TARINASÄVELTÄMINEN

Tarinasäveltäminen alkoi piirtämisestä. Aiheina olivat: koti, luonto, liikenne ja joulu. Kuvista lapset keksivät äänimaisemia erilaisilla rytmisoittimilla, ja sen jälkeen omilla soittimilla, esim. revontulia soitettiin kitaroilla, lentäviä kissoja viuluilla, karhuja djembeillä jne.
Tämän jälkeen lapset keksivät kuvista tarinoita, lauseita, jotka opettajat kirjoittivat muistiin. Lasten keksimistä lauseista syntyi riimejä – riimeistä räppiä ja viimeiseksi melodioita. Nämä melodiat nuotinnettiin lauluiksi, jotka opeteltiin ensin laulamaan (äänitehosteina käytettiin aluksi rytmisoittimia) ja lopuksi soittamaan. Näin koostui konserttisarja kodista, metsästä, liikenteestä ja revontulista.kuva(3)kuva(3) kopio
Tarinasäveltämisessä jokainen lapsi sai tuoda esille jotain omaa, ensin piirtämisen avulla, sen jälkeen tarinan kertomisen kautta. Näin rakennettiin yhteisöllisyyttä, toisen kuuntelemista, luovuutta ja sosiaalistakin pääomaa, jolle oli hyvä rakentaa musiikillinen harjoittelu. Toiminta alkoi lasten ideoimisen, luovuuden kautta. Lapset innostuivat keksimään, luomaan, rakentamaan, suunnittelemaan kokonaisuutta, jolla oli päämäärä – tuleva konserttiesitys. Kaikki osallistujat – niin lapset kuin aikuisetkin- saivat olla mukana näkemässä ja kokemassa kuinka prosessi piirtämisestä lähti liikkeelle ja kasvoi erilaisten vaiheitten kautta konsertiksi. Tarinasäveltäminen loi mahdollisuuden osallistuvaan toimintakulttuuriin, jossa jokainen lapsi toi mukanaan oman osuutensa niin kuvallisesti, kerronnallisesti kuin musiikillisestikin. Prosessi korosti yksilöllisyyttä ja siitä yhteisöllisyyteen kasvamista, itsetunnon vahvistumista ja uskoa omien ideoiden mahdollistumiseen musiikin keinoin.
Säihkeviikolla ke 25.3. ko 18.00  lasten uudet laulut saavat ensiesityksensä yhteiskonsertissa Vireen ja Huhtasuon koulun puhallinorkesterin kanssa. Konsertin nimi on ”Satumetsän tiellä”.
Kirjoittanut Päivi Pitkänen, varhaisiän musiikkikasvattaja
Kuvat ottanut Anne Malinen