Tässä Jyväskylän ammattiopiston Kauppa ja palvelut -yksikön opettajien väliraportti työssäoppimispainotteisen luokan kehittämiseksi mobiilein ohjauksen menetelmin.
Raportissa myös osio, jossa opettajat ovat arvioineet WIndows 8 -tabletin käyttöä opetuksessa ja ohjauksessa.
Olemme testanneet tietohallinnon kautta tilattuja Windows 8 -tabletteja työkäytössä tarvittavien prosessien sujuvuuden näkökulmasta.
Tähän dokumenttiin on koottu huomioita laitteiden asennusten ja käyttäjien käyttöönoton opastuksen suhteen opetuksen tarpeiden ja tietohallinnon vuoropuhelun tueksi:
Yksi hankkeen haasteista oli Windows 8.0 -tabletin testaus ja appseihin tutustuminen. Tabletin perustoiminnot löytyivät suht sukkelaan. Pientä alkukankeutta lisäsi se, että olin juuri opetellut Ipadin peruskäytön. Järjestelmien erilaisuus oli jonkin sortin yllätys. Tosin paljon on samaakin.
Tutustuin appstoreen ja yritin seuloa vaatetuksen dokumentointiin soveltuvimpia ilmaisappseja, siis lähinnä sellaisia, joilla olisi näppärä muokata kuvia ja koota kollaaseja. Melko monet kuvankäsittelyyn tarkoitetut appsit olivat suppeita, yhden tehtävän vempeleitä.
Testailujen jälkeen löysin muutaman käyttökelpoisen sovelluksen. Kuvankäsittelyssä parhaita olivat KVADphoto+ ja Adobe Photoshop Express. KVADphotolla pystyi muokkaamaan kuvaa, lisäämään efektejä, ja luomaan kehyksiä. Adobe Photoshop Expressillä saa rajattua ja säädettyä kuvan ominaisuuksia jonkin verran, minkä lisäksi se tarjoaa myös erilaisia filttereitä. Osa toiminnoista oli tässäkin appsissa maksullisia.
Kuvakollaaseihin soveltui parhaiten Phototastic, josta löytyi myös toimivia, tyylikkäitä kuvakehyksiä. Appsi on monipuolinen ja sisältää toimivia muokkausominaisuuksia. Osa toiminnoista oli ilmaisia, mutta yli neljän kuvan kollaasit vaativat ”käteistä”. Tämän sivun kuvakoosteet on koottu Phototasticilla.
Edellisten lisäksi voisin mainita SuperBannerin, jolla voi tehdä kortti- tai julistetyyppisen, tekstillä varustetun kuvan. Tosin appsi oli melko suppea ja tekstin sijoittelun hallinta hieman hankalaa.
Löysin myös muutamia, näppäriä pikkuappseja, joilla voi vanhentaa kuvaa tai tehdä siitä luonnosmaisen. Näitä toimivimpia olivat Retro Photo Camera, Vintage Photo Camera ja Sketch Photo. Ne muuntavat kuvan automaattisesti, joten käsivaraista säätövaraa ei ole juurikaan tarjolla, eikä myöskään esikatselua, joten lopputulos on aina pieni arvoitus. Kuviin on mahdollista lisätä erilaisia filttereitä. Pidän etenkin Vintage Photo Cameran tuottamasta lopputuloksesta, joka henkii menneiden aikojen tunnelmaa.
Useimmissa edellä mainituissa sovelluksissa kuvan voi tallentaa tai viedä someen kuten Facebookiin tai Twitteriin tai lähettää sähköpostilla. Tältä osin appeissa oli melko paljon eroavuuksia, mutta Facebook oli selvästi tarjotuin julkaisuvaihtoehto.
Seuraavassa Tonyn ensikokemuksia oppilaisen kanssa:
=———
Torstaina 9.1 vein salkullisen (16 kpl) ipadeja luokkaan. Salkun avaamisen jälkeen sanoin, että olkaa hyvä ja alkakaa kokeilemaan mitä kivaa löytyy. Mitään koulutusta ei oppilaille ipadien käytöstä pidetty. Luokassa oli noin kymmenen henkilöä ja suurin osa ottikin innokkaasti padit vastaan. Vain pari taisi sanoa että mitä he noilla tekevät. Muutamat löysivät nopeasti garagebandin ja alle vartissa kuunneltiin ensimmäisiä sävellyksiä. Tunnelma oli hyvin iloinen heti alusta alkaen, poislukien muutamat epäilijät. Kuitenkin nämä epäilijätkin alkoivat myös päästä vauhtiin mukaan kun näkivät muiden innostuksen, naurun ja kuuntelivat garageband sävellyksiä.
Olin hyvin tyytyväinen että en tehnyt aloituksesta millään tavalla ”vanhahtavaa”, virallista ja laitekoulutusmaista. Nuoret nauttivat enemmän omasta vapaudesta, vaikka toki sanoin että kokeilkaa erityyppisiä ohjelmia ja katsokaa mitä saatte irti laitteista.
Parin ensimmäisen tunnin jälkeen annoin työsalin puolella kolmelle kahden hengen ryhmälle selkeän tehtävän. Heidän tuli kuvata videot kolmen eri työkoneen teränvaihdosta ja asetteen teosta. Tämän jälkeen videot tulisi muokata imovie ohjelmalla lisäten hieman tekstiä ja jokunen kuva. Valmiista videoista luotiin qr koodit ja videot tallensin omalle youtube kanavalle. Tarkoituksena on luoda paljon avustavia qrkoodivideoita opetuksen tueksi. Oppilaat voisivat omalla älypuhelimella skannata videon auki mikäli tarvitsevat muistin virkistykseksi apua, eikä välttämättä tarvitse aina pyytää opettajan tai ammattimiehen apua. Tarkoituksena olisi hankkia osastolle muutama halpis tabletti joita voisivat lainat ne oppilaat joilla ei ole älypuhelimia vielä hankittuna.
Liitteenä qrkoodikuvat, millä saatte katsottua videot.
Tarvitsette puhelimeen esim qrdroid ohjelman (android puhelimet ja tabletit) tai esim. qrreader tai qrafter ohjelman (iphone ja ipad)
Ensi viikolla olisi tarkoitus kokeilla jotain muuta. Ajatuksena on ollut että saisin enemmän irti oppilaista yksilöllisiä toteutuksia erilaisten appsien avulla. Esimerkkinä taiteellisesti lahjakkaat pystyisivät hyödyntämään lahjakkuuttaan erilaisilla toteutuksilla.
Vierailin Saimaan Mediakeskuksessa Timo Kainulaisen luona vaihtamassa mielipiteitä mobiileista ismeistä. Taululla oli mielenkiintoinen kuva heidän monilaiteympäristö ”hankkeesta”. Eli miten saadaan eri käyttöjärjestelmää edustavat tabletit toimimaan luokkahuoneessa.