Vihaisia lintuja

Tänään päästiin päästiin Mikon kanssa lintutehtaalle sokerimassalla leikkimään. Angry birds oli päivän teema. Sokerikakkupohjasta oli otettu leivoksia joiden välissä oli suklaakreemi. Päälle laitettiin itse tehty sokerimassa,  jota tosin emme päässeet tekemään. Reseptistä tyttö osasi englanniksi kertoa vain että se sisältää erilaisia sokereita, vettä ja jotakin esanssia. Massa oli todella hyvän makuinen verrattuna Suomen vastaavaan tuotteeseen ja oli helppoa käsitellä. Leivokset tehtiin angry birds hahmojen mukaisiksi. Hauska päivä, 20160426_111019vähän erilainen ja mukava ohjaaja☺

szia

Terveisiä sateista Unkarista aamuni alkoi kello 5 täyttämällä vitriinin sen seitsemän x10  sorteilla vieläkään en tiedä nimiä mutta tuotteiden ulkonäkö pikkuhiljaa , tulee tutuksi. Koska satoi , ei ollut hirveän suurta asiakas ryntäystä oli minulla aikaa tehdä suklaakoristeita. Zsuzsanna kävi palaveeraamassa ja kyseli viihtymistämme ja mehän viihdytään. Pitävät hyvää huolta meistä.

Uusi viikko

Kaverikuva Leipurin kanssa
Kaverikuva Leipurin kanssa
Nostatuskaappi ja uuni. Näillä pienillä vehkeillä pyöritetään koko firman paistot
Nostatuskaappi ja uuni. Näillä pienillä vehkeillä pyöritetään koko firman paistot

20160425_055244

Pikkusuolaisia
Pikkusuolaisia

20160425_071457

Jonkin sortin murokuppipohjia
Jonkin sortin murokuppipohjia

20160425_081809

Maanantain kunniaksi pääsin jäätelöpuolelle kokeilemaan vähän muutakin. Mikon seuraksi pääsin leipomon puolelle uutta oppimaan. Letkeä oli meininki Farin (pomo) valtakunnassa. Tehtiin aamusta täytettyjä sämpylöitä ja croisantteja. UrakoitiinMikon kanssa oikeastaan koko päivä voitaikinatikkuja missä oli mausteena suola, pippuri, paprikamauste ja juustoraaste sekä pyöriteltiin keppien ympärille voitaikinatikkuja jotka sitten paiston jälkeen täytettiin juustotahnalla. Vähän sellainen aivot narikkaan päivä, mutta oli kiva päivä ja mukavia uusia työkavereita joista yksi jopa puhui vähän englantia. Työpäivän jälkeen pidettiin vielä palaveri pomon ja Zsuzsannan (paikallinen ope ja meidän yhteyshenkilö täällä) kanssa. Kovasti ovat olleet tyytyväisiä työpanokseemme täällä ja ottaisivat kuulemma töihinkin. Nooh, alkupalkka leipurilla täällä 300€/kk, töitä 6 pv viikossa ja 9-10 tuntia päivässä että ei vielä työsopparia allekirjoitettu☺

szia

Aamu alkoi sateisena kello 5 täällä szedegissä. Alkuun laitoin  leivoksia pelleille ja olin käärinyt ne reunakalvoihin käsittelyn ja hygieenian vuoksii. Laitoin kreemiä kakkujen päälle jotka sitten myöhemmin oli tarkoitus kuorruttaa suklaalla. Sain tehdä mansikkaleivospellin kylmiöön sitten Fari opetti kookos-nutellaleivoksien teon näytti ja kuulosti hyvältä joku päivä TÄYTYY maistaa. Perinteistä siivoamista ja kotiin.

Lauandai döidä

Hilipatsuippa!

Paripäivää otettu arskaa ja nyt palattiin leivontapöydän ääreen. Tuotteet olivat aika samaa kuin edellisinäkin päivinä. Päivä suijui mukavasti kun oli kuitenkin  kokoajan tekemistä ja kehittyy ainkain nopeammaksi kun tulee paljon toistoja. Huomenna olisi vaihteeksi klo.5 töihin lähtö katsotaan jos sitä saisi huomiseksi napattua kuvia jostain jännästä:)

szia

Päivä Unkarissa alkoi kello 8. Sain tehdä kerrospikkuleipiä joita dippasin suklaaseen johon tein valkosuklaalla marmoriraitoja. Sitten sain tehdä kirsikkakreemikakkuja. Jonka jälkeen tein mielettömän hyvän makuista suklaakreemiä. Pesimme pöydät ja lattian jonka jälkeen Elsi näytti meille jäätelön teko paikan. Pesimme siellä lattian ja pääsimme kotiin. Edelleen kaikki ovat ystävällisiä.

Sorvin ääreen

Rommirusinat
Rommirusinat

20160423_115842

Sacheria
Sacheria

Jäätelötehdas kutsui taas tänään. Kylläpäs taas tuli tehtyä jos jonkinmoisia makuyhdistelmiä jäätelöä tänään. Päivän kulku oli samanlainen kuin alkuviikostakin. Aika paljon seisoskelua ja odottelua sillä välin kun jäätelökone työsti massaa. Aika itsenäisesti sain tänään jäätelökonetta käyttää, muutamalla kömmähdyksellä päivästä selvisin (koneen luukku jäi auki edellisen massan jäljiltä joten hieman ehti massaa valua maahan) En muuten tiennytkään, että jos pursotuspussi tukkeutuu mansikkahillosta niin sen saa aika kätevästi auki imaisemalla ja sitten voi taas jatkaa

Pullopostia

20160419_044908

Hiljaista on vielä ulkopuolella näin aamuvarhain mutta sisällä on jo täys tohina päällä 🙂

IMG-20160419-WA0003

IMG-20160419-WA0005-1

Kuvat ovat Marjon eilen ottamia mutta tekemäni tuotteet olivat hyvinpitkälti samat kuin eilen.                                                   Alemmassa kuvassa teen pompomeja tai jotain sinne päin tiedä sitten miten se pitäisi lausua saati kirjoittaa 😀 rullataan siis voitaikina soiro tuollaisen putkilon ympärille ja paistetaan. Sisälle sitten pursotetaan tuorejuusto täyte ja sitten päistä tursuavat tuorjuustot töpötellään juustoraasteessa ja tuote on valmis 🙂

 

 

 

 

 

Jatka lukemista Pullopostia

szia

Työpäivä takana, aamulla aloitin täyttämällä vitriinin herkullisilla leivonnaisilla. Paloittelin kakkuja kakkujakajalla ja käärin ne kalvoon. Tein neljänlaista jälkiruokaa vitriiniin ja take away myyntiin. Sitten kuorin kolme laatikkoa(15 kg sitruunoita  ja lopuksi puristin ne mehuksi , pääsin siis hyvän tuoksuisena kotiin.

Day number three

Mansikkajälkiruoka
Mansikkajälkiruoka
Kakkuja
Kakkuja

20160420_093221 20160420_095603

Suklaahyytelö kakun päälle
Suklaahyytelö kakun päälle

Aamusta ”jäätelötehtaalle” kreemien tekoon taas. Kreemien lisäksi tehtiin paleojäätelöille pohjaliemi. Tehtiin myös jäätelöjälkiruokia gm-vuokiin. En tosin tiedä miksi sitä kutsuttiin jäätelöjäliruoaksi, koska jäätelöä niihin ei tullut, mutta alkoholia sitäkin enemmän. Muutenkin tuntuu, että suuri osa jälkiruoista on alkoholissa uitettuja. Loppupäiväksi sain siirron kakkupuolelle. Päällystin kakkuja voikreemillä ja sain tehdä kakkujen koristeltu.  Pääsin myös tekemään kahta eri makuista leivota.