Tärkeimpiä arjen ohjaustyötä ohjaavia työkaluja Gradia-lukioissa ovat jo pitkään olleet ohjauksen vuosisuunnitelma sekä ohjauksen vuosikello. Kyseiset suunnitelmat on kuitenkin laadittu aikuisten näkökulmasta erityisesti opinto-ohjaajan, ryhmänohjaajan sekä muiden toimijoiden työnjakoa selkeyttämään. Koska hankkeen tavoitteena oli opiskelijan aktiivisen roolin vahvistaminen HOPS-prosessissa, tarkastelimme HOPS-prosessia ja käytössä olevia työkaluja tästä näkökulmasta.
Gradia-lukioiden opinto-ohjaajien haastatteluiden ja opojen yhteisen pohdinnan tuloksena syntyi HOPS-prosessin kuvaus, jossa hyödynnettiin myös Uteliaasti lukiossa -hankkeen kehittämiä opintokoreja. Opiskelijan tueksi kehitettiin olemassa olevia wilman lomakkeita paremmin HOPS-prosessia palvelevaksi. Lomakkeiden jaottelulla selkeytettiin niiden visuaalista ilmettä. Samalla pohdittiin ajoitusta ja laadittiin koulukohtaisesti toimintamalli opintosuunnitelman teon ja päivittämisen prosessista.
Vastaa