Tuijottelinpa illalla mupetuntieni päätyttyä ulos luokan ikkunasta. Jäin pohtimaan mupen sisältöjen ja työmuotojen mielekkyyttä talossamme opiskeleville musiikin harrastajille, jotka tarpovat räntäsateessa viikoittaisille tunneilleen hyvin erilaisin tavoittein. Esimerkiksi ”Emma” ja ”Toni”.

Emma tähtää musiikin saralla pitkälle, ammattimuusikoksi jos rahkeet riittävät. Hän tiedostaa sen, että todella taitavaksi soittajaksi tullakseen hänen on treenattava sitkeästi. Ja niinhän se on, että todella motivoituneet soittajat menevät mukisematta myös epämukavuusalueelleen, koska tietävät että soittolihasten hankkimisessa kuluu hikeä. Paljon jo soittamista harrastanut Emma tuntee ja ennakoi soiton harjoittelun prosessin kehollisena ja sielullisena kokemuksena. Vaivannäön palkkiona on hieno tunne, kun kappaleen vaikea kohta alkaa sujua, tai kun kappaleen kokonaisuus rakentuu yhtenäiseksi musiikilliseksi kaareksi. Emma haluaa myös ymmärtää soittamaansa musiikkia sekä oppia erottamaan kuulemastaan musiikista siinä tapahtuvia ilmiöitä. Siksi hän kokee myös musiikin perusteiden opiskelun tärkeäksi.

Toni ei suhtaudu soittamiseen samalla tavalla kuin Emma. Hän käy tunneilla ja ”vaan harrastaa soittamista”, ilman kauaskantoisia tavoitteita. Jos soittaminen ei tuo hänelle välitöntä mielihyvää, se lakkaa kiinnostamasta. Tonilla ei ole aikaa eikä oikein haluakaan kotiharjoitteluun, mutta tunnilla hän keskittyy ja tekee parhaansa. Tonin soitot tapahtuvat siis lähinnä opistolla, viikoittaisilla soitto-, mupe- ja yhteissoittotunneilla. Matinean tai tasosuorituksen lähestyessä Toni treenailee toki kotonakin, mutta siihen motivoi lähinnä tarve suoriutua etapista kunnialla. Soittotunti on hänelle tapahtuma, jossa motivaation säilymisen kannalta tärkeintä on se, että tunnilla tehdään häntä kiinnostavia juttuja. Toni ei sen enempää pohdi musiikin merkitystä omassa elämässään. Soittaminen on hänelle kivaa puuhaa, yksi harrastus muiden joukossa. Musiikin perusteet eivät Tonia sinänsä kiinnosta, eikä hän koe musiikin teorialla tai säveltapailulla olevan yhteyttä hänen soittamiseensa. Onneksi tänä vuonna muperyhmässä oli kivoja tyyppejä, joten sielläkin jaksoi käydä. Ja ehkä jotain opittiinkin.

Emma ja Toni ovat kuvitteellisia mutta ainakin itselleni todentuntuisia nuoria. Uskallan veikata että valtaosa alamme opettajista toivoisi itselleen Emman kaltaisia oppilaita! Musiikin perusopetus on kuitenkin kaikkia sen piiriin tulleita varten. Molempien nuorten soittoharrastus on yhteiskuntamme hyvinvoinnin kannalta yhtä arvokasta ja kummankin erityiset toiveet ja tarpeet tulee ottaa huomioon opetusta järjestettäessä. Musiikin perusopetuksen eetos on jo vuosikymmeniä sitten kääntynyt esiammatillisesta koulutuksesta  lasten ja nuorten persoonallisen kasvun ja hyvinvoinnin tekijäksi. Kunpa saisimme toimimaan systeemin, jossa ammatillisten valmiuksien kehittäminen ja harrastuspohjaisuus eivät painisi keskenään siitä kumpi on tärkeämpi, vaan jossa ne voisivat täydentää toisiaan ja luoda uudenlaisia oppimisen paikkoja.

Mikä mupen rooli voisi olla Tonin musiikkiopinnoissa? Mielestäni on riittämätöntä perustella mupetunteja sillä, että ne ”kuuluvat pakettiin” tai että ”huomaat sen hyödyn sitten myöhemmin”. En myöskään halua, että Toni kasvattaa luonnettaan käyden mupessa velvollisuudentunteesta minua tai oppilaitosta kohtaan. Haluan, että mupessa tehtävillä jutuilla on hänelle Merkitystä, osana hänen omaa näkemystään antoisasta harrastuksesta. Tätä ajatusta jatkaen, oppilasta motivoivan mupen täytyy olla erilaista eri oppilaille, palvellen eri oppimistyylejä ja erilaisia harrastusorientaatioita.

PS. En maininnut Emman enkä Tonin ikää tai soitinta. Syntyikö mielikuva esimerkkioppilaista? Varo stereotypioita 😉

Harjoitukset alkavat

Ensimmäisen kerran huhtikuussa 2014 meiltä,  Anne Maliselta, Markku Rinta-Pollarilta ja minulta, kysyttiin, että tekisimmekö yhteisprojektina konsertin Jyväskylän kaupungin Lasten lysti-tapahtumaan. Markun opetusohjelmassa syksyllä oli maailmanmusiikkityöpaja ja teemana afrikkalainen musiikki. Ja meillä Annen kanssa on vetovastuu Trombin toiminnasta. Hetken tuumattuamme sanoimme, että mikä ettei. Katsotaan, mitä syntyy. Nimeksi keksittiin Kaiken maailman musiikkia. Varhaisiän musiikkikasvattaja, kotoisammin muskariope,  Päivi Pitkänen liittyi suunnitteluporukkaamme ja siitä se sitten lähti. Sitten vaan jäimme jännittämään, ketä meidän orkestereihimme syksyllä tulee.

Kun palasimme kaikista ilmansuunnista kesän jälkeen paikkaan X Pitkäkadulle, alkoi ajatusten hyrinä ja hurina. Soittajia orkestereihin alkoi kasaantua mukavasti. Trombin harjoituksiin saapui 25 innostunutta soittajanalkua ja maailmanmusiikkityöpajassa aloitti kymmenkunta muusikko-opiskelijaa.

Rytmien, ryhmäyttämisen ja laulamisen merkeissä aloitimme harjoittelun keskiviikkoisin Siltasalissa kello 17.15-18.15. Ensimmäinen kappale, jota trombilaiset saivat tehtäväkseen opetella, oli Pantterilaulu, Gou-Gou. Lastenlauluksi sorvautunut kansansävelmä tarjosi meille heti alkajaisiksi hienon sanarytmillä toimivan rytmiostinaaton, jota käytettiin myös konsertissa.   Sovituksia aloimme kirjoitella Noteflightilla, joka mahdollistaa partituurin jakamisen usean henkilön kesken. Jokaisen instrumentin opettaja kirjoitteli omille oppilailleen räätälöityjä stemmoja kappaleisiin, jotka konserttiin valittiin. Instrumenttivalikoima tänä vuonna Trombissa on huilu, nokkahuilu, oboe, klarinetti, trumpetti, pasuuna, kitara, piano, lyömäsoittimet sekä viulu ja alttoviulu. Orkesterissa ja soittotunneilla harjoiteltiin Trombin kappaleita.

Vierailin eräänä lokakuun alun maanantaina maailmanmusiikkityöpajan treeneissä ja kuulin ryhmän harjoittelemat kappaleet. Samalla teimme konserttiohjelman valmiiksi yhdessä Markun kanssa. Markku näytti oman sävellyksensä ”Afrikassa on kuuma” partituurin ja se valittiin oitis konsertin aloituskappaleeksi. Pikku hiljaa sävelet selkiytyivät. Muistin, että lapsillani on afro-kuubalainen kansansatu kirjana. Tästä rummun äänen synnyn tarinasta muusikko-opiskelijat ja tuottajamme Pirta muokkasivat konserttiin tarinan.

Ja sitten oli ansaitun syysloman vuoro. Jännitys kihelmöi kaikkien sormenpäissä ja varpaissa. Syysloman jälkeen oli sovittu ensimmäinen harjoitus, jossa Trombi ja maailmanmusiikkityöpajan soittajat musisoivat yhdessä. Ihmeteltiin puolin ja toisin mitä molemmat ryhmät olivat saaneet aikaiseksi. Ihan vielä ei soittajilla ollut ehkä kuvaa siitä, mitä konsertista on tulossa.

Yllätyksiä oli vielä luvassa.

Kirjoittanut Sirpa Berg

Trombin pyörteissä – Lasten sinfoniaorkesterin toimintaa

Trombi-sanana on italiankielinen suppiloa ja torvea tarkoittava ilmaus, joka on käytössä useissa Euroopan maissa kuvaamaan lyhytkestoista sääilmiötä, pyörrettä. Saman ilmiön toinen nimi, tornado, tulee espanjan ja portugalin verbeistä ”tornar”. Lastensinfoniaorkesteri Trombi harjoittelee kerran viikossa Jyväskylän ammattiopiston musiikinopetuksen Siltasalissa ja sisarorkesteri Tornado harjoittelee Tikkakoskella Liinalammen koulun musiikkiluokassa. Orkesterissa soitetaan tyypillisesti 1-3 vuotta soitonopiskelun alkutaipaleella. Sitten on aika siirtyä seuraaviin orkestereihimme, joita ovat Vire, Puhuri, Minijouset ja Silta sinfonia.

Kun viisi-kymmenen-vuotias lapsi haluaa oppia musiikkia ja soittamista, tarvitaan siinä positiivista pyörrettä joka suunnalta. Tarvitaan lapsen halu soittaa, vanhemman tahto mahdollistaa asia ja oppilaitoksen luoma oppimisympäristö, joka pyöräyttää ensi hetkestä asti harrastuksen oikealle tuulensuunnalle.

Alkuun lähdetään lapselle tutuista elementeistä: oman kehon liikkeestä ja omasta äänestä. Perussykkeen löytyminen kaikkeen tekemiseen on laajemmin tarkasteltuna pohja hyvin monien ilmiöiden ymmärtämiseen ja oppimiseen sekä myöhemmässä vaiheessa jo opitun taidon soveltamiseen. Tutusta lähdetään askel askeleelta kohti tuntemattomampia asioita. Instrumentin kautta äänen tuottaminen on vahva ja intiimi kokemus. Isommassa ryhmässä kokemus vaan vahvistuu ja oma paikka orkesterin rivissä selkiytyy joka harjoituskerralla. Lapset kokevat yhdessä soittamisen ihmeen, saman koukun, johon on itsekin jäänyt vapaaehtoisesti.

Postmodernin yhteiskunnan yksi tunnusmerkki on valtava tarjonta erilaisia musiikillisia virikkeitä, tyylejä ja tapoja. Tutusta siirrytään kohti uusia seikkailuja. Lastenlauluista kuljetaan kohti  sinfoniaa. Kun meidän musiikkioppilaitoksen alkeisorkesterissa aloittanut oppilaani tulee soittotunnille ja kertoo nauttivansa Beethovenin  ja Bartokin teoksista, joita soitetaan Silta sinfonian harjoituksissa, tunnen oikeaa opettajan riemua!

Olemme osanneet avata uuden oven nuorelle soittajalle.

Kirjoittanut Sirpa Berg