Kedd

Siis Tiistai. Tää kondispuoli on jo vähän nähty. Onneks ensi viikolla päästään leipomon puolelle töihin. Ennen sitä To-Pe on Suomi päiviä täällä. Saatte sitten katsella mitä me tehtiin.

Nyt tähän päivään joka alkoi TOSI hitaasti mut päästiim hommiinkin välillä. Sain pursottaa marenkia valmiiten piirakoiden päälle.

 

 

 

 

 

 

 

Sitten  sain  valmistaa vihreän kakkupohjamassan..joka on tämän leipomon Unkari päivän spesiaalikakku(siinä esiityy Unkarin lipun värit (vihreä, valkoinen,punainen) Kakkupohjaan tuli kolmea eri ”sokeria” Fruktoosia,Glugoosia ja normi kide sokeria. Kananmunat ja sokeri vatkattiin lapavatkaimella vaahdoksi. Fruktoosi,glugoosi,vesi, etikka kiehautettiin hellalla sitteen kaadettiim kananmunasokeri massaan. Iso kulhoon jugurttia johon massa sitten sekoitettiin ja viimesenä lisätttiin kurpitsansiemenpastaa. Vola vihreä kakkupohjamassa. Se kaadettiin kakkurenkaisiin ja uuniin. Seuraava osuus oli Grispi kurpitsasiemen levy kakkuun. Siihen tuli jo valmista kurpitsansiemenmassaa ja valkosuklaata. Helppoa. Sitten punainen väli johon tarvittiin vadelmia,sokeria,pekstiiniä ja liivatetta. Kummatkin levitettiin leivinpaperin päälle johon oli piirretty kakkurenkaan avulla oikeannkokeoset renkaat. Palettia apuna käyttäen vaan levitettiin ohuset rinkulat pellille, Valmis.. kummatkin pakkaseen jäätymään ja odottamaan kakun kasausta.

Vihreäkakkupohjamassa

 

 

Grispikakkuväli

 

 

 

 

 

 

 

Punainen vadelmahyytelö

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

En päässyt kokoamaan Unkarikakkua koska muut komponentit oli vielä tekemättä. Joten siirryin seuraavaan tehtävään joka oli kaakaomuffinsit. Johon keitettiin vesi,kaakao ja tomusokeri. Koneessa vatkattiin voi soketi ja kananmunat. Sinne sit kaadettiin kuuma kaakovesi ja lisättiin jauhot. Muffunsimassa vuokiin ja uuniin. 15min 180°C sit 10min 160°C .

Kaakaomuffinit

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sit pääsin käyttää kaulauskonetta . Keksejä tekeen..massa oli jo valmiina joten ei tarvinnut kun kaulata,painella muoto ja nostella pellille. Noi Smile keksit on hauskoja

Keksejä

 

 

 

 

 

 

 

 

Keksien teon jälkeen päästiin pois 16.35. Ulkona +35°C että tuntu että sulaa bussi pysäkille.☀️ Joten oli pakko saada jäätelöä..tähän on hyvä lopettaa…seeyou.

Unkarikakkupala ja olen rakastunut.. Vihreä Omen jäätelöön..sitä kun sais tuotua Suomee!!

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *