Työ tekijäänsä opettaa – Etelä-Pohjanmaan työelämä-oppilaitosfoorumi 17.1.2018

Parasta osaamista –hanke on järjestänyt Etelä-Pohjanmaan ammatillista koulutusta järjestävien oppilaitosten johdolle yhteisiä tapaamisia, joissa on pohdittu, miten viemme yhdessä yhtenäistä viestiä ammatillisen koulutuksen uudistumisesta alueemme työelämälle.

Kutsuimme yhteistuumin alueemme työelämän edustajia kuuntelemaan ajankohtaisia asioita ammatillisen koulutuksen reformista ja ennen kaikkea siitä, miten muutokset näkyvät työelämälle. Tilaisuus toteutui 17.1.2018 teemalla Työ tekijäänsä opettaa. Tapahtuman järjestelyistä vastasivat Parasta osaamista ja Parasta palvelua –hankkeet muiden Sedun työelämähankkeiden kanssa.

Tapahtuma keräsi sata osallistujaa työelämästä ja ammatillisista oppilaitoksista. Tilaisuus alkoi tulevaisuustutkija Elina Hiltusen mielenkiintoisella teknologianäkökulmaan painottuvalla tulevaisuusorientoinnilla. Esityksessä tuli näkyväksi erilaiset megatrendit ja kuluttajatrendit sekä teknologian kehityksen myötä syntyvät uudet tuotteet, menetelmät ja  aluevaltaukset, joita meidän tulisi huomioida strategioita laatiessamme. Summa summarum: ”Teknologia on aina muuttanut työtämme, ja uudet teknologiat tekevät sitä yhä enemmän tulevaisuudessa. Ihmistä kuitenkin tarvitaan yhä, mutta työn sisällöt tulevat muuttumaan. Muuntautumiskyky on siis tärkeä ominaisuus tulevaisuuden työntekijälle.”

Tilaisuudessa Sedun vararehtori Pasi Artikainen kertoi ammatillisen koulutuksen uudistumisesta oppilaitosnäkökulmasta sekä Suomen Yrittäjien johtaja Veli-Matti Lamppu siitä, miten uudistus näkyy työelämässä. Molemmat kannustivat  työelämää ja oppilaitoksia yhteistyön lisäämiseen.

Jokainen osallistuja sai varmasti ideoita työelämä-oppilaitosyhteistyöhön, kun seitsemän oppilaitosta esitteli valitsemansa hyvän työelämäyhteistyön käytäntönsä. Esitykset olivat joko videoina, haastatteluina tai työelämän, oppilaitoksen ja opettajan kertomuksina.

Tilaisuus päättyi alakohtaisiin keskusteluihin iltapalan ääressä. Siellä keskustelun pääaiheena oli: Miten työelämä ja oppilaitokset voisivat kehittää yhteistyötä siten, että siitä hyötyvät sekä opiskelija, työelämä että koulutuksen järjestäjä? . Alakohtaiset keskustelut dokumentoidaan. Niistä kuulette myöhemmin lisää!

Opiskelijat olivat keskeisessä roolissa tapahtuman toteuttamisessa: ilmoittautuminen, narikka, äänentoisto sekä tilan rakentaminen ja purku onnistuivat erinomaisesti heidän toimestaan. Olen ylpeä heistä!

Ja parasta oli se, että me teimme sen yhdessä!

 

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *