ESSEE 2.

Heikki Peltola: yhtenä

Osa 1. MINÄ

Minä on tärkeä, mutta me saamme aikaan. Peltola kirjoittaa hyvin ja me-hengessä. Itsetunto rakentuu lapselle rohkaisevan palautteen kautta ja ryhmän hyväksynnän saavuttaa usein aktiivisella osallistumisella. Jokainen askel vie yksilöä eteenpäin, kunhan muistaa keskittyä tavoitteisiin, mitä kulloinkin on itselleen asettanut. Kesken matkan on arvioitava onko suunta oikea ja on osattava ottaa vastaan muiden palautetta. Yksilön olisi hyvä asettaa itselleen sopivan haastavia tavoitteita ja hänen on heittäydyttävä tekemiseen.

Peltola puhuu Flow-tilasta, jonka voi saada innostavasta tekemisestä. Itse olen kokenut flow-tilan pitkissä urheilusuorituksissa eli fyysisellä puolella. Tämä henkinen flow on vähän uudempi juttu minulle, mutta antaa virran viedä.

Niin tekee kuin kokee. Työ on yhä suorituskeskeisempää ja analyyttiset ihmiset selviävät tehokkaimmin. Yksilön on vakuutettava toiset, jotta saa hyväksyntää ja voi sytyttää toiset tekemään. Mahtavat projektit ovat elämyksiä, eivät pelkkiä suorituksia. Ne ilmentävät elämäniloa, intohimoa ja jättävät pysyvän muistijäljen. WOW! suoritus vs. elämys, tulee tehdyksi vs. muuttaa jotain, pakkopullaa vs. elämäniloa, päättyy kun on tehty vs. jättää jäljen. Joskus olisi hyvä pohtia elämässään tehtyjä projekteja, että mitkä on ollut tympeitä, haaleita tai sytyttäviä hankkeita ja miksi?

Seitsemän syytä syttyä:

1. Saan käyttää taitojani
2. Tarvitsen tai joku muu tarvitsee sitä mitä teen
3. Saa tehdä toisten kanssa
4. Nautin siitä mitä teen
5. Opin uutta ja kehityn
6. Minut palkitaan tekemisestä
7. Tilaisuus muuttaa maailma

Minulla on tänä lukuvuonna mahdollisuus syttyä ja olenkin syttymässä ja innostunut uuden oppimiseen. Lukeminen on hyvä juttu, en ole vain ehtinyt juurikaan sitä tehdä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nyt luen, vaikka olen enemmän tekijätyyppi.

Motivaatio lähtee syttymisestä. Älä tee sitä hyvin, mitä et halua tehdä ollenkaan. Mitä tulee kun tulen paikalle? Iloa, valoa, ivaa, pelkoa, kunnioitusta, kyynisyyttä, nostetta vai apatiaa. Mistä se johtuu? Minusta vai muista. Älä syytä muita vaan tutki itseäsi. Itse on usein tiimin heikoin lenkki, jos asenne mättää.

Minun ympärillä on me. Meissä on voima, mutta minä olen tärkeä. Ympärillämme on monia verkostoja, joista ehkä tärkeimmät: perhe, lähimmäiset, työystävät, asiakkaat. Vietämme yllättävän paljon aikaa työystävien kanssa, joten on tärkeää että tiimi toimii. Työ on parhaimmillaan terapiaa ja on muistettava, että edellämainitut verkostot eivät ole irrallisia vaan vaikuttavat voimakkaasti toisiinsa. Työpaineet eivät jää työpaikalle, vaan purkautuvat kaikkialle mitä teemme. Minulle työpaikka on mukava paikka, jossa olen saanut tehdä töitä hyvien työtovereiden ja oppilaiden kanssa. En muista kovinkaan monta huonoa päivää viimeisen 13 vuoden ajalta. Aamulla on kiva herätä!

Ego on mielenkiintoinen asia. Olen aina ollut kiinostunut psykologiasta ja pohtinut mistähän johtuu, että joku on alimielinen (masentuu vertailusta, pelkää kritiikkiä, kaipaa arvostusta), ylimielinen (haluaa kilpailla, puolustautuu kritiikiltä, pätemisen tarve, haluaa olla hyväksytty). Jokaisen pitäisi pyrkiä terveeseen itsetuntoon, jossa ollaan nöyriä, uteliaita ja kohteliaita muita kohtaan. Usein lahjakkaat urheilijat voivat olla ylimielisiä, mutta kilpailemisessa voi olla hyvääkin, silloin kun ei yritetä päihittää toista vaan testataan omia rajoja. Itse olen urheillut/kilpaurheillut koko ikäni ja minulle kilpailu on tärkeää. Miksi? Haluan asettaa itselleni tavoitteita, tehdä töitä, nähdä tulokset.

Terve mieli, terve ryhmä. Kun ryhmän suhteet ovat terveet, kenenkään ei tarvitse vetäytyä eikä pullistella ja  jokainen saa arvoa ansionsa mukaan. Paras tapa kiertää egon ansat on keskittyä tekemiseen eikä egoihin. Alimielisen saa nousemaan, huomaamalla hänen tekonsa. Ylimielisen saa asioihin samalla tavalla. Jokaisen pitää huomata, että tuloksia ei tule ilman toisia. Terveellisesti itsetuntoisella ei ole tarvetta kilpailla muista vastaan, puolustella tekojaan tai hakea hyväksyntää. Hän keskittyy tekemään sen mitä osaa ja haluaa oppia virheistään.

OSA 2. KASVU

Kenet haluamme huoneeseen tai tiimiin. Usein hyvän työkaverin, joka ajattelee samalla tavalla. Opettavaisempaa olisi kerätä tiimi mahdollisimman erilaisista ihmisistä. Organisaatioissa olisi otettava tämän asian lisäksi huomioon se, että ei ylikorostettaisi mittaamista, ei oltaisi suorituskeskeisiä sekä luotettaisiin ihmisiin.

Joukossa ryhmyys tiivistyy! Kun ei ole yhtä oikeaa vastausta, niin ihmiset hahmottavat tilanteen eri tavoilla. Enemmistö on usein oikeassa. Kun tuhatta ihmistä pyydetään taputtamaan saman aikaisesti, konsensus löytyy parissa sekunnissa. Ryhmä onnistuu päätöksessään parhaiten, kun jokainen saa mahdollisimman itsenäisesti tehdä oman päätöksensä. Näin ei yleensä ole, sillä ryhmän jäsenet vaikuttavat toisiinsa innostaen tai lannistaen.

Minä, sinä ja me-mieli

Ihmiset on luotu toimimaan yhdessä, sillä ihmisen aivot on luotu luomaan yhteyksiä toisiimme. Olen pohtinut miksi joidenkin kanssa työtehtävien suunnittelu ja toteutus on vaan niin paljon helpompaa kuin toisten kanssa. Mielestäni työyhteisössä on ”voimaannuttajia” ja ”voiman imijöitä”. En haluaisi tehdä jälkimmäisten kanssa töitä, sillä innostukseni lopahtuu. Onko vika voiman imijässä vai minussa? Toisaalta olen pyrkinyt ymmärtämään toisen näkökulmaa ja saanut perusteluitakin, joskus ihan asiallisiakin. Innostukseni kuitekin hiipuu, kun kohtaan kyynikon, kriitikon tms.

Kaikki päät käyttöön eli mission, vision ja arvojen luomisessa on MEIDÄN tehtävä yhteistyötä ja päästävä konsensukseen. Porukan välillä on erilaisuutta ja jännitteitä, mutta ne on käännettävä eduksi. Ihanne on tilanne, jossa systeemit auttavat ihmisiä selviytymään tehtävistään ja he myös kokevat näin tapahtuvan. Paljon ei tarvitse systeemi mättää, kun porukalta menee hermot ja valituksen kierre on valmis.

Vahvassa ryhmässä jokainen saa olla oma itsensä ja pääsee näyttämn mitä osaa. Tyhmässä ryhmässä ihmiset rikkovat sääntöjä tahallaan ja kaikki pakotetaan toteuttamaan jonkun toisen tahtoa. Vahva ryhmä voi tehdä ihmeitä, tyhmässä ryhmässä syytellään olosuhteita ja muita jäseniä.Vahvassa ryhmässä sitoudutaan tavoitteisiin, nostetaan toisia, tiedetään mitä tahdotaan, kunnia jaetaan, saa  mokata, henkeä huolletaan, pidetään hauskaa.

Työpalaverit ovat oiva paikka seurata ja analysoida omaa ryhmää/tiimiä. Huipputiimissä 85% kommenteista on myönteisiä, kun heikossa tiimissä luku on 26%. Huippuryhmässä esitetään yhtä paljon kysymyksiä kuin väitteitä, heikossa ryhmässä vain yksi kysymys kahdestakymmenestä sisältää kysymyksen. Parhaissa ryhmissä puhutaan meistä, huonoissa ryhmissä puhutaan teistä tai itsestä. Halu ymmärtää toista on lähtökohta hyvälle yhteistyölle.

OSA 3. ME

Työyhteisössä pitäisi puhuta MEISTÄ eli työtoverit ovat yksilöitä, joilla on sama tahtotila ja tavoitteet. Tämä on joskus vaikee ja minusta tuntuu pahalta, kun kahvipöydässä kuulee juttuja, että sen tai teidän olisi pitänyt tehdä se. Miksi siellä ei puhuttaisi myönteiseen sävyyn epäonnistumisistakin, esim. me olisimme voineet tehdä sen toisin. Muutokset yhdistävät kriitikot ja kyynikot sekä siitä innostuvat innovaattorit. Miten saisimme muutoksesta enemmän irti? Ei ainakaan vastustamalla sitä! Elämme kokoajan muutoksessa eli muutos ei tule vaan se on.

Saako ryhmässä olla erimieltä? Saa ja pitää, jotta asiat kehittyisivät. Tunneäly on kuitenkin tärkeä, kun erimielisyyksiä esittää. Suorapuheinen asioiden esittely on hyväksi, jos tiimi on hyvähenkinen, mutta se voi johtaa myös syyttelyyn ja asiat ovat enemmän solmussa. Aito avoimuus edellyttää , että ryhmässä on turvallista olla eri mieltä. Henkiälyn osatekijöitä kannattaa harjoittaa: luotettavuus, toisten huomioiminen, positiivisuus, lojaalisuus, avoimuus, lupausten pitäminen, vastuu, ystäällisyys, itsetunto, tietoisuus, tilannetaju, systeemitaju, riippumattomuus, nöyryys ja kyseenalaistaminen. Dialogilla voidaan harjoitella tunneälyä.

Me-henkeen saadaan nostetta yhteisillä haasteilla, tavoitteilla, avoimuudella, kunnioituksella, pelisäännöillä, huumorilla ja kannustuksella. Voidaan olla eri mieltä, mutta pysytään samalla puolella. Tiimissä kannattaisi pohtia sitä että saan tehdä työtäni, työni on arvokasta, mitä en osaa, niin opettelen, erilaisuus on rikkaus, luotan toisiin, kyllä ME tästä selviämme. Hyvä yhteistyö ei onnistu, jos siihen osallistuu vain omilla ehdoillaan eikä toisen valtaan tarvitse alistua. Kun minästä kasvaa me, mullistuvat käsitykset työstä ja sen tarkoituksesta.

On mukava tehdä työtä opettajana, kun huomaa kollegoiden osaavan eri asioita. Olenkin suosinut aina kaksoisopettajuutta ja tiimimäistä kurssisuunnittelua. Tulevaisuuden oppiminen perustuu yhä voimakkaammin tiimityöhön ja opettajan rooli on enemmänkin oppimistilanteiden järjesteleminen ja ohjaaminen. Tiimivalmentaja on mielestäni huono termi koulutukseen. Se sopii urheiluun. Tunnen olevani tällähetkellä eniten oppimisen ohjaaja kuin opettaja tai valmentaja.