Jäätelöä kukkasin

Jälleen kakkos bussi oli myöhässä ja toivoa ettei myöhästytä, no puoli tuntia oli kuitenkin vielä aikaa ennen työn alkua. Ensin käydään vartian luona ja sitten pimeän parkkihallin läpi.  Vaatteiden vaihto ja töihin. Meidät jaettiin kolmeen työpisteeseen ja pääsin tekemään jäätelöä. Ensin sain kuitenkin tehdä omenaleivosta suklaa kuorrutteella.

Jäätelöä tehtiin varmaan kymmentä erisorttia, menin vain hiemen sekaiain mauissa, kun tuo englanti ei vain täällä niin hyvin suju. Muutamia erikoisuuksia muistaa viinkjäätelöä, aidolla kuivalla valkoviinilla sekä leipäjäätelöä, ei kuulosta hyvältä mutta oli hyvää. Jäätemöiden jälkeen oli vuorossa suklaa koristeita. Ne oli helppoja, elintarviketeollisuuteen suunniteltuja kuvio arkkeja joidrn päälle kaadetiin sulaa suklaata. Helppoja ja kauniita.

Carita pääsi tekemään suolaisa rullua, croisantteja ja suolasia keksejä!?  näin rulllia

Taija ja Carita tekivät loppu metreillä paljon marsipaanista muoteilla kukkia. Taijan koulun tyylillä tehtyjä ruusuja pyydetiin paljon lisää.

Ps. Toivottavasti kuvat onnistu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *