Toiminnallinen tapahtuma 20.1.2018 kauppakeskus Karismassa Lahdessa

Koulutuskeskus Salpauksen opiskelijat järjestivät toiminnallisen tapahtuman lauantaina 20.1.2018 kauppakeskus Karismassa Lahdessa. Matkailun opiskelijat koordinoivat” Salpauksen kautta tulevaisuuteen”-tapahtuman ja eri alojen opiskelijat yhteistyössä- opettajat ohjasivat – #amisreformin mukaisesti – opiskelijat suunnittelivat monenlaista toimintaa yleisölle.

Koko perheen tapahtumassa oli tarjolla musiikin lomassa hierontaa, puristusvoiman, verenpaineen ja -sokerin mittausta, kirjontaa, kampauksia ja ehostusta, muotinäytös, tanssiesityksiä, kynänsorvausta, juureslastu- ja härkäpapupikkuleipä-maistiaisia, talotekniikan työkalujen tunnistusta, renkaan heittoa, robotin ohjausta, eläinhahmoja ja karttakilpailu.

Parasta osaamista -hanke oli esillä jakamassa tietoa hankkeesta sekä mikä muuttuu opiskelijalle ja mikä muuttuu työelämälle. Kiinnostusta päivä herätti myös Radio Novan puolella, johon sain haastattelun ennen tapahtumaa, linkki podcastiin

Päivä oli kaiken kaikkiaan onnistunut ja eri pisteissä kävi runsaasti tutustujia. Päivän aikana saatiin jaettu runsaasti tietoa uudesta ammatillisesta koulutuksesta työelämälle sekä opiskelijoille.

 Kauppakeskus Karisma oli erittäin tyytyväinen opiskelijoiden toimintaa sekä päivän tapahtumaan.  Päivän aikana kauppakeskus Karismassa kävijämäärä oli yli 11 000. Tämän tyyppistä toimintaa lisää, jossa oppilaitos on esillä, sieltä ne tulevaisuuden opiskelijat löytyvät. Kuva ennen tapahtuman aloitusta.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *