Saman toistoa…

Tänään oli ehkä tylsin päivä tähän mennessä…paljon sai seisoskella ja katella kun kello tikittää..täkäläinen työtahti on vähän erilainen kun meillä kotona. Ne sattaa jättää työn kesken ja lähteä johonkin  5-10 minuutiksi..täällä kiirettä ei pidetä. Tauolla ollaa käyty ulkona ja ulos pääsee vain kun vartija tulee avaamaan oven. Hassua..ja mistä tietää et on tauko ulkona, no siitä kun keittiössä ei ole halvatun sieluakaan tai sit ne sanoo: you go aut  Okein mutta päästiin kuitenkin tekemään jotakin.

Tämä sama perinteinen Unkarilainen leivos joka sisältää  kakkupohjaa jossa kaksi erimassaa..väliin tulee:puddingia,kermavaahtoa,keksipastaa ja gelatiinia=liivatetta. Väliin ripotellaan myös persikkakuutiota. Jääkaappiin hyytymään.Täällä pitää myöskin merkitä TARKAAN kuka,mitä ja millon on tehty. Koska täälläkin Fivo periaate toimii valmiissa tuotteissa tarkkojen merkintöjen avulla. Tarkkakoneesta  saa leivoksiin ja kakkuihin valmiit tarrat joihin laitat vain oman nimesi.

Seuraavaksi saatiin tehdä raejuustohyydykekakkuja joissa on tuollainen kolomuotti.  Aloitimme punnaamalla raejuuston ja puggingin pikkumixerin kulhoon. Ne laitettiin lapavatkaimella sekottuun. Sillä välin me punnattiin muut aineet eli sitruunankuori, kermavaahto ja liivate. Sit vaan kaikki sekaisin ja massa öljyttyihin muotteihin. Kakkupohjat päälle, kelmutus ja jääkaappiin. Sit saikin 20min seisoskella ja ihmetellä. Päästiim tekeen taas pursotettavia pikkuleipiä.

Tällä kertaa päästiin myös laittamaan valmiit keksit säilöön. Sit saikim taas ihmetellä… T ja M täytti suklaakakkuja ja viimesex viimesteltiin joku marenkipäälysteinen leivos.

Täällä tänään sateinen päivä ja tuli kiire lähteä töistä (päästiin n. 16.20).Linja-auto tuli 16.35 Novan pysäkille josta oli tarkotus läheä etsimään pyykinpesupaikkaa, linkillä päästiin muutaman korttelin päähän pesulasta. Googlemaps auki ja sitä seuraten löyty oikea paikka. Vettä sato  matkalla kokoajan enemmän ,vähemmän ja taas kaatamalla. Pyykkien pesu kesti n.1h.  ja tietty kun päästiin puhtaiden, kuivien ja ihanan lämpöisten pyykkien kanssa ulos niin vettä tuli taivaalta melkein kaatamalla.  Kun päästiin raitiovaunupysäkille olin ihan läpimärkä.onneksi pyysit oli turvassa sateelta toisin kun minä joka ei ikinä muista ottaa sateenvarjoa mukaansa. Ratikalle mahdollisimman lähelle majataloa mutta matkalla kastuttiin taas. Nälkäisenä ja märkinä luukkuun sisään ja syvä huokaisu… Ihmiset muistakaa sateenvarjo!  sellaista tänään..⛈️☔️

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *