Näppäriä appseja kuvan käsittelyyn

Yksi hankkeen haasteista oli Windows 8.0 -tabletin testaus ja appseihin tutustuminen. Tabletin perustoiminnot löytyivät suht sukkelaan. Pientä alkukankeutta lisäsi se, että olin juuri opetellut Ipadin peruskäytön. Järjestelmien erilaisuus oli jonkin sortin yllätys. Tosin paljon on samaakin.

Tutustuin appstoreen ja yritin seuloa vaatetuksen dokumentointiin soveltuvimpia ilmaisappseja, siis lähinnä sellaisia, joilla olisi näppärä muokata kuvia ja koota kollaaseja. Melko monet kuvankäsittelyyn tarkoitetut appsit olivat suppeita, yhden tehtävän vempeleitä.

Testailujen jälkeen löysin muutaman käyttökelpoisen sovelluksen. Kuvankäsittelyssä parhaita olivat KVADphoto+ ja Adobe Photoshop Express. KVADphotolla pystyi muokkaamaan kuvaa, lisäämään efektejä, ja luomaan kehyksiä. Adobe Photoshop Expressillä saa rajattua ja säädettyä kuvan ominaisuuksia jonkin verran, minkä lisäksi se tarjoaa myös erilaisia filttereitä. Osa toiminnoista oli tässäkin appsissa maksullisia.

Kuvakollaaseihin soveltui parhaiten Phototastic, josta löytyi myös toimivia, tyylikkäitä kuvakehyksiä. Appsi on monipuolinen ja sisältää toimivia muokkausominaisuuksia. Osa toiminnoista oli ilmaisia, mutta yli neljän kuvan kollaasit vaativat ”käteistä”. Tämän sivun kuvakoosteet on koottu Phototasticilla.

Phototasticilla koostettu kollaasi
Phototasticilla koostettu, neljän kuvan kollaasi

Edellisten lisäksi voisin mainita SuperBannerin, jolla voi tehdä kortti- tai julistetyyppisen, tekstillä varustetun kuvan. Tosin appsi oli melko suppea ja tekstin sijoittelun hallinta hieman hankalaa.

Löysin myös muutamia, näppäriä pikkuappseja, joilla voi vanhentaa kuvaa tai tehdä siitä luonnosmaisen.  Näitä toimivimpia olivat Retro Photo Camera, Vintage Photo Camera ja Sketch Photo. Ne muuntavat kuvan automaattisesti, joten käsivaraista säätövaraa ei ole juurikaan tarjolla, eikä myöskään esikatselua, joten lopputulos on aina pieni arvoitus. Kuviin on mahdollista lisätä erilaisia filttereitä. Pidän etenkin Vintage Photo Cameran tuottamasta lopputuloksesta, joka henkii menneiden aikojen tunnelmaa.

Alkuperäinen valokuva ja Sketch Photolla muokattu kuva
Alkuperäinen valokuva ja Sketch Photolla muokattu kuva
Retro Photo Cameralla ja Vintage Photo Cameralla muokatut kuvat
Retro Photo Cameralla ja Vintage Photo Cameralla muokattu kuva

Useimmissa edellä mainituissa sovelluksissa kuvan voi tallentaa tai viedä someen kuten Facebookiin tai Twitteriin tai lähettää sähköpostilla. Tältä osin appeissa oli melko paljon eroavuuksia, mutta Facebook oli selvästi tarjotuin julkaisuvaihtoehto.

win8_tabletti_ja_kuvankasittely
Sirpa Vauhkala

iPadimme Imatralla puuseppien testattavana

Seuraavassa Tonyn ensikokemuksia oppilaisen kanssa:

=———

Torstaina 9.1 vein salkullisen (16 kpl) ipadeja luokkaan. Salkun avaamisen jälkeen sanoin, että olkaa hyvä ja alkakaa kokeilemaan mitä kivaa löytyy. Mitään koulutusta ei oppilaille  ipadien käytöstä pidetty. Luokassa oli noin kymmenen henkilöä ja suurin osa ottikin innokkaasti padit vastaan. Vain pari taisi sanoa että mitä he noilla tekevät. Muutamat löysivät nopeasti garagebandin ja alle vartissa kuunneltiin ensimmäisiä sävellyksiä. Tunnelma oli hyvin iloinen heti alusta alkaen, poislukien muutamat epäilijät. Kuitenkin nämä epäilijätkin alkoivat myös päästä vauhtiin mukaan kun näkivät muiden innostuksen, naurun ja kuuntelivat garageband sävellyksiä.

Olin hyvin tyytyväinen että en tehnyt aloituksesta millään tavalla ”vanhahtavaa”, virallista ja laitekoulutusmaista. Nuoret nauttivat enemmän omasta vapaudesta, vaikka toki sanoin että kokeilkaa erityyppisiä ohjelmia ja katsokaa mitä saatte irti laitteista.

Parin ensimmäisen tunnin jälkeen annoin työsalin puolella kolmelle kahden hengen ryhmälle selkeän tehtävän. Heidän tuli kuvata videot kolmen eri työkoneen teränvaihdosta ja asetteen teosta. Tämän jälkeen videot tulisi muokata imovie ohjelmalla lisäten hieman tekstiä ja jokunen kuva. Valmiista videoista luotiin qr koodit ja videot tallensin omalle youtube kanavalle. Tarkoituksena on luoda paljon avustavia qrkoodivideoita opetuksen tueksi. Oppilaat voisivat omalla älypuhelimella skannata videon auki mikäli tarvitsevat muistin virkistykseksi apua, eikä välttämättä tarvitse aina pyytää opettajan tai ammattimiehen apua. Tarkoituksena olisi hankkia osastolle muutama halpis tabletti joita voisivat lainat ne oppilaat joilla ei ole älypuhelimia vielä hankittuna.

Liitteenä qrkoodikuvat, millä saatte katsottua videot.

Tarvitsette puhelimeen esim qrdroid ohjelman (android puhelimet ja tabletit) tai esim. qrreader tai qrafter ohjelman (iphone ja ipad)

Ensi viikolla olisi tarkoitus kokeilla jotain muuta. Ajatuksena on ollut että saisin enemmän irti oppilaista yksilöllisiä toteutuksia erilaisten appsien avulla. Esimerkkinä taiteellisesti lahjakkaat pystyisivät hyödyntämään lahjakkuuttaan erilaisilla toteutuksilla.

Katsotaan, mitä seuraa…..

=—-

Monilaiteympäristön hahmotelmaa

Vierailin Saimaan Mediakeskuksessa Timo Kainulaisen luona vaihtamassa mielipiteitä mobiileista ismeistä. Taululla oli mielenkiintoinen kuva heidän monilaiteympäristö ”hankkeesta”. Eli miten saadaan eri käyttöjärjestelmää edustavat tabletit toimimaan luokkahuoneessa.

MoniLaiteYmparisto

 

Videoeditointi (iMovie)

Suurten vetten takana videomuotoiset CVt ovat viime vuosina yleistyneet. IT english tunnilla testasimme videon käyttöä iMovies -appsin avulla. Oppilaiden tehtävänä oli tehdä itsestään videoesittely englanniksi teemalla ”Asiakaspalvelu- ja Tieto- ja viestintätekniikan taitoni”. Oppilaille oli aikaa varattu 3 h ja videointi toteutettiin iMovie appsin avulla parityönä. Tulokset esiteltiin lopuksi AirPlayn avulla hyödyntäen AppleTVtä.

Kommentit:

– tekniikka (AirPlay, AppleTV) toimi moitteetta. Ainoaksi ongelmaksi muodostui äänentaso eli luokkamme kaipaisi lisää volyymia eli kaiuttimia.

– oppilaiden esitykset olivat hyvin eritasoisia

Muistiinpanot (Notability)

IT english tunnilla testasimme kolmannen vuoden Datanomi opiskelijoiden kanssa iPadia muistiinpanojen teossa Notability- appsilla. Tehtävänä oli referoida käyttöjärjestelmistä kertovia lyhyitä artikkeleita. Tunti toteutettiin siten että kukin oppilas tutustui yhteen artikkeliin ja kirjoitti siitä muistiinpanot Notability -appsilla. Tämän jälkeen muistiinpanoja hyväksikäyttäen oppilas kertoi englanniksi oman artikkelinsa perusidean toisille opiskelijoille. Toisella viikolla testasimme vielä samaa sovellusta siten, että muistiinpanot kirjoiteltiin julkaisujärjestelmistä kertovista videoista.

Ipadien mukana toimitettu kynä ei suurta ihastusta herättänyt – se on selvästi suunniteltu ’painamiseen’ ei kirjoittamiseen.

Kommentit:

– yhä useammalla Sammossa opiskelunsa aloittavalla nuorella on hankaluuksia muistiinpanojen kirjoittamisen. Tarjoaisivatko tabletit siihen apukeinon?

– monilla liiketalouden oppitunneilla haetaan tietoa eri tietolähteistä: mobiililuokan avulla oppitunti pystytään toteuttamaan muussa kuin ATK -luokassa ja opiskelijat pystyvät laatimaan muistiinpanot tai esityksen (Keynote)

Tabletin työvälineohjelmat (Numbers)

Työvälineohjelmien tunneilla (2. vuoden Datanomit ja Taloushallinnonmerkonomit) kokeilimme Numbers ja Keynote -appsin käyttöä. Kummatkin ryhmät taitavat Microsoftin Excelin ja PowerPointin käytön hyvin.

Harjoitustehtävä laadimme peruslaskutoimituksia sisältävän laskelman, jossa käyttäjät joutuivat syöttämään myös luvut itse. Numbersin käyttöliittymä toki poikkeaa perinteisestä Windwos maailmasta mutta pienen kokeilun jälkeen oppilaat keksivät kuinka kaavat laaditaan ja taulukko muotoillaan. Exceliin verrattuna tiedon syöttö on toki hitaampaa mutta muuten oppilaille ei ongelmia ilmennyt. Kaikki saivat tehtävään sille varatussa ajassa 1 h tehtyä. Oppilaat kokivat tehtävän mukavana vaihteluna.

Keynoten avulla oppilaat laativat pikaisen esityksen kolleegastaan, jossa hyödynnettiin sekä liikkuvaa että still kuvaa. Esitykset katsottiin hyödyntäen AirPlayta ja AppleTVtä. Ongelmia ei ilmennyt.

Kommentit:

– Numbers -sovellus sopii taulukkolaskentaa hyvin tunteville opiskelijoille pienenä kertausharjoituksena. Tehtävään kannattaa liittää jatkossa grafiikan muodostaminen, joka on hyvin näppärästi toteutettu Numbersissa.

– iPadin sovellukset eivät suoraan tallenna tiedostoa mihinkään vaan se löytyy ainoastaan avaamalla kyseisen sovelluksen. Työn voi tallettaa pilvipalveluun (DropBox, SkyDrive, Google Drive) tai lähettää itselleen sähköpostilla (toiminto ei toiminut verkossamme) . Testasin pilvipalveluun tallentamisen oppitunnin jälkeen ja havaitsin että Numbers apps tukee suoraan  Microsoftin ja Googlen pilvipalveluita sekä DropBoxia. Sampo on ottanut tänä vuonna käyttöön Microsoftin SkyDriven, jonka merkitys oppilas käytössä jatkossa kasvaa.

– Keynotea voisi näppärästi hyödyntää vaikkapa Datanomien aloituspäivässä, jossa oppilaat jaettaisiin pienryhmiin, jossa kukin ryhmä esittelisi itsensä

 

Kuulumisia Sammosta

Saimme 2 mobiililuokkaa (Lebat) asennettua joulukuun pariksi viimeiseksi kouluviikoksi. Laitteet (tabletit, Airport ja AppleTV) konfiguroitiin siten iPadit kirjautuvat automaattisesti Airportin muodostamaan lähiverkkoon, josta on yhteys koulun verkkoon ja sitä kautta Internetiin. Tableteissa käytetään yhtä ja samaa Apple-IDtä, jolle on ostettu joukko appseja.

Testasimme luomamme ’ekosysteemin’ toimintaa Merkonomi ja Datanomikoulutuksessa. Laitteet toimivat opetustilanteessa lähes moitteetta. Jotkin iPadit hukkasivat asetuksensa (alkunäyttö) mutta ainoa opetukseen vaikuttava ongelma tuli eteen siinä ettemme pystyneet asentamaan Googlen sähköpostitiliä koska Soneran tarjoama Internet -yhteys ei mahdollista palvelun asentamista koulun verkossa. Testasimme laitetta kotioloissa jossa asennus toimi normaalisti. Sähköposti tarjoaisi oppilaille pilvipalveluiden ohella mahdollisuuden lähettää harjoitustehtävä (esimerkiksi Numbers, Keynote) omaan sähköpostiinsa.

Lisäksi asensimme yhteen luokkaan AppleTV ja testasimme AirPlayn toimivuutta. Lukuunottamatta  puutteellista äänen toistoa (kaiuttimet puuttuvat) iPadit saivat yhteyden. Lisäksi AirDrive avulla iPadit pystyivät kopioimaan tietoa laitteesta toiselle.

Kaiken kaikkiaan tekniikka on valmis ja mobiililuokat lähtevät kiertoon ympäri Sammon eri toimipisteitä heti tammikuun alussa. Tarkoituksena on että yksi mobiililuokka on saman osaston käytössä noin 3-4 viikkoa, jonka aikana opettajat ja opiskelijat tutustuvat luokan käyttömahdollisuuksiin opetustilanteissa.

Syksyn videosatoa

Päätin testailla oppilaiden kanssa Facebookin ja blogien lisäksi videointia. Osallistuin viime keväänä Ope.fi 2-tason koulutukseen, jossa yhtenä oppimistehtävänä oli videon tuottaminen. Olin siis jonkin verran kärryillä videon tuottamisen vaiheista, joten ihan tyhjän päältä en matkaan singahtanut. Toisaalta nythän tarjoutui mahdollisuus oppia oppilaiden kanssa lisää.

Pohdin syksyn alkumetreillä sitä, mitä kannattaisi videoida, koska hankkeen puitteissa oli mahdollisuus saada koekäyttöön kolme Ipadia. Päätin nostaa videoinnin avulla, joitain olennaisia oppisisältöjä esiin. Ykkösvuoden syksyn oppisisällöistä valitsin mittojen ottamisen ja näytön dokumentointi.

Teimme kokeilut 2-3 hengen ryhmissä. Aluksi valokuvasimme mittojen oton ja näytön eri vaiheet, ja sen jälkeen koostimme still-kuvista kokonaisuuden. Jokaisessa ryhmässä oli ainakin yksi, joka oli käyttänyt Ipadia aiemmin. Pienen esittelyn jälkeen oppilaat työstivät kokonaisuudet melko itsenäisesti. Apua kaivattiin lähinnä tekstin tai äänen lisäämiseksi videoon.

Lopuksi videot katseltiin yhdessä läpi, ja samalla pohdittiin sitä, mikä videossa onnistui hyvin, ja missä olisi vielä kehittämisen varaa. Etenkin mittojen oton videointi oli erityisen onnistunut oppimistehtävä, koska mittausvirheet näkyivät selvästi videoilta. Näytön vaiheiden videointi oli myös kohtuullisen toimiva kokeilu, mutta edelliseen verrattuna melko erilainen, sillä siinä korostui valmistusprosessi. Näyttönä valmistettiin turvaliivejä.

Phototastic-2013-12-02-14-33-42

Näiden muutamien kokeilujen jälkeen uskon, että videointi syventää oppimista, koska käsiteltävät asiat jäsennetään ja kootaan loogisesti eteneväksi kokonaisuudeksi. Lisäksi olennaiset oppisisällöt tulee kerrattua useamman kerran. Onnistumisen kannalta ilmeistä onkin se, että poimii oppimista tukevat, olennaiset oppisisällöt. Tuskinpa ihan kaikkea tarvitsee videoida.

Kunhan saan oppilaiden suostumuksen, niin linkitän tänne jokin kokeiluista.

Sirpa Vauhkala