Tag Archives: opetusteknologia

recruitment

Haku päällä

Digi jatkaa kulkuaan. Koronakevät viimeistään osoitti, että digillä tulee olemaan jatkossa iso rooli kaikessa tekemisessämme, halusimme tai emme. Ja itse asiassa, on monia juttuja, joissa digi tuo oikeasti helpotusta ja jopa joustoa elämään. Tukea uuden opetteluun tarvitaan – ja itse asiassa lisää keskustelukumppaneita siihen, MITEN näitä kaikkia härpäkkeitä voi ja kannattaa hyödyntää. Ja uusien asioiden toteuttaminen vaatii väistämättä säätöä myös konepellin alla.

Iloksemme saimme luvan julkaista vielä näin kesälomien alkajaisiksi rekryilmoitukset KOLMESTA asiantuntijasta Digipalveluiden joukkueeseen! Haussa on:

  1. IT-koordinaattori, asiakaspalvelun tiiminvetäjä (äitiysloman sijaisuus)
    Aitiopaikka kaikkeen siihen, mitä Gradialla tapahtuu ja miten digiloikka arjessa sujuu. Haussa positiivinen, reipas ja innostava joukkuepelaaja, jolla on hyvä tietotekninen yleisosaaminen ja kyky pitää monia naruja käsissä ja palloja ilmassa yhtä aikaa. Meidän asiakaspalvelumme saa ihan valtavan hyvää palautetta, että vetäjäksi tälle porukalle täytyy ilman muuta löytää ihan supertyyppi!
    https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/it-koordinaattori-tiiminvetaja-302925/

  2. Opetusteknologian asiantuntija, tiiminvetäjä
    Haussa on myös innostunut ja innostava visionääri osaavan opetusteknologiaporukkamme vahvistukseksi. Erityisenä tehtävänä on sparrata Gradian oppilaitoksia digipedagogisissa ratkaisuissa ja niiden kehittämisessä, ja auttaa luomaan ja hallitusti tuomaan uutta niin opetuksen kuin opiskelijoidenkin arkeen.
    https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/opetusteknologian-asiantuntija-tiiminvetaja-302933-1/

  3. Järjestelmäsuunnittelija / -asiantuntija, Microsoft 365
    Ja myös sinne konepellin alle haemme vahvistusta nykyisten osaajiemme rinnalle. Etsimme henkilöä, jolla on kokemuksen tuomaa näkemystä Microsoftin 365 -palveluista, minkä pohjalta pystyy tekemään ehdotuksia, löytämään ratkaisuja ja ymmärtämään ympäristön palveluiden keskinäisiä riippuvuuksia. https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/jarjestelmasuunnittelija-jarjestelmaasiantuntija-302937/

Haku näihin kaikkiin kolmeen paikkaan on auki 10.8. saakka. Ks. tarkemmat tiedot ja hakuohjeet kuntarekry.fi -palvelusta ja vinkkaa kaverillekin!

Lisätietoja tehtävistä voi kysellä myös hanna.rajala@gradia.fi. Lomailen 3.8. saakka, mutta vastailen aina sopivissa väleissä… viimeistään heti elokuun alussa!

Moodlen käyttö mobiilisti opiskelijan näkökulmasta

Moodlen käyttö opiskelijalle

  • Kurssin etusivun näkymä on selkeän näköinen. Tekstit ja materiaalit asettuvat sivulle hyvin, eivätkä ne mene päällekkäin tms.
  • Sivun yläreunaan on kiinnitetty yläpalkki, jonka ansiosta sivulla on helppo navigoida ja palata etusivulle nopeasti.
  • Tehtävät on helppo tehdä ja palauttaa, kaikki tuntuu toimivan opiskelijanäkymässä hyvin.

Moodlen käyttö opettajalle

Näkymä Ei muokkausta -tilassa

  • Kurssin etusivu on selkeä ja tekstit asettuvat ruudulle mukavasti. Ruudukkomallissa ruudukot aukeavat helposti ja niidenkin sisällä oleva sisältö asettuu hyvin ruudulle.
  • Tehtävät, sivut, kirjat ja muut aktiviteetit aukeavat hyvin ja ne näyttävät selkeiltä.

Näkymä muokkaustilassa

  • Muokkaustilassa Moodlen sivu “jäätyy” välillä, eikä sitä voi scrollata mihinkään suuntaan. Sivun päivittäminen ei auttanut, piti sulkea koko välilehti ja avata uudestaan.
  • Muokkaustilassa kurssin etusivu näyttää sekalaiselta, mikäli käyttää kännykkää pystyasennossa. Sivu muuttuu paremmaksi kun kännykän kääntää vaakaan. Suoraan sanottuna näkymä on aivan hirveä. On vaikea tietää mistä muokataan mitäkin asiaa ja jotkin tekstit menevät päällekkäin. Joitakin ohjetekstejä ei näy ollenkaan. Sivua joutuu scrollailemaan vaikka kuinka paljon, koska jostain syystä sisältöjen välillä on pitkiä tyhjiä alueita, missä ei näy mitään.
  • Tehtävän lisääminen näyttää jo paremmalta. Tehtävän asetuksien muokkaaminen toimii hyvin, tehtävän kuvaus on helppo kirjoittaa ja tehtävään voi lisätä tiedostoja.
  • H5P tehtävän (Drag & Drop) lisääminen oli niin yksinkertaista kun se vain tällähetkellä moodlessa voi olla.
  • Opiskelijoiden edistymisen seuranta puhelimen ollessa pystyasennossa on hieman sekava, kun tekstit rivittyvät oudosti, mutta vaaka-asennossa se näyttää selkeämmältä.

Kaiken kaikkiaan

Olen yllättynyt miten hyvältä Moodle näyttää mobiilissa. Opettajan muokkaustilassa Moodlella olisi paljon parannettavaa, mutta silloin kun muokkaustilaa ei tarvitse käyttää, Moodle näyttää kaiken kaikkiaan aika hyvältä.

Tärkeimpänä pidän sitä, että opiskelijanäkymä näyttää hyvältä ja toimii, koska opiskelijat luultavasti tulevat käyttämään mobiiliversiota enemmän kuin opettajat. En suosittelisi opettajia välttämättä muokkaamaan kurssia mobiilissa, vaan käyttämään siihen tietokoneversiota.

Kirjoittaja: Terhi Tammela.
Kirjoittaja on Gradia Jyväskylän datanomiopiskelija.

Oppilaitoksen IT-päivät Microsoftilla

Microsoft järjesti 13.-14.11.2019 Oppilaitosten IT-päivät, jonne osallistui opettajia ja tietohallinnon henkilöstöä eri oppilaitoksista ja koulutusasteilta. Gradialta tilaisuudessa oli Merja Hakanen ja Antti Lehtinen Digipalveluista.

Microsoftin edustajat kertoivat kuulumisista oppilaitoksilta. Kentällä on paljon kiinnostusta analytiikan hyödyntämiseen sekä oppimisanalytiikan että talousraportoinnin alueilla. Saimme myös vinkkejä muutamista juuri julkaistuista tai tulossa olevista ominaisuuksista Office-tuotteisiin, joista yksi toivotuimpia oli yksityiset kanavat Teams-sovelluksessa. Microsoft järjestää marraskuun lopussa lisäksi erilliset koulutuspäivät Teamsista, joihin voi osallistua myös etänä.

Päivillä käytiin läpi teknisestä näkökulmasta työasemien hallintaa sekä Azure-palveluita sekä niihin liittyviä uusia ominaisuuksia.

Sekä oppiminen että teknologiat kehittyvät kovaa vauhtia. Mitkä ovat ne taidot, joita tarvitsemme tulevaisuudessa?

Päivillä oli esillä useita Microsoftin kumppaneita, jotka esittelivät omia ja Microsoftin kanssa yhteistyössä tehtyjä ratkaisuja.

Turvallisesti digitaalisissa ympäristöissä

Onrego esitteli Virtual Desktop-ratkaisujaan ja näytti esimerkin, kuinka sovelluksia voi käyttää virtuaalipalvelimen kautta. KPMG  piti tietoturvapuheenvuoron, jossa esiteltiin millaiset erilaiset tahot voivat tehdä kyberhyökkäyksiä. Hyökkääjät valmistautuvat nykyään hyökkäyksiin huolella ja etsivät käyttökelpoista tietoa kohteesta etukäteen. Hyökkäyksissä hyödynnetään erilaisia psykologisen vaikuttamisen keinoja, kuten vastavuoroisuuden tunnetta, esiintymistä auktoriteettina ja/tai miellyttävyyttä. Kalasteluyrityksiä tehdään nykyään eniten sähköpostin kautta, mutta myös puheluilla tai tekstiviesteillä, jotka näyttävät tulevan oikealta käyttäjältä. Organisaation tietoturvaratkaisujen ja -toimintatapojen tulee olla kunnossa vastatakseen näihin erilaisiin uhkiin.

Opiskelijan osaaminen näkyväksi

Workseed esitteli sovelluksensa, joka on tarkoitettu mm. opiskelijan osaamisen kehittymisen ja työpaikoilla tapahtuvan oppimisen seurantaan. Päivillä esiteltiin myös muutamia oppimisalustoja, jotka ovat yhteensopivia Microsoft- sovellusten tai käyttäjähallinnan kanssa. TechClass:n visiona on luoda yhteyksiä akateemisen maailman ja työelämän välillä tarjoamalla koulutusta pinnalla oleviin teknologioihin. He tarjoavat omaa oppimisalustaa sekä työpajoja ajankohtaisiin aiheisiin, kuten IoT.  Claned:n edustaja piti innostavan puheen nykyaikaisesta oppimisesta. Hänen mielestään oppimisteknologia pitäisi olla jotain muuta kuin sovellusten valintaa. Enemmän pitäisi kiinnittää tulosten mittaamiseen ja analysointiin. Kertooko kurssin kävijämäärä siitä, että oppiko opiskelijat siellä? Claned suuntaa nykyään teknisen alustamyynnin sijaan kokonaisvaltaisempaan koulutusmuotoilun ratkaisuihin, jossa oppimisanalytiikan avulla kehitetään laadullisesti hyviä oppimisjaksoja. Yrityskoulutusten tarjonnassa kilpailu on kovaa ja laadullisesti hyvät kurssit pärjäävät paremmin tässä kilpailussa.

Älykkäät ratkaisut tiedonhallinnassa

M-files on asiakirjojen ja tiedon hallintaan keskittynyt yritys, jonka sovelluksilla voi tallentaa ja hallita yrityksen dokumentteja eri laitteilla sekä mm. Teamsin sisällä. M-filesin edustaja esitteli myös sähköisen allekirjoituksen käyttöä ja hyötyjä oppilaitoksissa. Crayon Finland:n edustaja avasi nykyaikaisen tekoälyn mahdollisuuksia ja rajoituksia. Tekoälysovellukset ovat vauhdilla valtaamassa osaa vapaa-ajastamme ja hänen mukaan opiskelijoiden tulisi saada jo oppilaitoksissa valmiuksia sen soveltamiseen.

Minecraftin mahdollisuudet opetuksessa

Microsoftin edustajat muistuttivat myös Minecraft Education Editionin käytöstä. Gradiassa kaikki opiskelijat ja opettajat voivat käyttää Minecraftin opetusversiota, jossa on rakentamisen lisäksi harjoitella koodaustaitoja sisäänrakennetulla koodaustyökalulla sekä kemian tehtäviä Chemistry in Minecraft-osiossa. Voit ladata Minecraft Education Editionin Microsoft Storen kautta omalle koneellesi ja kirjautua oppilaitoksen tunnuksilla sovellukseen.  Miten sinä hyödyntäisit Minecraftia omalla alallasi?

Monipuolisella osaamisella digihypestä hyötyihin

13 000             aktiivista käyttäjätunnusta
9 000                tukipyyntöä vuosittain
4 600                työasemaa
700                   erilaista yhteistä ja alakohtaista ohjelmistoa
580                   tietoliikennekytkintä
110                   palvelinta
29                     asiantuntijaa

Digihypen aika alkaa vihdoin olla ohi. Vaikka robotit eivät ihan heti valtaakaan maailmaa, tietotekniikka ja digitalisaatio ovat tulleet jäädäkseen. Kysymys enää kuuluu, miten hyvin me osaamme digitalisaation omaksi hyödyksemme valjastaa. Olemmeko uskaltaneet tarttua uusiin työkaluihin riittävän rohkeasti ja kokeilla niiden tarjoamia mahdollisuuksia omassa arjessamme?

Digitalisaatio haastaa kokeilemaan uutta

Teknologian avulla voimme vähentää manuaalista, rutiininomaista työtä ja vapauttaa asiantuntijoiden aikaa sinne, missä sitä aidosti tarvitaan – kuten opiskelijoiden kohtaamiseen. Digityökalut ovat varsin yksinkertaisesti valjastettavissa tuottamaan säännöllisiä raportteja, valvomaan haluttuja raja-arvoja, siirtämään tietoja paikasta toiseen ja vaikkapa lähettämään tarvittavia hälytyksiä erilaisille käyttäjäryhmille.

Jotta teknologiasta olisi aidosti hyötyä ja se järkevöittäisi työtämme, meidän pitäisi rohkeasti tuulettaa ajatuksiamme ja reippaasti uudistaa monia perinteikkäitä toimintatapojamme – muuten digitalisaatio jää helposti papereiden pyörittämiseksi tietokoneella. Toki vanhojen järjestelmien virittäminen uudenlaisiin toimintatapoihin vaatii monesti hieman enemmän ponnisteluja, mutta koska Digipalveluiden konkarit tuntevat ydinjärjestelmämme myös konepellin alta, käsissämme on teknisessä mielessä vain hidasteita, ei esteitä.

Valtakunnallisessa digikehityksessä aktiivisesti mukana

Samalla kun me Gradiassa etsimme jatkuvasti keinoja sujuvoittaa omaa toimintaamme digitalisaation avulla, kansallisesti tehdään samaa ministeriöiden ohjauksessa. Koulutuksen kentässä Opetushallitus kehittää nopealla syklillä sähköisiä palveluja sekä oppijoille että hallinnon tarpeisiin. Pääasiassa kuitenkin kaikkiin kehitettäviin sähköisiin palveluihin sisällön tuottavat ja tiedonsiirtorajapinnoista kansallisten palveluiden ja omien tietojärjestelmiensä välille huolehtivat yksittäiset koulutuksen järjestäjät – kuten Gradia.

Gradian Digipalvelut on saanut kunnian olla mukana lukuisissa OKM:n ja OPH:n sähköisten palveluiden kehitysprojekteissa. Olemme voineet viedä kehitystyöhön oppilaitosten arjen näkökulmaa ja pystyneet myös tuomaan kehitystyöstä terveisiä takaisin omille oppilaitoksillemme ja verkostoillemme. Lisäksi olemme myös itse pysyneet hyvin kartalla siitä, mitä toimintaamme suoraan tai välillisesti vaikuttavia kehitystoimia valtakunnan tasolla on meneillään. Olemme näin pystyneet valmistautumaan moniin muutoksiin sekä järjestelmätasolla että muussa toiminnassa hyvissä ajoin.

Digipalvelut on aktiivinen verkostoituja myös koulutuksen järjestäjien keskuudessa. Arvostamme korkealle luottamuksellisia suhteitamme niin tietohallinnon, opetusteknologian kuin opintohallinnonkin asiantuntijoihin ja päätöksentekijöihin. Verkostojemme kautta kuulemme käytännön kokemuksista ja saamme hyviä vinkkejä oppilaitoksilta, jotka painivat kanssamme aivan samojen haasteiden kanssa. Tai jos kenelläkään ei ole valmiita vastauksia, ratkomme monia pulmia avoimesti yhdessä. Kaikki voittavat.

Gradialla rohkeutta organisoida toimintaa uudella tavalla

Toisen asteen koulutuksen poikkeuksellisen hyvän tuntemuksen lisäksi yksi Gradian Digipalveluiden ehdottomista vahvuuksista tämän päivän haasteiden keskellä on osaamisemme monipuolisuus. Samassa työyhteisössä työskentelevät niin konepellin alla moottorin toimintakunnosta huolehtivat tekniset osaajat, ”huoltoaseman henkilöstö” kuin palvelujen hyödyntämisessä tukevat opintohallinnon asiantuntijat ja opettajataustaiset digikoordinaattorit. Piristysruiskeen digijoukkueeseemme tuovat Gradian valmentavien ja tutkintokoulutusten opiskelijat, jotka pääsevät kanssamme kiinni alan aitoihin työtehtäviin ja voivat samalla harjoitella työelämän pelisääntöjä ja työyhteisötaitoja turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä.

Gradian rohkea ratkaisu sijoittaa opetusteknologian ja opintohallinnon asiantuntijat Digipalveluiden yhteyteen tarkoittaa luonnollisesti myös henkilöstökustannusten siirtymistä näiltä osin oppilaitoksilta Digipalveluille. Tämä valinta näkyy toivottavasti monella tasolla entistä parempana palveluna oppilaitoksillemme! Muilta osin Digipalveluiden budjetti on pidetty hyvin maltillisena – yhteisestä potista maksetaan käytännössä vain kaikille yhteisten järjestelmien ylläpito- ja rajapintakustannukset sekä kaikille välttämättömät tietoliikenne- ja puhelinkulut. Digitalisaation valjastaminen organisaatiomme hyödyksi vaatii kuitenkin jatkuvasti vähintään pientä kehitystyötä ja uusien rajapintojen rakentamista järjestelmien välille. Ja vaikka emme omia toimintatapojamme jostain syystä kehittäisikään, koulutuksen kansallisten sähköisten palveluiden käyttöönotto vaatii meiltä joka tapauksessa samoja peliliikkeitä.

Kuntaliiton tietotekniikkakartoituksen 2018 mukaan kansallisista muutoksista pelkästään uuden tiedonhallintalain voimaantulo tuo kuntasektorille väistämättä lisää koulutus- ja resurssitarpeita sekä suoria valvonta- ja muutoskustannuksia, tietoturva-auditointikustannuksia sekä kehittämisen konsultointikustannuksia. Ja vastaavia muutoksia on samanaikaisesti meneillään lukuisia: EU:n uusi tietosuoja-asetus, KOSKI-palvelun käyttöönotto, ammatillisen koulutuksen rahoitusperusteen muutosten ja uusien raportointivaatimusten vaikutukset järjestelmiin, eHOKS-palvelun käyttöönotto tulevan vuoden aikana, ammatillisen koulutuksen vuosityöaikaan siirtyminen 1.8.2019 – ja lukiokoulutuksen vastaavia odotellessa. Digitalisaation kanssa on juostava pysyäkseen edes paikoillaan.

Yhteistyö on avain onneen

Gradian Digipalvelut on olemassa Gradian oppilaitoksia varten. Hoidamme tietotekniikkaan ja -järjestelmiin liittyvät kilpailutukset, sopimusneuvottelut, hankinnat ja muun säädön toimittajien kanssa Gradian kokonaistaloudellinen etu huomioiden. Huolehdimme tietojärjestelmistä ja niiden välisistä rajapinnoista, ylläpidämme tietoliikenneyhteyksiä ja käyttöoikeuksia, perehdymme yhteisessä käytössämme oleviin ohjelmistoihin ja tuemme henkilöstöä niiden käytössä mahdollisuuksien mukaan. Kaikessa tavoitteenamme on tehdä henkilöstömme ja opiskelijoidemme elämästä jatkuvasti hieman helpompaa.

Parhaaseen tulokseen pääsemme kuitenkin vain yhteistyöllä. Kun mikään järjestelmä tai hilavitkutin ei tuo onnea pelkällä olemassaolollaan, hyvällä yhteistyöllä teknisten osaajien ja sisällön asiantuntijoiden kanssa pystymme kokoamaan Gradian tarpeita parhaiten palvelevat palvelut, auttamaan valitsemaan kuhunkin tarpeeseen oikeat työkalut ja myös tukemaan oikealla tavalla niiden hyödyntämisessä.

Jokaisen vastuulle jää vain rohkeasti hyödyntää näitä työvälineitä omassa arjessaan.
Yhdessä meitä ei pysäytä mikään!

Hanna Rajala, digipalvelupäällikkö
Gradian Digipalvelut