INTRO – TPO:n alkusoitto lukuvuodelle 2015-16

IMG_1348

Aloitimme lukuvuotemme TPO:lla järjestämällä INTRO -tapahtuman 13.-14.8.2015. Pohdimme keväällä 2015 Kuntopuntari -hankkeen työryhmällä toimintakulttuuriamme opiskelun, oppimisen ja työskentelyn arvioinnissa. Yhtenä teemana nousi esille kysymys, millä tavoin saisimme lapset harrastuksen pariin ja sen jo aloittaneet jatkamaan/pysymään sen parissa. Lamppu syttyi INTRO -tapahtumasta, jossa uudet ja vanhat opiskelijat kohtaisivat musisoiden opettajien kanssa. Tapahtumasta muotoutui kaksipäiväinen: 13. päivä torstaina oli pajapäivä ja 14. perjantaina ”Partytime” suurkonsertti. Olisiko tässä uutta, motivoivaa ja sitouttavaa toimintamallia TPO:n toimintaan esimerkiksi osana Loisto- ja Säihkeviikkojen konserttitoimintaa?

Torstain pajapäivä tarjosi 6 erilaista pajaa, joita kaikkia kierrettiin ryhmissä. Pajojen teemat olivat: 1. Tanssipaja, 2. Rytmirinki,                  3. Rentoilupaja (musan kuuntelu), 4. Ääni auki! (laulupaja),                    5. iPad -orkesteri ja 6. Musiikkipelit. Käytäviltä kuului riemun kiljahduksia ryhmien vaihtaessa pajasta toiseen. Tapahtuman tavoitteena oli ryhmäyttää oppilaita musiikin keinoin sekä tutustuttaa samalla talon väkeen ja tiloihin. Vanhemmat olivat myös tervetulleista seuraamaan ja osallistumaan pajoihin, mikäli ryhmissä oli tilaa. Osallistujia oli päivässä noin 60 mukaan lukien vanhemmat.

Näyttökuva 2015-9-7 kello 13.04.48

Perjantaina muodostimme jättiorkesterin, jossa jokainen pääsi aistimaan ison orkesterin tunnelmaa sekä toimimaan osana orkesteria. Aluksi oppilaat lähtivät soitinryhmittäin harjoittelemaan omaa stemmaansa Partytime -teoksesta pienemmissä ryhmissä. Tämän jälkeen kokosimme soittajat  Siltasaliin, jossa ryhdyimme harjoittelemaan jättiorkesterilla. Jännitystä ja iloa oli ilmassa, kun kapellimestarimme Sampo Hankama asteli orkesterin eteen ja neuvoi, kuinka kapellimestaria seurataan. Muutama harjoitus ja sitten alkoi matka kohti illan suurkonserttia. Soittajia ja soittimia oli runsaasti: Kitaristeja, sellisteja, viulisteja, oboisteja, klarinetisteja, trumpetisteja, pianisteja, rumpaleita, iPadisteja, laulajia. Harjoittelun aika oli lyhyt ja tiivis, mutta kaikki oppivat stemmansa hyvin. Sitten koitti illan konsertti. Siltasali täyttyi katsojista. Jättiorkesteri oli valmiina paikoillaan. Konsertti alkoi ajatuksella, että äänet olivat hajallaan ja orkesterimme tehtävänä oli koota ne yhteen. Äänien kirjo oli valtava ja taianomainen äänten maisema muodostui loistavasti. Orkesterissamme oli noin 30 musisoijaa.

IMG_1350

Näin muodostui ”Partytime” – konsertti taiteen perusopetuksen avajaisissa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *