Joulun odotusta..

Hei taas!

Takaisin koulussa 🙂 Yhtä päivää lukuunottamatta, kaikki päivät ovat iloisesti kuluneet työsalissa. Kiva nähdä kavereita tauon jälkeen.

Pääasiassa olemme tehneet joululeipomuksia. On kyllä kunnolla päässyt virittäytymään joulutunnelmaan 🙂 Ehkä haastavin tehtävä on ollut piparkakkutalo, tai oikeastaan miten sen saa pysymään kasassa. Sen opin, että pienempää taloa olisi helpompi käsitellä ja suorat seinät olisi aika kivat  🙂

Maanantaina leivottiin oman ryhmäni kanssa gluteenittomia jouluherkkuja. Itse tein pikkuisia palsternakka kakkusia ja kaura- hedelmäkeksejä. Palsternakka kakkuset onnistui oikein mainiosti (valitettavasti ei ollut kameraa mukana), oli oikein maukkaita ja kosteita. Maku myös kekseissä oli kohdallaan, tosin uunissa keksit levisivät aika lailla (luulen, että ohjeessa oli liikaa kananmunia joka nesteytti taikinaa liikaa). Reseptiin kumpaankin löysin uusimmasta Kotilieden Leivonta lehdestä (1/2015).

Enää muutama viikko Jouluun.  Kiva päästä vähän huilaamaan ja kerämään voimia ensivuoden varalle 🙂 Mutta vielä muutaman viikon ajan saa leipoa voitakina leivonnaisia sekä pullaa ja myös sokerina pohjalla, oppia tekemään  KARKKEJA!

-Paula-

                                                                                                                                                                      P1020459

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *