Kaiken maailman ihmisiä ja lauluja konsertissa Siltasalissa

Lastensinfoniaorkesteri Trombin ja Jyväskylän ammattiopiston muusikonkoulutuksen maailmanmusiikkityöpajan yhteiskonsertti Lasten lysti -tapahtumassa on muutaman tunnin kuluttua totta. Vielä ei kuitenkaan Siltasalissa näytä siltä, että kohta soi. Vai näyttääkö sittenkin? Lapset touhuilevat vielä omia juttujaan kouluissa, päiväkodeissa ja kotona. Valosuunnittelija Arto Saarelainen toimii Jyväskylän aikuisopistossa kouluttajana ja on työryhmänsä kanssa rakentamassa Siltasalin valosiltaa ja trussia jo aamupäivällä. Itse saavun pääkallonpaikalle puolen päivän jälkeen. Ensimmäisenä tehtävänä ennen konserttia on pieni salin siistiminen valosuunnittelijoiden häärätessä omiaan.

Miksaaja Mika Savolaisen ja meidän oppilaitoksemme siviilipalvelusmiehen kanssa asettelemme telineet ja tuolit oikeille paikoille. Mika jää tekemään työtään mikrofonien ja piuhojen kanssa, kun minä ja Heikki Pyykkönen, maailmanmusiikkityöpajan laulaja, lähdemme paikallisradion haastateltaviksi Kaiken maailman lauluja -konsertin tiimoilta. Juteltuamme mukavia osaavan toimittajan kanssa onkin jo aika kiiruhtaa kenraaliharjoitukseen.

Viikko ennen konserttia olleen läpimenoharjoituksen jälkeen konsertissa esitettäviin biiseihin tehtiin vielä pieniä muutoksia. Kaikkia tuntuu vähän jännittävän. Sali on oudon näköinen valojen ja mikrofonien kanssa. Kenraaliharjoituksessa vielä haeskellaan oikeaa rytmitystä kaikelle ja muistellaan tempoja ja harjoitellaan lähtöjen yhtenäisyyttä. Kenraaliharjoituksen aikana myös saliäänentoisto säädetään kohdalleen. Seuraavaksi onkin sitten tsemppauksen, eväiden syönnin ja muiden pakollisten kuvioiden aika paussilla ennen konserttia.

Sali on täynnä yleisöä. Pienet soittajat odottavat vuoroaan käytävällä. On aika käydä antamassa lyömäsoittajalle ja oboisti Paula Mäkiselle merkki. Noitatanssi lähtee käyntiin. Paula soittaa omaa sävellystään salista yleisön luota. Pienet soittajat tulevat lavalle soittimia ilmassa heilutellen ja löytävät omat paikkansa. Ja siitä lähtee show käyntiin. Laulua, taputuksia, kehorytmejä, soittoa, tanssia ja tarinaa on ilmassa. Lapset ovat ihan täysillä mukana ja kokonaisuus pysyy hienosti kasassa. Luulenpa, että tavalla tai toisella jokainen läsnäolija sai päälleen ripauksen taikapölyä, jonka vain elävä musiikkiesitys voi tarjota.

Konsertissa ja kenraaliharjoituksessa kaikkien keskellä hääräsi myös Jyväskylän ammattiopistossa kuvallista ilmaisua opiskelevat Wilma Tyni ja Noora Ojanperä. Nämä nuoret naiset valmistuvat ammattiopistosta valokuvaajiksi. Jyväskylän ammattiopiston musiikki ja tanssi harrastuksena Facebook-sivulla on kaikkien nähtävänä ihan mahtavia kuvia, joita tullaan jatkossa käyttämään eri tapahtumien markkinoinnissa. https://www.facebook.com/media/set/?set=a.886253998075885.1073741826.162044047163554&type=3

Jo konsertin juliste ja käsiohjelma virittivät kaikki oikeaan tunnelmaan. Kuvista välittyi selkeästi, että konsertti on suunnattu lapsille ja lapsenmielisille. Myös konserttia eteenpäin kuljettanut kansansatu rummun äänen synnystä on kuvituksessa mukana. Käsiohjelman ja julisteen tehnyt Jenny Tiihonen opiskelee ammattiopistossa av-viestintää ja hän hänestä tulee valmistuessaan graafiseen suunnitteluun erikoistunut media-assistentti.

Tuotantotiimi hoiti omalta tontiltaan markkinointia ja koordinointia eri tahojen välillä. Tuottajamme olivat myös konserttipäivänä huolehtimassa meidän soittajistamme, salin koristelusta sekä emännöimässä ja opastamassa meidän yleisöämme.

Polku rummun äänen kuminaan ja viidakon äänten villiin rytmiin oli monien eri tahojen hyvän yhteistyön summa. Valot, äänet, kuvat, julisteet, tuottajat, Trombi, maailmanmusiikkityöpaja, sovitukset, vanhemmat, lapset, yleisö ja me opettajat olimme Siltasalissa osana värikästä palapeliä tekemässä ja kokemassa aitoa musiikin tekemisen iloa ja yhteistyötä.

Lapsi ja vanhempi juttelivat konsertissa: ”Tämähän on kuin oikeassa konsertissa! Mutta tämähän on oikea konsertti!”

Kirjoittanut Sirpa Berg.

kaikenmaailmanlauluja_kasiohjelma_vers4(1)

Tuijottelinpa illalla mupetuntieni päätyttyä ulos luokan ikkunasta. Jäin pohtimaan mupen sisältöjen ja työmuotojen mielekkyyttä talossamme opiskeleville musiikin harrastajille, jotka tarpovat räntäsateessa viikoittaisille tunneilleen hyvin erilaisin tavoittein. Esimerkiksi ”Emma” ja ”Toni”.

Emma tähtää musiikin saralla pitkälle, ammattimuusikoksi jos rahkeet riittävät. Hän tiedostaa sen, että todella taitavaksi soittajaksi tullakseen hänen on treenattava sitkeästi. Ja niinhän se on, että todella motivoituneet soittajat menevät mukisematta myös epämukavuusalueelleen, koska tietävät että soittolihasten hankkimisessa kuluu hikeä. Paljon jo soittamista harrastanut Emma tuntee ja ennakoi soiton harjoittelun prosessin kehollisena ja sielullisena kokemuksena. Vaivannäön palkkiona on hieno tunne, kun kappaleen vaikea kohta alkaa sujua, tai kun kappaleen kokonaisuus rakentuu yhtenäiseksi musiikilliseksi kaareksi. Emma haluaa myös ymmärtää soittamaansa musiikkia sekä oppia erottamaan kuulemastaan musiikista siinä tapahtuvia ilmiöitä. Siksi hän kokee myös musiikin perusteiden opiskelun tärkeäksi.

Toni ei suhtaudu soittamiseen samalla tavalla kuin Emma. Hän käy tunneilla ja ”vaan harrastaa soittamista”, ilman kauaskantoisia tavoitteita. Jos soittaminen ei tuo hänelle välitöntä mielihyvää, se lakkaa kiinnostamasta. Tonilla ei ole aikaa eikä oikein haluakaan kotiharjoitteluun, mutta tunnilla hän keskittyy ja tekee parhaansa. Tonin soitot tapahtuvat siis lähinnä opistolla, viikoittaisilla soitto-, mupe- ja yhteissoittotunneilla. Matinean tai tasosuorituksen lähestyessä Toni treenailee toki kotonakin, mutta siihen motivoi lähinnä tarve suoriutua etapista kunnialla. Soittotunti on hänelle tapahtuma, jossa motivaation säilymisen kannalta tärkeintä on se, että tunnilla tehdään häntä kiinnostavia juttuja. Toni ei sen enempää pohdi musiikin merkitystä omassa elämässään. Soittaminen on hänelle kivaa puuhaa, yksi harrastus muiden joukossa. Musiikin perusteet eivät Tonia sinänsä kiinnosta, eikä hän koe musiikin teorialla tai säveltapailulla olevan yhteyttä hänen soittamiseensa. Onneksi tänä vuonna muperyhmässä oli kivoja tyyppejä, joten sielläkin jaksoi käydä. Ja ehkä jotain opittiinkin.

Emma ja Toni ovat kuvitteellisia mutta ainakin itselleni todentuntuisia nuoria. Uskallan veikata että valtaosa alamme opettajista toivoisi itselleen Emman kaltaisia oppilaita! Musiikin perusopetus on kuitenkin kaikkia sen piiriin tulleita varten. Molempien nuorten soittoharrastus on yhteiskuntamme hyvinvoinnin kannalta yhtä arvokasta ja kummankin erityiset toiveet ja tarpeet tulee ottaa huomioon opetusta järjestettäessä. Musiikin perusopetuksen eetos on jo vuosikymmeniä sitten kääntynyt esiammatillisesta koulutuksesta  lasten ja nuorten persoonallisen kasvun ja hyvinvoinnin tekijäksi. Kunpa saisimme toimimaan systeemin, jossa ammatillisten valmiuksien kehittäminen ja harrastuspohjaisuus eivät painisi keskenään siitä kumpi on tärkeämpi, vaan jossa ne voisivat täydentää toisiaan ja luoda uudenlaisia oppimisen paikkoja.

Mikä mupen rooli voisi olla Tonin musiikkiopinnoissa? Mielestäni on riittämätöntä perustella mupetunteja sillä, että ne ”kuuluvat pakettiin” tai että ”huomaat sen hyödyn sitten myöhemmin”. En myöskään halua, että Toni kasvattaa luonnettaan käyden mupessa velvollisuudentunteesta minua tai oppilaitosta kohtaan. Haluan, että mupessa tehtävillä jutuilla on hänelle Merkitystä, osana hänen omaa näkemystään antoisasta harrastuksesta. Tätä ajatusta jatkaen, oppilasta motivoivan mupen täytyy olla erilaista eri oppilaille, palvellen eri oppimistyylejä ja erilaisia harrastusorientaatioita.

PS. En maininnut Emman enkä Tonin ikää tai soitinta. Syntyikö mielikuva esimerkkioppilaista? Varo stereotypioita 😉