Olen mielenterveys- ja päihdetyön ammattitutkinnon aikuisopiskelija Jyväskylän Gradiasta ja suoritin Vaajakosken Suvanto Ry:n päiväkeskuksessa kaksi tutkinnon osan työssäoppimista sekä näyttöä. Yhdistyksen tavoitteena on järjestää aktivoivaa päivätoimintaa ehkäisemään päihde-ja syrjäytymishaittoja. Päiväkeskus antaa opiskelijalle hyvät mahdollisuudet kokeilla erilaista toimintaa ja sainkin toteuttaa ideoitani sekä hyödyntää omaa osaamistani mm. valokuvaamisen saralta.

Syyskuun alkupäiviin sijoittuvaan näyttöön sisällytin päivän, jolloin halukkaat asiakkaat saivat tutustua digitaalisen järjestelmäkameran ja valokuvauksen kiehtovaan maailmaan. Oman kamerani lisäksi vapaaehtoistyöntekijän omistamalla valokuvauskalustolla saimme kasattua tarvittavat työvälineet ja siten käytössämme oli seitsemän kameraa pienillä zoom-objektiiveilla sekä mahdollisuus kokeilla myös 55-250mm objektiivia. Omat pokkarikamerat sekä kännykät olivat kuitenkin tervetullut lisä järeämpien kameroiden joukkoon.

Kuvauspäivä oli harmaa, mutta valon pehmeys juuri sopiva kuvaamiseen. Vuorotellen pienissä ryhmissä ja kamerat kaulassa lähdimme tutustumaan Varassaaren maisemiin, rakennuksiin ja yksityiskohtiin. Aihe oli vapaa ja kuvattavaa löytyikin runsaasti, niin veneistä vanhoihin autoihin, kuin linnunsulista silkkiuikun lentoonlähtöön. Oma roolini oli opastaa välineiden käyttöä ja antaa muutamia vinkkejä mm. kuvakulmiin ja rajauksiin liittyen, mutta muuten kuvaajat saivat luoda oman ”maailmansa” kameran takana toimien. Ja taisihan siinä moni olla kameran edessäkin, mutta hyvässä hengessä ja luvan kanssa.

Kuvia kertyi kiitettävä määrä ja seuraavalle päivälle sovimme yhteisen tuokion, jolloin näytin isolta ruudulta diaesityksenä valitsemani kuvat, joten myös muut saivat nähdä ne hetket, kun kuvaaja pysähtyy ja taltioi juuri sen, mikä on herättänyt hänen huomionsa. Kaikki kuvat olisivat olleet näyttämisen arvoisia, mutta valitettavasti siihen ei olisi riittänyt aika, joten valitsin jokaiselta muutaman kuvan esitykseen ja sanonta ”kuvat puhukoot puolestaan” on hyvin osuva tähän tilanteeseen. Asiakkaiden kanssa kävin heidän omat kuvansa läpi ja keskustelimme, mikä onnistui tai miten olisi voinut kuvan ottaa toisin sekä tietysti myös, mitkä kuvat olivat heille mieluisimpia. Tärkeintä oli, että asiakas sai toteuttaa omaa näkemystään ja huomata osaavansa jotain sellaista, mitä ei ole tullut ehkä edes ajatelleeksikaan.

Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisimme kokeilleet kuvankäsittelyä ja työstäneet kuvia eri tarkoituksiin. Muutamia kuvia muutimme mustavalkoisiksi nähdäksemme, miten kuvan luonne muuttuu yhdellä klikkauksella ja miten pienillä teoilla voi saada aikaan suuriakin vaikutuksia ja muutoksia. Asiakkaat kokivat tämän koko toiminnan mielekkäänä ja monelle se antoi toiveita ja tavoitteita ehkä jopa oman kameran hankkimisesta. Kuka suunnitteli käyttävänsä kuvia taulujen maalaamiseen, toinen mietti, miten mahtavaa olisi saada ottaa kunnon kuvia esim. urheilutapahtumassa ja joillekin ajatus jäi kytemään kotimatkallekin ”miten hieno kuva tästäkin tulisi”-tyyliin.

Mitä tämä päivä sitten antoi meille, niiden satojen kuvien lisäksi? Mukavaa yhdessäoloa, onnistumisen iloa, hersyvää naurua ja rentoutumista raikkaassa ilmassa. Tarvittiin myös rauhoittumista ja keskittymistä ja se loi pohjan vakavien ja kipeiden asioiden käsittelemiseen ja niistä kertomiseen. Miten paljon helpompaa onkaan puhua vaikeista asioista, kun asiakkaan ja työntekijän välillä ei ole pöytää, vaan voi samalla katsella ympäröivää maailmaa ja ehkä ottaa jokunen kuvakin? Pohdimme myös yhdessä, millainen vaikutus etenkin järjestelmäkameralla kuvaamisella on, kuinka kamera ja tiivis kuva rajaavat muun maailman pois eli on vain ”Minä, Kamera ja Kohde”. Kuva kertoo kohteen lisäksi hyvin paljon myös kuvaajasta itsestään ja hänen tavastaan nähdä maailmaa kameran läpi. Mikä häntä kiinnostaa? Mitkä hänen tunteensa ovat? Mikä on hänelle tärkeää? Rosoinen ja ehkä vähän vinksallaankin oleva kuva voi olla aivan yhtä mieleenpainuva ja kaunis kuin hieno otos järvimaisemasta ja auringonlaskustakin.

”Kaikki se kuuluu elämään”

Teija Tikkanen