Parasta yhteistyöllä

Perjantaina 12.10. kokoontui Parasta-hankeperheen Pohjois-Suomen jäseniä Vallinrantaan Oulujoen varrelle. Tarkoituksena oli päivittää hankkeiden kuulumisia sekä pohtia yhteistyötä. Koollekutsujana toiminut Parasta Palvelua -hankkeen Kati Pääkkönen esitteli työelämän ja oppilaitoksen yhteistyön kriittisiä pisteitä, joita hankkeessa oli löydetty palvelumuotoiluprosessin kautta. Yhtenä esimerkkinä tällaisesta kriittisestä pisteestä oli opiskelijan ohjaaminen työpaikoilla. Tähän liittyen Minna-Liisa Myllylä kertoi Parasta digiohjausta -hankkeesta ja siitä, mitä digitaalisia työkaluja ohjauksessa voitaisiin hyödyntää. Minna-Liisa kertoi hankkeen etenemisestä ja valotti hyvin myös opetus- ja ohjaustyötä tekevien käytännön arkea ja siihen liittyviä haasteita. Oamk ammatillisen opettajakorkeakoulun edustajat kertoivat, että Parasta osaamista -hankkeessa on tulossa sekä arvioinnin oppaita että tukea ja toimintamalleja työpaikkaohjaajien koulutuksen keittämiseen. Lisäksi hankkeen modulaarisilla osaamiskokonaisuuksilla tuetaan opetushenkilöstöä muutoksessa ja autetaan ottamaan haltuun uudistuvan ammatillisen koulutuksen moninaista osaamista. Lopuksi kuultiin Parasta digitukea -hankkeen projektipäällikön Eeva-Leena Ronkaisen esitys hankkeen tavoitteista. Uudistukset haastavat myös tietojärjestelmät: jotta arjen prosessit toimivat, tulee tarvittavan tiedon siirtyä sujuvasti ja olla saatavilla.

Parasta-hankkeet ovat hyvä esimerkki kehittämistyöstä, joka on hajautettu ja jalkautettu verkostoihin ja arjen työhön. Verkostojen sisällä ja niiden välillä yhteistyön tekevät ihmiset, ja siksi tarvitaan myös vuorovaikutuksen ja jakamisen paikkoja. Hankkeiden sudenkuoppia, kuten päällekkäistä työtä tai “pyörän uudelleenkeksimistä” voi parhaiten välttää siten, että ollaan tietoisia toisten työstä. Yhtymäkohtia löytyy yllättävän paljon, ja löytyvä synergia säästää kaikkien vaivaa ja resursseja. Yhteiset kohtaamiset ja ideoinnit antavat myös verkostotoimijoille perspektiiviä ja parhaimmillaan myös voimaannuttavat. OPH:n Anni Miettunen on usein todennut, että ammatillinen koulutus ja sen uudistaminen on “ihan ihmisen kokoista hommaa”. Se konkretisoitu hyvin tässä päivässä. Parhaiten asioita liikkeelle saavat asiastaan innostuneet ihmiset, ja yhdessä haasteisiinkin löytyy uudenlaisia ratkaisuja.

Yksi konkreettinen tulos Parasta-päivän työskentelystä oli idea viedä Parasta palvelua -hankkeen kriittisten pisteiden aihealueita verkkoalustalle. Siellä muut verkostotoimijat voivat käydä kirjaamassa ratkaisuehdotuksia, joita voi löytyä esimerkiksi Parasta osaamista -hankkeen koulutuksista tai joistakin aikaisemmista hankkeista. Mukana olijat sopivat myös päivän tiedon ja ideoiden levittämisestä omissa verkostoissaan sekä varasivat kalenteristaan seuraavan yhteisen päivän joulukuulle.

Sanna Wenström
Oulun ammattikorkeakoulu
Ammatillinen opettajakorkeakoulu

You may also like...

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *