Aihearkisto: Yleinen

Kamera ja kuva – katse maailmaan ja itseen

Olen mielenterveys- ja päihdetyön ammattitutkinnon aikuisopiskelija Jyväskylän Gradiasta ja suoritin Vaajakosken Suvanto Ry:n päiväkeskuksessa kaksi tutkinnon osan työssäoppimista sekä näyttöä. Yhdistyksen tavoitteena on järjestää aktivoivaa päivätoimintaa ehkäisemään päihde-ja syrjäytymishaittoja. Päiväkeskus antaa opiskelijalle hyvät mahdollisuudet kokeilla erilaista toimintaa ja sainkin toteuttaa ideoitani sekä hyödyntää omaa osaamistani mm. valokuvaamisen saralta.

Syyskuun alkupäiviin sijoittuvaan näyttöön sisällytin päivän, jolloin halukkaat asiakkaat saivat tutustua digitaalisen järjestelmäkameran ja valokuvauksen kiehtovaan maailmaan. Oman kamerani lisäksi vapaaehtoistyöntekijän omistamalla valokuvauskalustolla saimme kasattua tarvittavat työvälineet ja siten käytössämme oli seitsemän kameraa pienillä zoom-objektiiveilla sekä mahdollisuus kokeilla myös 55-250mm objektiivia. Omat pokkarikamerat sekä kännykät olivat kuitenkin tervetullut lisä järeämpien kameroiden joukkoon.

Kuvauspäivä oli harmaa, mutta valon pehmeys juuri sopiva kuvaamiseen. Vuorotellen pienissä ryhmissä ja kamerat kaulassa lähdimme tutustumaan Varassaaren maisemiin, rakennuksiin ja yksityiskohtiin. Aihe oli vapaa ja kuvattavaa löytyikin runsaasti, niin veneistä vanhoihin autoihin, kuin linnunsulista silkkiuikun lentoonlähtöön. Oma roolini oli opastaa välineiden käyttöä ja antaa muutamia vinkkejä mm. kuvakulmiin ja rajauksiin liittyen, mutta muuten kuvaajat saivat luoda oman ”maailmansa” kameran takana toimien. Ja taisihan siinä moni olla kameran edessäkin, mutta hyvässä hengessä ja luvan kanssa.

Kuvia kertyi kiitettävä määrä ja seuraavalle päivälle sovimme yhteisen tuokion, jolloin näytin isolta ruudulta diaesityksenä valitsemani kuvat, joten myös muut saivat nähdä ne hetket, kun kuvaaja pysähtyy ja taltioi juuri sen, mikä on herättänyt hänen huomionsa. Kaikki kuvat olisivat olleet näyttämisen arvoisia, mutta valitettavasti siihen ei olisi riittänyt aika, joten valitsin jokaiselta muutaman kuvan esitykseen ja sanonta ”kuvat puhukoot puolestaan” on hyvin osuva tähän tilanteeseen. Asiakkaiden kanssa kävin heidän omat kuvansa läpi ja keskustelimme, mikä onnistui tai miten olisi voinut kuvan ottaa toisin sekä tietysti myös, mitkä kuvat olivat heille mieluisimpia. Tärkeintä oli, että asiakas sai toteuttaa omaa näkemystään ja huomata osaavansa jotain sellaista, mitä ei ole tullut ehkä edes ajatelleeksikaan.

Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisimme kokeilleet kuvankäsittelyä ja työstäneet kuvia eri tarkoituksiin. Muutamia kuvia muutimme mustavalkoisiksi nähdäksemme, miten kuvan luonne muuttuu yhdellä klikkauksella ja miten pienillä teoilla voi saada aikaan suuriakin vaikutuksia ja muutoksia. Asiakkaat kokivat tämän koko toiminnan mielekkäänä ja monelle se antoi toiveita ja tavoitteita ehkä jopa oman kameran hankkimisesta. Kuka suunnitteli käyttävänsä kuvia taulujen maalaamiseen, toinen mietti, miten mahtavaa olisi saada ottaa kunnon kuvia esim. urheilutapahtumassa ja joillekin ajatus jäi kytemään kotimatkallekin ”miten hieno kuva tästäkin tulisi”-tyyliin.

Mitä tämä päivä sitten antoi meille, niiden satojen kuvien lisäksi? Mukavaa yhdessäoloa, onnistumisen iloa, hersyvää naurua ja rentoutumista raikkaassa ilmassa. Tarvittiin myös rauhoittumista ja keskittymistä ja se loi pohjan vakavien ja kipeiden asioiden käsittelemiseen ja niistä kertomiseen. Miten paljon helpompaa onkaan puhua vaikeista asioista, kun asiakkaan ja työntekijän välillä ei ole pöytää, vaan voi samalla katsella ympäröivää maailmaa ja ehkä ottaa jokunen kuvakin? Pohdimme myös yhdessä, millainen vaikutus etenkin järjestelmäkameralla kuvaamisella on, kuinka kamera ja tiivis kuva rajaavat muun maailman pois eli on vain ”Minä, Kamera ja Kohde”. Kuva kertoo kohteen lisäksi hyvin paljon myös kuvaajasta itsestään ja hänen tavastaan nähdä maailmaa kameran läpi. Mikä häntä kiinnostaa? Mitkä hänen tunteensa ovat? Mikä on hänelle tärkeää? Rosoinen ja ehkä vähän vinksallaankin oleva kuva voi olla aivan yhtä mieleenpainuva ja kaunis kuin hieno otos järvimaisemasta ja auringonlaskustakin.

”Kaikki se kuuluu elämään”

Teija Tikkanen

Yhteistyötä yli erikoisalarajojen – toimiiko se?

Syksyllä 2016 kaksi somaattisen puolen sairaanhoitajaa aloitti opinnot Gradia Jyväskylässä (silloisessa Jyväskylän aikuisopistossa ) Mielenterveys- ja päihdetyön erikois-ammattitutkinnossa. Erityisesti mielenterveyshoitotyön opiskelu tuntui aluksi haastavalta;

”Eihän sitä somaattisen puolen hoitaja mitään tiedä ja osaanko minä oikeasti mitään, huomaanko asioita potilaan parhaaksi. Osaanko auttaa ihmistä, kun mieli järkkyy?”.

Työpisteenä meillä on Keski-Suomen Keskussairaalassa 41 paikkainen päivystys- ja infektio-osasto, missä vastuualueena päihdeseuranta.. Kaikilla osastolle tulevilla potilailla on somaattinen tulosyy.

Kuluneen reilun vuoden aikana tietoa on tullut paljon ja sanonta ”Tieto lisää tuskaa” pitänee paikkansa. Pikkuhiljaa tiedon karttuessa, huomasimme, että oikeasti me ihmiset olemme psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus. Meidän mieli ja somaattiset vaivat todellakin kulkevat käsi kädessä kokonaisuutena. Miksi sitten palvelujärjestelmässämme ihminen ”pilkotaan” esimerkiksi somaattisen vaivan, päihdeongelman ja mielenterveyden ongelmiksi? Miten voisimme turvata oikeasti sitä paljon puhuttua yhden luukun periaatetta, niin että ihmistä ei juoksuteta paikasta toiseen.

Keski-Suomen keskussairaalan psykiatrinen akuuttityöryhmä on hieno yhteistyökumppani meidän moniammatillisessa hoitotiimissä. Olemme päässeet kertomaan päivystys- ja infektio-osaston päihdetiimistä ja sen toimintatavoista. Vastaavasti olemme saaneet arvokasta tietoa akuutti psykiatriselta tiimiltä potilaan hoidosta ja hoitoon ohjaamisesta psykiatrian näkökulmasta. Iloksemme huomasimme, että puolin ja toisin haluaisimme käydä ”varjostamassa” toistemme työtä. Lisäksi yhteistyö sosiaalityön kanssa on tiivistä. Uusimpana parannuksena sosiaalityöntekijä on tavattavissa osastolla myös iltavuoroissa ja viikonloppuisin – ei siis ainoastaan virka-aikaan.

Uuteen sairaalaan Jyväskylään on suunnitteilla seitsemän paikkainen päihdeyksikkö. Iso haave olisi, että siellä työskentelisi rinta rinnan psykiatrinen sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä ja me, somaattisen puolen hoitajat. Pystyisimme auttamaan potilasta kokonaisvaltaisesti ihmisenä, ei dg: rintakipuisena, dg: mielenterveyspotilaana, jolla on dg: päihdeongelma.

Mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinnon opiskelijat

Miia & Tiina

Sukellus vanhankansanoppeihin – perinteinen jäsenkorjaus hieronnan soveltavana tekniikkana

Sami Kinnunen, koulutettu hieroja ja perinteinen jäsenkorjaaja kävi pitämässä meille parin iltapäivän pituisen koulutuksen perinteisen jäsenkorjauksen ideologiasta ja tekniikoista. Koulutus toteutettiin osana Samin ammatillisia opettajaopintoja. Päivät sisälsivät monipuolisesti luentoja ja käytännön tekemistä, mikä on hyvä lähtökohta onnistuneelle koulutukselle.

Jäsenkorjaus pohjaa suomalaiseen kansanperinteeseen ja sen uskomuksiin. Sittemmin jäsenkorjaus on haarautunut eri suuntauksiin ja kursseja, oppimateriaalia ja tekniikoita on kehitetty hoitoalan ammattilaisille. Sami puhui paljon hoidon energeettisestä vaikutuksesta ja intuitiosta hoitotapahtuman aikana. Opetus oli mielenkiintoista, sillä klassinen hieronta perustuu pitkälti tutkimustietoon ja teoriapohjaan, mutta jäsenkorjaus (ainakin Samin tapauksessa) painottuu hoitajan ja hoidettavan väliseen luottamukseen ja rentoutumiseen, intuitioon ja vanhoihin uskomuksiin.
Sami onkin kertomansa mukaan saanut lähes kaikki oppinsa mestari¬¬-oppipoika asetelmalla, ei niinkään virallisilta kursseilta. Samilla on myös koulutetun hierojan tutkinto, joten anatomian ja fysiologian osaaminen taustalla on, vaikka perinteinen jäsenkorjaus on selvästi jollain tapaa omistautumista kansanperinteen ajatuksille ja niiden kunnioittamiselle. Tämä filosofia näkyi kaikessa Samin opettamisessa ja tekemisessä.

Ensimmäisenä koulutuspäivänä kävimme läpi alaraajan venyttäviä lihaskalvokäsittelyjä. Tekniikat antoivat uutta näkökulmaa tekemiseen. Samin perimmäinen ajatus oli, että kipuaistimusta ei tule syntyä käsittelyä tehdessä. Ajatus täytyy olla käden alla olevassa kudoksessa: hierojan täytyy kuunnella kudosta ja asiakkaan reaktioita, edetä hitaasti vähitellen otetta syventäen. Näitä näkökulmia painotettiin tekemisen lomassa. Lempeät lihaskalvovenytykset tuovat hierontatapahtumaan monipuolisuutta, sillä usein ainakin oma hierontakäsialani on melko rytmikäs, ja myös kipuaistimukset ovat sallittuja tietyissä rajoissa.

Toisena koulutuspäivänä päästiinkin hyvin mielenkiintoisiin aiheisiin: vatsalihasten ja kyljen hierontaan. Näitä kehon osia emme olleet ennen paljoa hieroneetkaan, joten asiat tulivat uutena, ja mielenkiinnolla otimme ne vastaan. Tilanne, jossa joku velloo käsiään vatsataikinassani ei ole kaikista luonnollisin, mikä laittoi välillä naurattamaan. Hieronnasta kuitenkin selvittiin ja seuraavana päivänä vatsalihakset olivat kipeät käsittelystä -tai ehkä sittenkin nauramisesta.
Vatsan alueelle siirryttäessä energiasysteemi nousi vahvasti esiin Samin puheesta. Vatsa aukaistiin käsittelylle vastapäivään pyöräyttämällä ja samoin suljettiin käsittelyn jälkeen, muutoin käsittely tehtiin myötäpäivään pyörittelemällä tai napaa kohti vetämällä. Tärkeää oli hellä ote, jotta energiasysteemi ei sekoitu. Tieteellistä perustelua Sami ei osannut tekniikoilleen antaa, vaan painotti, että ajatusmalli perustuu vanhankansanoppiin. Fysiologisesti ajateltuna perusteluna olisi tietysti suolen toiminnan suuntaan (myötäpäivään) hierominen sekä se, että koska lihaksiston lisäksi suolisto saa hierontaa, on hyvä, että edetään hiljalleen, jotta suolen luontainen toiminta ei häiriinny. Vatsahieronnalla voisikin saada apua esimerkiksi suoliston tai hengityksen ongelmiin. Loppujen lopuksi käsittely tuntui suhteellisen mukavalta ja tehokkaalta. Vatsalihaksetkin taisivat kaikilta löytyä, vaikka niiden olemassaoloa usein epäilläänkin.

Päällimmäisenä Samin opeista jäi mieleen rauhallinen, kuuosteleva tahti sekä ajatuksen keskittäminen vain tekemiseen. Nämä seikat saattavat välillä unohtua, kun liiaksi miettii, mikä on paras ja tehokkain tapa poistaa lihaskireyttä m. trapeziuksen yläosasta, miten ohjaisin asiakasta motivoivasti takareiden venytykseen, taukojumppaan tai syvien vatsalihasten vahvistamiseen. Samin sanoin:

’’Tärkeintä, että asiakkaalle jää semmonen olo, että hoito on tehty huolellisesti, että on saanut avun. Ja tyytyväinen asiakas tuo mukanaan neljä uutta asiakasta.’’

Vaikka kaikkia perinteisen jäsenkorjauksen oppeja ei omaksuisikaan, tärkeintä on, että saimme kaikki monipuolisuutta otteisiin ja uutta ajateltavaa asiakaskohtaamisiin. Kiitos siis Samille antoisista ja opettavaisista päivistä!
Niina Jormakka
opiskelija
Hierojan ammattitutkinto

Asennetta päihdetyöhön

Sosiaali- ja terveysalalla toimivan työntekijän tulee kohdata ja kohdella kaikkia asiakkaita ja potilaita samanarvoisina. Kunnioittava, ystävällinen ja asiallinen käytös tulisi olla kaikilla ammattilaisilla itsestään selvyys. Onko kuitenkaan aina näin, kun kohdataan päihteiden käyttäjä? Osaammeko me alan ammattilaisina kohdata ihmisen oikein?

Päihteiden liiallista käyttöä ei aina mielletä sairaudeksi ja koetaan, että ongelma poistuu, kun asiakas/potilas vain ymmärtää lopettaa päihteiden käyttämisen. Kuitenkin tiedetään, että päihderiippuvuus on psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen sairaus, josta parantuminen voi olla hyvinkin pitkä prosessi – joillakin se kestää koko elämän ajan.
Päihderiippuvuus aiheuttaa ihmisessä häpeän ja arvottomuuden tunnetta ja jos asiakas/potilas on hoitoon hakeutuessaan jo valmiiksi häpeissään omasta tilanteestaan, voi miettiä tarvitseeko ammattilaisen tätä haavoittunutta olotilaa vielä lietsoa entisestään vai voisiko ihmistä yrittää tukea ja auttaa silloin, kun hän eniten apua tarvitsee. Syyllistäminen ja komentaminen eivät kuulu työntekijän tehtäviin.


Tukeminen ja auttaminen eivät tarkoita sinisilmäisyyttä tai ”hyysäämistä”, vaan on aivan tavallista ammattimaista käytöstä. Vaatii hoitajalta rohkeutta olla asiakkaan/potilaan puolella ja omalta osaltaan vähentää yhteiskunnassa vallitsevaa negatiivista asennetta päihdeongelmaisia kohtaan.
Jokaisen työntekijän on vastattava omasta ammatillisuudestaan mutta samalla tulee huolehtia, että työyhteisössä noudatetaan hyvää ammattietiikkaa.
Mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinto-opiskelijat
Miia ja Saija

Itsemääräämisoikeus – mitä se on?

Itsemääräämisoikeus on asia, jonka pitäisi olla meille kaikille itsestään selvä asia. Meillä jokaisella on itsemääräämisoikeus. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisina meille on itsestään selvää noudattaa asiakkaan itsemääräämisoikeutta. Vai onko sittenkään? Rajoittaminen ja velvoittaminen koetaan itsemääräämisoi-keutta loukkaavana, jollei sitä ole perusteltu tai asiakas ei ymmärrä perusteluja.
Itsemääräämisoikeus voidaan määritellä yksilön kyvyksi tehdä valintoja ja päätöksiä sekä taitoa toimia niiden mukaan. Tämän määritelmän mukaan meidän jokaisen itsemääräämisoikeutta voitaisiin kyseenalaistaa. Jokainen tietää mitä terveellinen syöminen tarkoittaa. Ani harva kuitenkaan syö niin kuin sanotaan, vaan käyttää itsemääräämisoikeuttaan ja syö kuten mieli tekee.
Kuinka sitten rajoittaa asiakkaan tahtoa, jos itsekään ei pysty noudattamaan perusteltuja asioita? Merkittävänä erona voi olla todellinen tietoisuus päätöksen vaikutuksesta. Ymmärrys siitä, mitkä ovat päätöksen seuraukset. Ymmärrän, mitä huono ruokavalio tekee terveydelleni, mutta asiakkaan psykoottinen mieli ei välttämättä ymmärrä oman valintansa seurauksia. Päätöksentekoon tarvittava tieto ei välttämättä ohjeistuksesta ja perusteluista huolimatta ole riittävää. Päätös perustuu harhamaailmaan, eikä todelliseen tietoon. Myös esim. kehitysvammaisella voi olla vaikeuksia hahmottaa tekemiensä ratkaisuiden todellisia seurauksia.

Ammattilaisella on haasteena tietää, milloin asiakkaan kyky on riittävä päätöksenteon pohjaksi. Milloin taas on kyse itsemääräämisoikeuden varjolla tehty heitteillejättö, jolloin henkilökunta siirtää heille kuuluvan vastuun asiakkaalle ja hylkää avun tarpeessa olevan henkilön. Avun tarpeessa oleva ei aina tunnista omaa palveluntarvettaan esim. psykoottisen oireilun tai kehitysvamman vuoksi. Asiakkaan epärealistiset mielipiteet voinnista tai selviytymisestä tulee realisoida hänelle. Se on työntekijän velvollisuus, ei oikeus. Tällöin voi tarvittaessa tulla kysymykseen itsemääräämisoikeuden rajaaminen. On olemassa tilanteita, jolloin asiakkaalla on oikeus olla hoidettavana ja on tilanteita, milloin työntekijällä on velvollisuus hoitaa ja tehdä ratkaisuja. Tavoitteena on kuitenkin ihmisen mahdollisimman suuri itsemäärääminen ja voimaantuminen. Asiakkaalla on aina oikeus saada tarvitsemansa tieto päätöksensä tueksi.
Itsemääräämisoikeus ei ole rajaton tai absoluuttinen, koska päätökset ja toiminta vaikuttavat myös muihin ihmisiin. Tätä taustaa vasten tuntuu hyväksyttävältä asettaa tiettyjä sääntöjä ja rajoituksia esim. asun-tolassa asumiseen. Onko kuitenkaan perusteltua vaatia asiakasta noudattamaan näitä sääntöjä myös muualla lomalla olleessaan. Meistä itse kukin taitaa viettää lomaa noudattamatta arjen rutiineja ja sääntöjä.

Mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinnon opiskelijat: Paolo, Orvokki, Päivi, Hannele ja Leena