Kaiken maailman lauluja- mitä täällä tapahtuu?

Siitä se taas pyörähti käyntiin 4.11.2015 Lasten lystin konsertti. Konsertti, jossa Jyväskylän ammattiopiston musiikin koulutuksen Lasten sinfoniaorkesteri Trombi, puhallinorkesteri Vire, laulustudio ja ammatillisen muusikon koulutuksen rytmiikkapajan oppilaat ja opiskelijat kokoavat osaamisensa lapsille suunnattuun konserttiin. Siitä se siis lähti, kahvipöytäkeskustelusta Markku Rinta-Pollarin, Tuija Kivirannan, Tapio Asikaisen, Anne Malisen ja minun osuessa ensimmäisenä työpäivänä elokuussa opettajien taukotilaan. Löytyi konsertin nimikappale –”What is this – Mitä täällä tapahtuu?” –samba ja H2O-Aqua de beber, jonka alkuriffillä pyörähti myös Trombin harjoitukset parin viikon kuluttua käyntiin.”Vettä mä juon, se mulle voimaa antaa. Vettä mä juon, se elämääni kantaa” – kilisteltiin ja kolisteltiin ja jo kohta soitettiin yhdellä äänellä ja pian osa soittajista soitti jo melodiaa.kaikenmaailmanlauluja_kasiohjelma_s2015_2(1)

Konsertin ohjelma oli nopeasti kasassa. Seuraava vaihe oli taas yhdessä opettajien kanssa saada jokaiselle soittajalle oma omaan osaamistasoon sopiva stemma, että kaikki pääsisivät soittotunneilla oman opettajan kanssa harjoittelemaan konsertin kappaleita ennen yhteisharjoitusten tueksi. Konsertin ohjelmasta tuli useita tyylejä sisältävä kattaus suomalaisesta kansanlaulusta räppiin:

Sirpa Berg: Alkusoitto

Trad. :Taivas on sininen ja valkoinen

Jean Sibelius: Finlandia-hymni

Jukka Viitasaari: Pikkuunen ja häjy

Trad. :Go-Go

Markku Rinta-Pollari Afrikassa on kuuma

Sergio Mendes – C. A. Jobim, sanat S.Berg: H2O

Markku Rinta-Pollari: Navan pudotus

Sergio Mendes, sanat S.Berg/A.Malinen: Mitä täällä tapahtuu?

Trombin soittajat oppivat hurjaa vauhtia yhteismusisoinnin saloja ja konsertin kappaleita. Harjoituksissa on koko syksyn ollut hyvä tunnelma ja tekemisen meininki ja se välittyi myös konsertissa. Kaikki palikat loksahtivat paikalleen ja lapset soittivat ja lauloivat sydämensä kyllyydestä. Myös meidän räppärimme ja konsertin juontaja viulisti Anne Malinen onnistui saamaan yleisön mukaan meidän tunnelmaamme.

Tässä vielä muisteloksi Sergio Mendesin räp-versio Aqua de beber- kappaleesta ja meidän versiomme teksti kaikkien iloksi!

H20 (AGUA DE BEBER) https://youtu.be/GMTcREvnatY säv. Antonio Carlos Jobim

 ”Vettä mä juon, se mulle voimaa antaa. Vettä mä juon, se elämääni kantaa”

Räppi 1:

Arvokasta luonnossa on puhdas vesi

siitä meille kuuluu joka desi.

Vettä raikasta juo trombilaiset kaikki:

Leevi, Pihla, Iida, Malva, Saimi, Sorja, Elsa, Paula, Kreetta, Helmi, Oona, Aili, Anne,

Katariina, Milja, Mira, Lassi, Kaarna, Hilda ja Matilda, Meeri, Roope, Agnes, Siiri, Saima, Toini,

Veeti, Joel, Iiris , Maikki ja Saimi!

Hymysi on kuin lähdevettä

Kuin vuoripuro kirkkahin.

Taas kukat väriloiston saavat

hymyilemään saat vaikka kuivan aavikon, (sä vaan).

”Vettö virtaavaa, mua janottaa, taas.

Vesi virkistää, kuivuus häviää.”

Räppi 2:

Vesi on tärkeä elementti

sitä ilman ei voi elää ahven eikä hauki

Elokuvissa sadepisaratkin laulaa

joet tulvii, vettä tippuu, räystäät pauhaa.

Maailma ja myllyt ei pyöri ilman vettä

vaikka ois kuinka paljon valon välkettä.

Tuu laulaan, laula mukana

vaikka istuisit ihan takana! Laula, laula mukana! (Suomenkielinen teksti Sirpa Berg)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *