MAUNU: Asenteen ja motivaation arvoitus – mitä työelämä tarvitsee?
Viime blogissa kerroin asiakaslähtöisyyden hengessä, mitä ammatilliset opiskelijat haluavat ja tarvitsevat ammatilliselta koulutukselta. Lyhyesti sanoen he haluavat valmiudet täyttää paikkansa maailmassa: valmistua, mennä töihin ja perustaa perheen. He eivät halua surffailla itsenäisesti valintojen mahdollisuuksien avaralla merellä, vaan kiinnittyä omalle paikalleen yhdessä toisten kanssa. Jos reformi ei turvaa tätä ensisijaisena pyrkimyksenään, sitä ei pidä perustella ainakaan asiakaslähtöisyydellä.
Ammatillisen koulutuksen asiakkaaksi määrittyy jo lain mukaan myös työelämä. Työelämän tarpeista puhutaan valtavasti, ja usein niiden mukaan halutaan kehittää paitsi ammatillista koulutusta, myös yhteiskuntaa yleisemminkin. Silti työelämän tarpeita ei yleensä kuvata tai määritellä tarkemmin, vaikka työelämä määrittyy näissä puheissa yksilön kaltaisena tahtovana ja tarvitsevana olentona. Työelämän edustajat itse puhuvat usein asenteesta ja motivaatiosta opiskelijoiden tärkeimpinä ominaisuuksina. Niin varmaan on, mutta esimerkiksi koulutuksen kehittämisen kannalta ei ole aina selvää, mitä sillä tarkoitetaan. Millä tunneilla ja millä välineillä asennetta ja motivaatiota voidaan opettaa?
Osana ammatillisen koulutuksen arkea käsittelevää tutkimustani olen selvittänyt myös työelämän tarpeita. Olen analysoinut noin 300 työelämän edustajan, ammatillisen opettajan ja työssäoppimisen kehittäjän vapaamuotoisia vastauksia kysymykseen ”Mitä työpaikalla opitaan?”. Vastaukset koottiin sähköisesti laajassa seminaarisarjassa, jossa käsiteltiin työpaikalla tapahtuvaa oppimista.
Osa vastauksista kuvaa lyhyesti erilaisia käytännön asioita, joita työpaikoilla opitaan. Osassa taas kuvataan ihanteita, joita vastaajien mielestä työelämä osallistujiltaan edellyttää. Nämä vastaukset vastaavat käytännössä kysymykseen, mitä vastaajien mielestä työpaikalla tulee tai pitää oppia. Pidän vastauksia hyvinä esimerkkeinä siitä, mitä työelämän tarpeet varsinkin nuorten, aloittelevien työntekijöiden kohdalla ovat. Siksi ne antavat myös ammatillisen koulutuksen reformille tärkeää tietoa työelämä-asiakkaiden tarpeista. Lisäksi niiden pohjalta voidaan päätellä, mitä paljon puhutut asenne ja motivaatio tarkoittavat.
Aineiston valossa työelämän tarpeet jakautuvat neljään pääluokkaan. Selkeästi tärkein on vuorovaikutustaidot, johon lukeutuvat muun muassa tiimitaidot, asiakaspalvelutaidot, joustavuus ja tilannetaju. 43 % vastauksista viittasi vuorovaikutustaitoihin.
Työn substanssiosaaminen kuten työtekniset taidot, työprosessin hallinta ja työnjako työpaikalla mainittiin oleellisena työelämätaitona 21 % vastauksissa. Käytännössä yhtä usein, 20 %:ssa vastauksista, työelämän nähtiin tarvitsevan kykyjä oman toiminnan tai työn ohjaamiseen kuten oma-aloitteisuutta, vastuullisuutta sekä laajemmin ammatillista identiteettiä tai ammattiylpeyttä. Käytän näistä yleisnimitystä toimijataidot. Työelämän yleiset pelisäännöt kuten ajoissa paikalla oleminen ja kännykästä luopuminen nähtiin tärkeimpänä työelämätaitona 16 %:ssa vastauksia.
On huomionarvoista, että vain yhdessä viidestä vastauksessa tärkeimpänä työelämätaitona ilmenevät työn konkreettiseen suorittamiseen liittyvät seikat. Tämä vahvistaa lentävän lauseen, että asenne ja motivaatio ovat työelämälle tärkeämpiä kuin työtekniset taidot. Asenteen ja motivaation sisällöksi taas hahmottuvat analyysissa vuorovaikutustaidot, toimijataidot ja työelämän pelisääntöjen noudattaminen. Toisin toimiva vuorovaikutus toisten kanssa, aktiivinen mukautuminen vaihtuviin toimintaympäristöihin sekä sitoutuminen siihen, mitä on yhdessä sovittu – näistä on asenne ja motivaatio tehty. Jos työelämän tarpeet otetaan vakavasti niin kuin reformissa vakuutetaan, oppilaitoksen pitäisi opettaa oman analyysini mukaan noin 80-prosenttisesti näitä.
Huomionarvoista on myös, että opiskelijoiden tarpeet ja toiveet ovat pohjaltaan samanlaisia kuin työelämän. Opiskelijat haluavat löytää ja täyttää paikkansa maailmassa, ja työelämän edustajat kuvaavat niitä konkreettisia mikromekanismeja, joita tämä työelämässä edellyttää. Se, että tärkeintä on toisten ihmisten kohtelu, kyky säädellä omaa toimintaa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa sekä sitoutuminen yhteisiin periaatteisiin, laajentaa kuvan pätemään koko yhteiskuntaan ja opiskelijoiden valmiuksiin täyttää paikkansa siellä, perheestä politiikkaan. Tämä sinetöi sen, että myös ammatillisessa koulutuksessa tärkeintä pitäisi olla sosiaalisten, yhteispelin ja mukautumisen taitojen harjaannuttaminen. Jos näin ei menetellä, sitä ei todellakaan ei pidä perustella ainakaan asiakaslähtöisyydellä.
Antti Maunu (tutkijatohtori, Turun yliopisto) tekee etnografista tutkimusta ammatillisen koulutuksen arjesta ja sen toimivuudesta. Blogisarjassa hän kertoo tutkimuksensa tuloksia ja niiden antia ammatillisen koulutuksen kehittämiselle.
