Kaikki kirjoittajan Mira Teittinen artikkelit

Jäätelöä kukkasin

Jälleen kakkos bussi oli myöhässä ja toivoa ettei myöhästytä, no puoli tuntia oli kuitenkin vielä aikaa ennen työn alkua. Ensin käydään vartian luona ja sitten pimeän parkkihallin läpi.  Vaatteiden vaihto ja töihin. Meidät jaettiin kolmeen työpisteeseen ja pääsin tekemään jäätelöä. Ensin sain kuitenkin tehdä omenaleivosta suklaa kuorrutteella.

Jäätelöä tehtiin varmaan kymmentä erisorttia, menin vain hiemen sekaiain mauissa, kun tuo englanti ei vain täällä niin hyvin suju. Muutamia erikoisuuksia muistaa viinkjäätelöä, aidolla kuivalla valkoviinilla sekä leipäjäätelöä, ei kuulosta hyvältä mutta oli hyvää. Jäätemöiden jälkeen oli vuorossa suklaa koristeita. Ne oli helppoja, elintarviketeollisuuteen suunniteltuja kuvio arkkeja joidrn päälle kaadetiin sulaa suklaata. Helppoja ja kauniita.

Carita pääsi tekemään suolaisa rullua, croisantteja ja suolasia keksejä!?  näin rulllia

Taija ja Carita tekivät loppu metreillä paljon marsipaanista muoteilla kukkia. Taijan koulun tyylillä tehtyjä ruusuja pyydetiin paljon lisää.

Ps. Toivottavasti kuvat onnistu.

Jälkkäriä, kakkua ja jätskiä

Monikaan täällä ei puhu englatia hyvin, mutta tänää tuli samaan vuoroon pari meille uutta tekijää, joista molemmat puhuivat hyvää englatia, ei ainaista pantomiimia.

Taija pääsi tekemään jäätelöä ja sanomaan ensimmäisen mielipiteen valikoimasta, kirsikka oli kuulema parhainta. Carita ja minä saimme maistaa ’feikki’ melonia ja oli hyvää, olis syönyt enemmänkin.

Pääsimme Caritan kanssa tekemään pellin kokoisia ja ainakin 1,5-2cm kakkupohjia. Oli niillä kokoa ja paletilla levitetään eli pientä hatjoitutusta niillekkin. Teimme unkarilaisten suosimia jälkiruokiakin, minulta löytyi hedelmäalaattia, riisiä, mansikkakiisseli ja kermavaahtoa. Caritalta löytyi kermavaahtoa ja pähkinämassaa hipauksella suklaata.