle organisaatiollemme.

Työpaikalla tapahtuva oppiminen

Ruokapalvelujen tuottamisen lisäksi Gradia-ravintoloiden perustehtävä on toimia oman alamme opiskelijoiden työpaikalla tapahtuvan oppimisen työpaikkana. Taloudellisten resurssien väheneminen ammatillisesta koulutuksesta on lisännyt molemminpuolista ymmärrystä tärkeästä kumppanuudesta. Ravintola- ja cateringala ei viimevuosina ole ollut yhtä vetovoimainen koulutusala, kuten aiempina vuosina useiden ”julkkiskokkien” tehtyä imagon kohotusta ja positiivista nostetta alallemme. Opiskelijoinamme on yhä enemmän erityistä tukea tarvitsevia nuoria sekä aikuisia. Turvallisia, kannustavia, myönteisiä oppimiskokemuksia vahvistavia työpaikkoja tarvitaan yhä enemmän, jotta ammatillinen kasvu ja opintoja eteenpäin vievät työpaikalla tapahtuvat oppimisjaksot osaamisen näyttöineen onnistuvat. Gradia-ravintoloiden henkilöstöä velvoittaa oma toimintaympäristönsä. Kuten ammatillisen koulutuksen, niin myös Gradia-ravintoloiden ammattilaisten on oltava aikaansa seuraavia, osaavia ja esimerkillisiä ammattilaisia. Me olemme opiskelijoille usein se ensimmäinen oikea työyhteisö, jossa opetellaan aluksi työelämän pelisääntöjä, hyviä työyhteisötaitoja, myönteistä asennoitumista kaikkiin työtehtäviin sekä lopuksi myös ammatillisia valmiuksia. Kannustavalla, opiskelijan yksilöllistä kehittymistä tukevalla, turvallisen ja onnistuneen oppimiskokemuksen mahdollistavalla ammattilaisella on äärettömän iso merkitys ja vastuu opiskelijan onnistumisesta ja oppimisesta.

Yhteistyö

Gradia-ravintoloissa on aina uskottu yhteistyön voimaan. Positiivinen asennoituminen kaikkiin mahdollisuuksiin, kumppanuus kaikkien kanssa, yhdessä tekeminen ja yhteinen päämäärä koulutuksen perustehtävän onnistumiseksi koulutuskuntayhtymässä tuottaa lisäarvoa toinen toisillemme. Meillä kaikilla on sama palkanmaksaja ja sen myötä vain yksi yhteinen velvollisuus tehdä kukin oma osuutemme tässä kokonaisuudessa muiden kanssa niin hyvin kuin osaamme. Pidetään huolta osaamisestamme, iloitaan ja kannustetaan toisiamme hyvin tehdystä työstä, arvostetaan kaikkien tekemistä ja tehdään joka päivä yhdessä parhaamme koulutusorganisaatiomme perustehtävän onnistumiseksi. Hyvä huominen tehdään vain yhdessä ja vain hyvässä yhteistyössä kaikkien kanssa.

 

Sari Nissinen

Ruokapalvelujohtaja, Gradia-ravintolat